Mulla on aika erikoislaatuinen ongelma. Mun ystävät on nostaneet hirveän haloon siitä kun otin koiran mieheni kanssa. Sattui nimittäin niin että yksi ystävistäni on hiukan allerginen eläimille (hänellä on itselläänkin ollut tosin koiria). Nyt tämä ystävä on sitten aivan tyrmistynyt että kehtaan ottaa koiran vaikka tiedän hänen allergiastaan. Itse olen taas suunnattoman eläinrakas ja en voisi kuvitellakaan eläväni ilman eläimiä. Ongelma on siis ainoastaan siinä ettei ystäväni pääse luoksemme yöksi. Allergia ei ole edes kovin paha (nuha) mutta hän valittaa kuin päätä hakattaisi poikki. Asumme eri paikkakunnilla ja näemme toisiamme noin kerran kuussa. Kun hän viimeksi kävi hän sanoi ettei aio enää koskaan tulla käymään kun saa niin pahat allergian oireet meidän Tapsusta. Mielestäni hänen allergiansa ei ole kovinkaan paha ja uskon että tässä on kyseessä ennemminkin se että otimme koiran ilman heidän hyväksyntäänsä.
Olo on vaan nyt aika paska, mutta en todellakaan aio antaa koiraa pois jotta ystäväni pääsee kerran kahdessa kk käymään. Tuntuu hiukan kohtuuttomalta. Ystäväni sanoi myös että hänen allergiansa paranee siedätyksellä (siten hän pystyi pitämään koiria) ja kun sanoin että jos hän siedättäisi itseään nytkin niin hän vaan vastasi että minkä vuoksi, ei ole tarvetta eikä halua..Ei oikein tunnu enää ystävyydeltä tämä..
Mustasukkaiset ystävät
Milla-82
3
442
Vastaukset
- mikä dille
se sun "kaverisi". Voi kiesus.. Miksi ihmeessä sitten et saisi pitää koiraa, kun ei kaverillasi ole halua siedättää itseään eli ei oikeasti halua tulla käymään. Kumma tyyppi! Itselläni on samantapainen "kaveri". Itselläni on kaksi koiraa. Haluaisin kolmannen mutta kaverini sanoo, että mihin sä kolmatta tarviit (täytyykö koiraa TARVITA??) ja eihän se teille mahdu ym ym. Mitähän se tälle kuuluu, kun ei se asu meillä ja koirat eivät ole hänen luokseen ikinä menossa..
- se on
sun elämäs!
- on se
kateus. Kateellisia ne on. Antakaa olla ja hoitakaahan hauvanne hyvin! =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694452TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153523Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3281886Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241776Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681507
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468