Sairastan keskivaikeaa/vaikeaa masennusta. Lääkitys on ollut vasta muutaman vuoden, yksi uudemman sukupolven masennuslääkkeistä, viimeeksi Cipralex. 10 tai 15mg. Auttaa kyllä.
Nyt olen ollut ilman lääkkeitä jo kuukausia, ja tosi vaikeaa on. Hirveän synkkä ja ahdistava olo vaikka on hyvä ja mieluinen työpaikka ja oma ihana rakas.
Siitä kyselenkin... Mikä mahtaa olla mulla, kun aina tuhoan itse suhteet? Toimin niin, että vaikka ei olisi mitään murhetta suhteessa, niin sitten vaikka keksin tikusta riitaa ja sen varjolla onkin sitten hyvä alkaa puhua erosta. Aina vain tuntuu ettei toinen rakastakaan vaikka kuinka sitä vakuuttelee.
Mulla on jokin syvälle juurtunut ajatusmalli siitä, etten minä ole rakkauden arvoinen eikä elämässä ole oikeasti mitään hyvää, ei ainakaan pysyvää hyvää.
Nyt olen kohdannut ihanan ihmisen, ja taas alan havaita samaa kaavaa itsessäni. Mikä helvetti mua vaivaa?
On mua satutettu, petetty ja jätetty, ja niitä asioita yhä pelkään tosi paljon. Samoin torjuntaa.
Mistä lähteä asiaa korjaamaan kun terapiaan ei ole mitään mahista päästä?
En haluaisi aina itse tuhota oman onneni ja päästä sitten sanomaan miten olin oikeassa; mikään ei ollutkaan aitoa ja kestävää.
Itsetuhoaminen suhteissa
5
525
Vastaukset
- Josku hyvin vahvaa
Jotenkin ajatus menee vaan solmuun; duunista tai harrastuksesta ei tule yhtään mitään.
Kiroilun jälkeen on vaan istuttava kun kaikki menee pieleen.
Siinä joutuu myöntämään, että alitajunta ottaa näin primitiivisellä
jätkältä yliotteen.
Samasta syystä sotkeutuu ihmissuhteetkin.
Käyttäytyy itselleen kuin pahin vihollinen tekisi.
Tälläset tyypit viinasta ja turhista lääkkeistä tykkänään eroon.- Eihullumuttatyhmä
Mulla taas ei päihteet ole ongelma, en ota ollenkaan enkä polta. Ei maistu, ei ole oikein koskaan maistunut.
Mulla näyttää olevan myös ärsyttävä tapa jankuttaa samoista asioista ja tentata toisen tunteiden aitoudesta, seurauksella että lopulta se kehä tuhoaa ne tunteet itse, eli toisen rakkaus lopulta kuolee ja hän ei jaksa enää kuunnella mua. Ja taas pääsen todistamaan ettei se toinen mua oikeasti rakastanutkaan kun luovutti niin helpolla.
Mulle suhde on tärkein asia. Toiselle taas esim. työ tärkeämpi asia, ja vaikka mikä erokriisi olisi päällä murehditaan vain kellonaikaa.
Ehkä sitten vain rakkautta ei ole olemassa, ainakaan mulle. - Tittis
Eihullumuttatyhmä kirjoitti:
Mulla taas ei päihteet ole ongelma, en ota ollenkaan enkä polta. Ei maistu, ei ole oikein koskaan maistunut.
Mulla näyttää olevan myös ärsyttävä tapa jankuttaa samoista asioista ja tentata toisen tunteiden aitoudesta, seurauksella että lopulta se kehä tuhoaa ne tunteet itse, eli toisen rakkaus lopulta kuolee ja hän ei jaksa enää kuunnella mua. Ja taas pääsen todistamaan ettei se toinen mua oikeasti rakastanutkaan kun luovutti niin helpolla.
Mulle suhde on tärkein asia. Toiselle taas esim. työ tärkeämpi asia, ja vaikka mikä erokriisi olisi päällä murehditaan vain kellonaikaa.
Ehkä sitten vain rakkautta ei ole olemassa, ainakaan mulle...että jatkat sitä kuuriasi vielä samalla annoksella tai jopa pienemmän alotuksen jälkeen jatkaen 20 mg:lla. Aivokemioiden tasapainottumiseen menee keskimäärin vuosi.
Ja kaikki vaikuitukset ovat henkilökohtaisia.´
Jos et tiennyt niin lääke ikään kuin säilöö serotoniinia eli mielihyvää tuottavaa ainesta jemmaan, jotta sillä olisi aina annettavana sitä sinulle kun teet jotain mielihyvää tuottavaa.
Huono itsetunto (josta pääosin näytät kärsivän) viittaisi jonkunasteiseen masennukseen tai traumahäiriöön edellisistä suhteista.
Sinuna aloittaisin käyttämään taas lääkkeitä ja söisin niin ainakin vuoden sekä menemään terapiaan, vaikka se on jossain puolilla maata vaikeaa saada aikaa.
Kyllä se siitä, kunhan saat vanhat möykkysi menneisyydestä selvitettyä. Niitähän voi itsekin pohtia vaikka omaan päiväkirjaan. Voit yllättyä sen toimivuudesta, ei ole ollenkaan niin pilipali-hommaa kun miltä se ehkä kuulostaa. - Eihullumuttatyhmä
Tittis kirjoitti:
..että jatkat sitä kuuriasi vielä samalla annoksella tai jopa pienemmän alotuksen jälkeen jatkaen 20 mg:lla. Aivokemioiden tasapainottumiseen menee keskimäärin vuosi.
Ja kaikki vaikuitukset ovat henkilökohtaisia.´
Jos et tiennyt niin lääke ikään kuin säilöö serotoniinia eli mielihyvää tuottavaa ainesta jemmaan, jotta sillä olisi aina annettavana sitä sinulle kun teet jotain mielihyvää tuottavaa.
Huono itsetunto (josta pääosin näytät kärsivän) viittaisi jonkunasteiseen masennukseen tai traumahäiriöön edellisistä suhteista.
Sinuna aloittaisin käyttämään taas lääkkeitä ja söisin niin ainakin vuoden sekä menemään terapiaan, vaikka se on jossain puolilla maata vaikeaa saada aikaa.
Kyllä se siitä, kunhan saat vanhat möykkysi menneisyydestä selvitettyä. Niitähän voi itsekin pohtia vaikka omaan päiväkirjaan. Voit yllättyä sen toimivuudesta, ei ole ollenkaan niin pilipali-hommaa kun miltä se ehkä kuulostaa.Kiitos paljon vastauksestasi.
Serotoniinista tiedän mutta enpä juuri tuollaista asiaa tiennyt. Kiintoisaa. Mulla ollut lievä lääkitys, ja kuten pitääkin, lääkkeet ovat palauttaneet olotilaa normaalille tasolle, mitään autuaaksi tekeviä onnellisuuspillereitä ne eivät ole eikä pidäkään. Epäilen vahvasti sairastavani kemiallista häiriötä joka ei koskaan häviä. Toivottavasti saan uuden reseptin, koska valitettavan moni lääkäri suhtautuu joko välinpitämättömästi tai muuten väliaikaisesti masennukseen sairautena.
Satutan mulle rakkainta ihmistä vaikka hän kohtelee mua tosi hyvin. Sellaisesta piirteestä haluan eroon täysin. Ei voi elää koskaan onnellisena jos antaa pelkojensa hallita elämää.
On tämä hankala asia mutta toivottavasti ei ylitsepääsemätön.
Kiitos tosiaan vastauksesta, se auttoi. :)
- tääon
lähesty taivaallista terapeuttia, lue vaikka jobin kirja ja sitte evankeliumit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760