Neuvostoliitto oli hyvä maa

kaipaan entisiä aikoja

Hyvä auto Lada 1200.Ja halpa

6

783

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • E.I. Kaipainen

      Mielipiteesi taitaa kertoa enemmän sinusta kuin Ladasta.

      Perusmallin Lada 1200 VAZ-2101 (1971-1982) oli jokseenkin tarkka kopio Fiat 124:sta, joka tuli markkinoille 1966. Se oli valittu silloin aikanaan Vuoden Autoksi.

      5 vuotta on autojen kehityksessä pitkä aika. Neukkulan väen saadessa vekottimensa markkinoille olivat läntisten kilpailijoiden uudet mallit ajaneet jo oikealta ja vasemmalta ohi. Eikä tilanne 1980-luvulle tultaessa ja mallin vielä roikkuessa tuotannossa ollut yhtään sen parempi.

      Neukkulan järjestelmään oli teollisuudessakin sisäänrakennettuna kaikkea mahdollista kehitystä ja uudistuksia vastustava jähmeys.

      Kallishan Lada ei ollut. Jo esikuva Fiat 124 oli tehty halvaksi perusautoksi. On aivan totta, että vähään tyytyvä ja silmänsä tietyiltä puutteilta ummistava sai Ladassa halvalla käyttökelpoisen kulkupelin – erityisesti vaatimattomaan arkiajoon maaseutuoloissa. Ja käytetyn Ladan sai sitäkin halvemmalla.

      Mutta missään historiansa vaiheessa Lada ei pärjännyt oikein missään suhteessa HYVILLE autoille! Ominaisuudet olivat kuin eri planeetalta.

      Ja sen Neukkulan ihanuudet ovat entiset sikäläisetkin ehtineet kuitata jo moneen kertaan...

      • blackmagictiger

        mun suosikkini on Lada 2107 sekä 70-80 l taitteen pyöreälamppuiset Lada 1500sl ja 1600sl

      • Ladalla halpoja kilometrejä

        Italialainen FIAT konserni myi Lada autotehtaan Venäjälle ja kauppaan kuului Fiat 124 pohjalta Neuvostoliiton oloihin mukailtu automalli, ei ainakaan laittomasti "kopioitu". Autoon tehtiin myyjän toimesta joitakin muutoksia ostajan toivomuksesta neuvostoliittolaisia olosuhteita ajatellen. Autojen varaosa- ja korjaamopalvelut olivat siihen aikaan paljon Italiaa kehittymättömämmät ja se piti ottaa huomioon yksinkertaistamalla ja vahvistamalla auton rakenteita joissakin kohdin.

        Eika sitä Fiat 124:ääkään Italiassa miksikään ihan halvaksi perusautoksi suunniteltu, ainakaan minun käsitykseni mukaan. Olihan siellä Fiatilla halvempia ja pienempiäkin "perusmalleja".

      • ladalada
        Ladalla halpoja kilometrejä kirjoitti:

        on aikoinaan ollut parikin ladaa,mutta en silloinkaan kritiikittömästi uskonut,että neuvostoliitto olisi mitenkään erityisen hyvä maa.Olen aina pitänyt autoilun,ja politiikan erillään.Jos näin ei olisi ajaisin kai punaisella volvolla,sillä sen verran vasemmistolaisuutta minusta on aina löytynyt(tämäkään ei ole ylistys ruotsille,vaan jonkinlainen sympatianosoitus "haaleampaa"sosialismia kohtaan.P.S ajan muuten ooppelilla,joka on GM;n autoja,mutta en kuitenkaan erityisemmin ole jenkki,tai saksalaismielinen.

      • Euro
        Ladalla halpoja kilometrejä kirjoitti:

        Italialainen FIAT konserni myi Lada autotehtaan Venäjälle ja kauppaan kuului Fiat 124 pohjalta Neuvostoliiton oloihin mukailtu automalli, ei ainakaan laittomasti "kopioitu". Autoon tehtiin myyjän toimesta joitakin muutoksia ostajan toivomuksesta neuvostoliittolaisia olosuhteita ajatellen. Autojen varaosa- ja korjaamopalvelut olivat siihen aikaan paljon Italiaa kehittymättömämmät ja se piti ottaa huomioon yksinkertaistamalla ja vahvistamalla auton rakenteita joissakin kohdin.

        Eika sitä Fiat 124:ääkään Italiassa miksikään ihan halvaksi perusautoksi suunniteltu, ainakaan minun käsitykseni mukaan. Olihan siellä Fiatilla halvempia ja pienempiäkin "perusmalleja".

        "Autojen varaosa- ja korjaamopalvelut olivat siihen aikaan paljon Italiaa kehittymättömämmät ja se piti ottaa huomioon yksinkertaistamalla ja vahvistamalla auton rakenteita joissakin kohdin."

        Aivan niin ja eivätköhän kyseiset palvelut samoin kuin tietkin ole nykyisellä Venäjällä paljon Italiaa huonommassa kunnossa.

        Kovasti yrität näyttää olevasi jotain muuta kuin tiukan linjan vasemmistolainen. SILTI olen huomannut, että jotain kautta olet hankkinut Rysslandiaan liittyvää tietoa (jopa nippeli sellaista). MIELESTÄNI jo se osoittaa positiivista suhtautumista ko. maan oloja, sen historiaa, entistä järjestelmää ja asukkaita kohtaan. Asenteet ja ideologiat periytyvät USEIN isältä pojalle. Sanotpa siis mitä tahansa, pidän sinua silti vähintäänkin kommunistimyönteisenä, samoin kuin muitakin Ladakuskeja
        Oman yksisilmäisyytesi osoitat parjaamalla ranskalaisia autoja. KYLLÄHÄN fakta nimittäin on, että ne ovat kaikilla osa-alueilla hintaa lukuunottamatta PALJON Ladaa etevämpiä. Joka ei tätä myönnä, on joko tyhmä tai kommunisti

      • Ladalla halpoja kilometrejä
        Euro kirjoitti:

        En ole vasemmistolainen ellet vihreyttä pidä sellaisena ;)

        Myönnän mielihyvin, ettei minulla ole mitään venäläisiä VASTAAN eli siten arviosi on ihan oikea, mutta eihän se minusta mitään kommunistia tee, ei edes kommunistimyönteistä. En ollut sitä edes tiukimpina suomettusmisvuosinakaan.

        Nippelitiedoksi nimittämääsi tietoa saan surffaamalla netistä ihan kyllin kun neljän länsimäisen valtakielen lisäksi hallitsen myös venäjää. Venäjänkielen taitokaan ei minusta tee kommunistia tai edes kommunistimyönteistä, mutta helpottaa naapurimaan ymmärtämistä (jos nyt kaikkea siellä tapahtuvaa kykenee suoraan ymmärtämäänkään järjellä).

        En minä "parjaa" ranskalaisia autoja. Itse ajoin pitkälti toista vuosikymmmentä ranskalaisilla autoilla kohtuullisen tyytyväisenä. Tosin ei ne ilmeisesti laadullisesti ihan saksalaisten tasolla siihen aikaan kaikissa suhteissa olleet päättelin kun vertailimme kavereiden kanssa kokemuksia. Nyttemmin ajelen ihan tyytyväisenä (ihan vahingossa) hankkimallani Lada 110:llä "halpoja kilometrejä" enkä kyllä ymmärrä missä se niin hirveän paljon huonompi olisi kuin joku aiemmin omistamani ranskalainen. Eikä minulla silti ole punertavia laseja silmilläni. Kunhan vain kerron kokemuksiani. Suhtautuminen Ladaan on puhtaasti pragmaattinen. Ei ideologinen suuntaan EIKÄ toiseen.

        En oikein tiedä mitä käsitteellä "etevämmyys" tarkoitat. Minä ne ole missään vaiheessa väittänyt Ladaa miksikään "laatuautoksi" enkä ole kuulunut niiden minun mielestänikin pöljien joukkoon, jotka tällä foorumilla hehkuttavat Ladaa maailman parhaaksi autoksi. Onpahan vain aika edullinen pienillä puutteillä varustettu kulkuneuvo liikkumiseen paikasta A paikkaan B.

        Tuskin Ladalla hirveästi naapurin kateutta saa mutta minä en sellaista tarvitse egoni pönkittämiseen.

        Kun puhut teiden kunnosta minun pitää ihan nauraa. Meillä Suomessa alkaa teiden kunto ylläpidon puutteessa kohta muistuttaa entistä Neuvostoliittoa ellei ole sitten ainakin talvisaikaan jo peräti huonompi.

        Esimerkiksi keskellä Espoota vilkkaasti liikennöidyillä kaduilla saattaa olla 50-60 cm läpimittaisia isoja reikiä keskellä tietä useiden viikkojen ajan ilman että kukaan tekee mitään. Se niistä Venäjän tieolosuhteista.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1935
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      850
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      845
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      728
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      710
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      677
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      671
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      644
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      642
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      635
    Aihe