Sutimiseneston toiminta

Hasse

Mitenköhän sutimisen esto toimii.
Itselläni megane -05 ja nyt liukkaiden alettua liikkeelle lähdettäessä alkaa etupyöristä kuulumaan hirveä "rätinä" (niinkuin ajaisi moottoritiellä heräteviivan päälle) tietysti kun rengas lähtee sutimaan.
Jarrutetaanko sutivaa rengasta jarrulla? vai onko vetonivel rikki :-D

27

10063

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Breakki

      Tuo ääni on aivan normaali, ja se tulee renkaan jarrutuksen seurauksena. Sutimisenesto pienentää ensin moottorin tehoa, jos ja kun ei auta se käyttää myös jarruja tarpeen mukaan.

      • mja

        Koko EPS:n toiminta perustuu jarruihin, sopivaa pyörää jarrutetaan sopivasti. Sutimisenesto toimii niin, että jos etupyörät pyörivät _eri_ nopeudella, ASR jarruttaa sitä pyörää joka pyori nopeammin. Jos molemmat puolet sutivat tyhjää samaa vauhtia, ei ole mitään jarrutettavaa, sillä molempien pyörien jarrutus ei muuta tilannetta. Siksi EPS-merkkivalo voi pysyä myös pimeänä vaikka molemat pyörät sutisivat.

        ASR ei siis pelasta lumihangesta samalla tavoin kuin tasauspyörästön lukko, mutta on toki parempi kuin vanhanajan "taksimiehen konsti": takavetoisen auton vetopyöriä jarrutetaan käsijarrulla, jolloin sutivampi pyörä mahdollisesti rauhoittuu.

        ASR/EPS:ssä pyörää jarrutetaan, joten sen toimiessa voi kuuulua ABSien tapainen ääni, kun jarrutus menee lähelle lukkitumisrajaa.

      • Breakki
        mja kirjoitti:

        "Koko EPS:n toiminta perustuu jarruihin, sopivaa pyörää jarrutetaan sopivasti."

        Ei ihan näin, sillä moottorinohjausjärjestelmä on tärkeä osa esp:tä. Järjestelmä pitää huolen, että kun ei ole pitoa ei myöskään anneta liikaa tehoa. Siinä ois meinaan jarrut turhan kovilla, kun vahvalle moottorille annetaan kunnolla kenkää liukkaalla alustalla.

        "Siksi EPS-merkkivalo voi pysyä myös pimeänä vaikka molemat pyörät sutisivat."

        Ainakin omien kokemusten perusteella oranssi kolmio vilkkuu aina kun on luistoa, jolloin järjestelmä on aktiivisena. Jos molemmat pyörät luistaa yhtä paljon, esp ottaa koneesta tehot pois, eikä kone kierrä ykkösella kaasu lattiassakaan kun vähän reilut 1000rpm, silloin kun pito on täysin olematon (testattu kesärenkailla tasaisella jääpinnalla)

      • köpi69
        mja kirjoitti:

        Koko EPS:n toiminta perustuu jarruihin, sopivaa pyörää jarrutetaan sopivasti. Sutimisenesto toimii niin, että jos etupyörät pyörivät _eri_ nopeudella, ASR jarruttaa sitä pyörää joka pyori nopeammin. Jos molemmat puolet sutivat tyhjää samaa vauhtia, ei ole mitään jarrutettavaa, sillä molempien pyörien jarrutus ei muuta tilannetta. Siksi EPS-merkkivalo voi pysyä myös pimeänä vaikka molemat pyörät sutisivat.

        ASR ei siis pelasta lumihangesta samalla tavoin kuin tasauspyörästön lukko, mutta on toki parempi kuin vanhanajan "taksimiehen konsti": takavetoisen auton vetopyöriä jarrutetaan käsijarrulla, jolloin sutivampi pyörä mahdollisesti rauhoittuu.

        ASR/EPS:ssä pyörää jarrutetaan, joten sen toimiessa voi kuuulua ABSien tapainen ääni, kun jarrutus menee lähelle lukkitumisrajaa.

        mja on nyt sekottanut sutimisen eston ja luistoneston keskenään... eli jos pyörissä havaitaan luistoa pyritään se saamaan takaisin moottorin vääntömomenttia pienentämällä, silloin jarruilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. jos taas auto lähtee yli tai aliohjaamaan esim. kaarreajossa jarrutetaan jotakin pyörää riippuen tilanteesta.

      • mja
        köpi69 kirjoitti:

        mja ei ole sekoittanut mitään. Renaultin sutimisenesto ASR on osa ESP-järjestelmää. Se koostuu sutimisenestosta (ASR) sekä yli- ja aliohjauksen estosta (CSV).

        Kirjoitat "...eli jos pyörissä havaitaan luistoa pyritään se saamaan takaisin moottorin vääntömomenttia pienentämällä, silloin jarruilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä..." Mistäs tällainen tieto on peräisin? Scenic II manuaalin sivulla 2-25 kerrotaan ASR:stä:
        "Luistonestojärjestelmä ASR
        Toimintaperiaate
        järjestelmä mittaa pyöränanturien perusteella vetävien pyörien pyörimisnopeuksia ja vartaa niitä keskenään. Jos pyörä alkaa luistaa, järjestelmä JARRUTTAA sitä. Pyörää JARRUTETAAN kunnes sen pyörimisnopeus on sopiva, jotta pyörän pito saataisiin palaamaan. Järjestelmä säätää myösmoottorin käyntinopeutta pyörien pitoon sopivaksi, kaasupolkimen asennosta riippumatta"

        ASR:n moottorin tehoa säätävästä efektistä en kirjoittanut, sillä kysymys koski sitä, miksi pyörästä kuuluu ABSien ääni kun sutimisenesto toimii. Tehonrajoitus on muutenkin toissijainen ja vaikuttaa harvoin sutimisenestossa. Se on tarkoitettu niille kuskeille, joiden oma perstuntuma ei muuten saa kaasujalkaa nousemaan, vaikka pyörät sutisivat tyhjää.

        Myöskään kaarreajosta en kirjoittanut mitään, kysymyshän koski ASR:ää.

        "Tehonrajoitus on muutenkin toissijainen ja vaikuttaa harvoin sutimisenestossa. Se on tarkoitettu niille kuskeille, joiden oma perstuntuma ei muuten saa kaasujalkaa nousemaan, vaikka pyörät sutisivat tyhjää."

        Tehonrajoitus ei mielestäni ole ollenkaan toissijainen, sillä järjestelmä pyrkii ensi sijaisesti lopettamaan luiston tehoa rajoittamalla. Jarruja käytetään vasta, kun tehon pudottaminen ei riitä, tai toinen pyörä luistaa toista enemmän. Esimerkiksi kun lähdet kiihdyttämään tasaiselta jääpinnalta, kone ei tottele kaasupoljinta ollenkaan, ja tällöin nimenoman säädetään koneen tehoa ei jarruteta mitään.

        Tolta kantilta ajatellen koko luistonesto on ihan turha, kyllähän kokenut kuski osaa annostella kaasua pidon mukaan.

      • pena
        mja kirjoitti:

        Koko EPS:n toiminta perustuu jarruihin, sopivaa pyörää jarrutetaan sopivasti. Sutimisenesto toimii niin, että jos etupyörät pyörivät _eri_ nopeudella, ASR jarruttaa sitä pyörää joka pyori nopeammin. Jos molemmat puolet sutivat tyhjää samaa vauhtia, ei ole mitään jarrutettavaa, sillä molempien pyörien jarrutus ei muuta tilannetta. Siksi EPS-merkkivalo voi pysyä myös pimeänä vaikka molemat pyörät sutisivat.

        ASR ei siis pelasta lumihangesta samalla tavoin kuin tasauspyörästön lukko, mutta on toki parempi kuin vanhanajan "taksimiehen konsti": takavetoisen auton vetopyöriä jarrutetaan käsijarrulla, jolloin sutivampi pyörä mahdollisesti rauhoittuu.

        ASR/EPS:ssä pyörää jarrutetaan, joten sen toimiessa voi kuuulua ABSien tapainen ääni, kun jarrutus menee lähelle lukkitumisrajaa.

        Lumihangesta lähdettäessä luistonesto on todella hankala ratkaisu. Järjestelmä menee ihan hulluksi, kun renkaat lipsuu/pitää/lipsuu/pitää vuoronperään. Vetoluistonesto päällä on todella hankalaa (kokemusta on) päästä hangesta. Lopputulos on yleensä se, että auto sammahtelee. Siksi Suomen oloissa pitää ehdottomasti olla mahdollista kytkeä ESP pois.

      • mja
        Breakki kirjoitti:

        "Tehonrajoitus on muutenkin toissijainen ja vaikuttaa harvoin sutimisenestossa. Se on tarkoitettu niille kuskeille, joiden oma perstuntuma ei muuten saa kaasujalkaa nousemaan, vaikka pyörät sutisivat tyhjää."

        Tehonrajoitus ei mielestäni ole ollenkaan toissijainen, sillä järjestelmä pyrkii ensi sijaisesti lopettamaan luiston tehoa rajoittamalla. Jarruja käytetään vasta, kun tehon pudottaminen ei riitä, tai toinen pyörä luistaa toista enemmän. Esimerkiksi kun lähdet kiihdyttämään tasaiselta jääpinnalta, kone ei tottele kaasupoljinta ollenkaan, ja tällöin nimenoman säädetään koneen tehoa ei jarruteta mitään.

        Tolta kantilta ajatellen koko luistonesto on ihan turha, kyllähän kokenut kuski osaa annostella kaasua pidon mukaan.

        Kyllä minulla se on nimenomaan jarruttamalla hoitanut sen luistoneston. Kierrokset eivät ole pudonneet mihinkään. Ehkä se johtuu siitä etten paina monoa pohjaan kun etupää sutii. Ja kolmannen kerran vääntäisin rautalangasta että _alkuperäinen kirjoittaja kyseli, miksi etupyöristä kuuluu pärinää kun luistonesto toimii_ Toivottavasti asia on tullut selväksi.

      • mja
        pena kirjoitti:

        Lumihangesta lähdettäessä luistonesto on todella hankala ratkaisu. Järjestelmä menee ihan hulluksi, kun renkaat lipsuu/pitää/lipsuu/pitää vuoronperään. Vetoluistonesto päällä on todella hankalaa (kokemusta on) päästä hangesta. Lopputulos on yleensä se, että auto sammahtelee. Siksi Suomen oloissa pitää ehdottomasti olla mahdollista kytkeä ESP pois.

        Renaultin ESP on poiskytkettävissä alle 50 km/h nopeuksissa, kuten manuskassa kerrotaan. Siinä nimenomaan viitataan kertomiisi vaikeuksiin. Miksi siis valittelet, kun homma hoituu yhdellä napin painalluksella?

      • Breakki
        mja kirjoitti:

        Kyllä minulla se on nimenomaan jarruttamalla hoitanut sen luistoneston. Kierrokset eivät ole pudonneet mihinkään. Ehkä se johtuu siitä etten paina monoa pohjaan kun etupää sutii. Ja kolmannen kerran vääntäisin rautalangasta että _alkuperäinen kirjoittaja kyseli, miksi etupyöristä kuuluu pärinää kun luistonesto toimii_ Toivottavasti asia on tullut selväksi.

        Sinulla on ilmeisesti sitten luistonesto hajalla, kerta moottorinohjaus ominaisuus ei toimi.
        Eikä ne kierrokset mihinkään putoa, ne ei vaan nouse jos pito ei riitä, ja järjestelmä toimii ihan samalla tavalla vaikka monon survoiskin lattiaan.
        Alkuperäisen kysyjän esittämän kysymyksen vastauksesta olemme toki samaa mieltä, mutta mun oli pakko puuttua asiaan, kun väitit että koko luistonesto toimii ainoastaan jarruja käyttämällä. Näinhän asia ei ole.

        Jos pyörät sutivat, niin ihan varmasti pyörien kierroslukua silloin yritetään alentaa. Ja jos kytkin ei ihan pahasti lipsu, niin kyllä moottorin kierrosluvun on pakko alentua samassa suhteessa kuin vetopyörienkin. Ja ennen sutimisen estämistä jopa sinunkin kärrysi sutii, sillä ASR:n toiminta perustuu pyörien kierroslukuantureihin - niistä haetaan eroja.

        Juuri näin, mutta kuvitellaampa seuraavat tilanteet:

        1)Ajetaan jäisellä pinnalla 20km/h kakkosvaihde kytkettynä ja painetaan kaasu lattiaan, kierrokset eivät tipu mihinkään, vaan ne nousevat pikkuhiljaa auton kiihtyessä pidon rajoissa sitä mukaan kun esp lisää koneeseen tehoa, ja auton jarruja ei käytetä ollenkaan ellei toisen renkaan pito ole erilainen.

        2)Lähdetään liikkeelle liukkaalta pinnalta "mummotyylillä", eli 4000rpm koneeseen ja kytkin nopeasti ylös. Tässä tilanteessa kierrokset putoavat tien liukkaudesta riippuen jopa tyhjäkäynnin tuntumaan ja esp käyttää myös jarruja äkillisen luiston hillitsemiseen.

        Molemmissa yo. esimerkeissä esp:n tekemä moottorinohjauksen säätely on hyvin keskeisessä roolissa, ja jarruja käytetään vain viime hädässä. Peruslinjoista lienemme samaa mieltä, mutta tää asr:n moottorinohjaus/jarrujen käyttö on vielä kiistan alla:)

      • pena
        mja kirjoitti:

        Renaultin ESP on poiskytkettävissä alle 50 km/h nopeuksissa, kuten manuskassa kerrotaan. Siinä nimenomaan viitataan kertomiisi vaikeuksiin. Miksi siis valittelet, kun homma hoituu yhdellä napin painalluksella?

        En valitellut! Näin olen tottunut tekemään - kytkemään ESP:n pois. Huomautin vain asiasta, kun joku tuntui pitävän ESP:tä hyvänä keinona päästä hangesta irti. Joissakin autoissa tätä ESP:tä ei saa pois päältä sulakkeita irrottamatta, mikä on hölmöä.

      • qwerty

        Minun Meksusta saa vain ASR :n pois päältä.

      • meksumies
        qwerty kirjoitti:

        Minun Meksusta saa vain ASR :n pois päältä.

        Tutustuppas hieman tarkemmin autosi ominaisuuksiin. Kyllä siitä samaisesta napista lähtee myös ESP pois päältä. Näyttöön toki tulee ilmoitus ASR OFF, mutta se ei tarkoita etteikö ESP kytkeytyisi myös pois.
        Tyhmää tappelua tämmöisistä asioista. Kyllä mja puhuu ihan asiaa. Myöskään itselläni oranssi kolmio ei aina vilku vaikka pyörät sutisivat, tämä siis juuri silloin kun molemmat etupyörät lyövät tyhjää.

      • Breakki
        meksumies kirjoitti:

        Joo esp -nappi kytkee kaiken ajonhallintaan vaikuttavan elektroniikan pois päältä abs jarruja lukuunottamatta.

        "Tyhmää tappelua tämmöisistä asioista. Kyllä mja puhuu ihan asiaa."

        Mja vaikuttaa kyllä ihan pätevältä kaverilta, mutta on kyllä nyt hieman hukassa tän esp -järjestelmän kanssa.

        "Myöskään itselläni oranssi kolmio ei aina vilku vaikka pyörät sutisivat, tämä siis juuri silloin kun molemmat etupyörät lyövät tyhjää."

        Kuulostaa kyllä todella oudolta! Olen itse "leikkinyt" todella paljon ton esp:n kanssa(kymmenillä erimerkkisillä autoilla), ja kyllä se oranssi kolmio(muissa merkeissä muu symboli) aina vilkkuu kun luistoa esiintyy tarpeeksi. Järjestelmä luonnollisesti sallii tietyn prosentin verran luistoa, mutta vaikka molemmat pyörät luistaa kunnolla, kolmio kylllä vilkkuu mittaristossa. En sitten tiedä käyttäytyykö erimalliset Renaultit esp:n osalta eritavalla, omat kokemukseni perustuvat Renaultin osalta tän vuoden Megane II 2.0:aan, luulisin ettöä kaikissa malleissa käytettäisiin samoja komponentteja.

      • Me II

        Vilkkuu aika herkästi, vaikka alla olisi kuivaa asfalttia. Molemmat pyörät luistavat hieman ja kolmio vilkkuu, kun lähdetään suoraan kiihdytykseen. (2.0T Scen.)

      • Meg II
        Me II kirjoitti:

        Vilkkuu aika herkästi, vaikka alla olisi kuivaa asfalttia. Molemmat pyörät luistavat hieman ja kolmio vilkkuu, kun lähdetään suoraan kiihdytykseen. (2.0T Scen.)

        Ei vilku oranssit kolmiot läheskään aina, vaikka nastoilla sutii hieman jäisellä asfaltilla. Eikä mielestäni tarvitsekaan ihan joka pikku luirusta vilkuttaakaan. (Renault Megane Sport 2.0T) Perheen Break kyllä tykittää sitten noita disco-valoja pienestäkin sutimisesta. Että eroja näköjään löytyy.

      • Breakki
        Meg II kirjoitti:

        Toi Sport -malli on luonnollisesti aivan eri juttu, siinä esp -on säädetty sallimaan huomattavasti enemmän luistoa auton urheilullisesta luonteesta johtuen. Näissä "perheauto" Meganeissa kyllä esp -puuttuu luistoon heti kättelyssä, ja valo vilkkuu ihan taatusti aina kun renkaat luistaa tarpeeksi.

      • Anonyymi
        köpi69 kirjoitti:

        mja on nyt sekottanut sutimisen eston ja luistoneston keskenään... eli jos pyörissä havaitaan luistoa pyritään se saamaan takaisin moottorin vääntömomenttia pienentämällä, silloin jarruilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. jos taas auto lähtee yli tai aliohjaamaan esim. kaarreajossa jarrutetaan jotakin pyörää riippuen tilanteesta.

        Mitä eroa on sutimisenestolla ja luistonestolla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sutimiseneston virallisempi nimi on vetoluistonesto, se rajoittaa tehoa ja tarvittaessa jarruttaa kiihdytettäessä sutivaa pyörää. Vetoluistonesto ei ota kantaa ajolinjoihin.

        Luistonestojärjestelmän oikeampi nimi taas on ajonvakautusjärjestelmä ja sen tehtävä on hillitä yli- tai aliohjautuvuutta eli sivuluisuja tai puskemista.

        Vetoluistonesto voi olla myös autossa, jossa ei ole ajonvakautusta. Meganen ajonvakautusjärjestelmässä on molemmat, luullakseni vuodesta 2006 (facelift) se on ollut vakiona kaikissa. Järjestelmän voi kytkeä tilapäisesti pois käytöstä, mutta se aktivoituu aina kun nopeus nousee 50km/h asti.

        Miten ajonvakautus periaatteessa toimii ? Estääkö pyörien tyhjäälyömisen tms. Kiitos tuosta edellisestä selvityksestä. Olen ymmärtänyt, että kumpikin termi liittyy jollakin tavalla sutimiseen eli pyörien tyhjäälyömiseen.

        Ajonvakautus ei liity renkaiden sutimiseen.

        Ajattele vaikka tilannetta, jossa auto menee sivuluisusussa jäisellä pinnalla, renkaat ei sudi, mutta hallinta on menetetty.

        Ajonvakautus vertaa auton etenemissuuntaa ratin asentoon ja jos niissä on eroa, aletaan käyttämään jarruja auton kääntymiseen. Esim. toisen takapyörän jarruttaminen saa aikaiseksi momenttia jolla auton kulkusuunta muuttuu / voi muuttua.

        Tuo järjestelmä "nappaa" tilanteeseen hallintaansa useimmiten jo ennenkuin tavallinen autonkuljettaja huomaa mitään ongelmaa.

        Asia selvisi tuosta. Hieno systeemi. Kiitosta vaan.

    • Anttoni69

      Minulla, kun painaa sitä hätävilkkujen katkaisijaa, niin on todella hyvin auttanut liikkeellelähtöä varsinkin pehmeällä hangella liikkeelle lähdettäessä. Outo juttu, mutta toimii todella hyvin.
      Auttaa myös mäkilähdöissä liukkaalla.

    • mopetshow

      Hirvä rouhina kuuluu etupyörästä, kun tämä luistonesto haukkaa kiinni. Toivotan sen insinöörin helvettiin, joka tämän pärinäjarrun keksi laittaa autooni.

    • Anonyymi

      "ESP ON" ja ajonesto päällä, ei käynnisty Scenic. Mitkä kaikki ton voi aiheuttaa? Kuluneet renkaat? Heikko akku? Avainkortin sekoilu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      923
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe