Niinistön kannattajille haluan sanoa että tuo Gallup tehtiin 2 viikon aikana ja se oli kutakuinkin tehty valmiiksi ennen keskiviikon vaalitenttiä (torstaina 8.12 tapahtui viimeiset kyselyt)
Niinistö oli Kalliksen ohella kaksi selkeästi parasta, Halonen töpeksi ja hapuili, Vanhanen oli jatkuvaasti puolustuskannalla, uskon että seuraava mielipidemittaus osoittaa aivan muita lukemia.
Uusin Gallup
5
295
Vastaukset
- niin, että
Niinistö ja Kallis olivat aivan törkeän epäkohteliaita ja röyhkeitä. Ihmiset vierastavat sellaisia itseään täynnä olevia.
Sympatia meni Tarjalle. Soini oli myös erinomainen.
Halonen jatkaa. Se on huono juttu, mutta kansa ei ansaitse parempaa eikä ehdolla olekaan yhtään kunnon kaveria. B-luokkaa kaikki, jos sitäkään. - tv:n kuuntelija
Etkö nähnyt/kuunnellut vai
halunnut nähdä/kuulla Ylen
gallupuutista: siinä nimenomaan
sanottiin että Vanhasen kannatus
oli noussut selvemmin
tv-tentin jälkeen. Ei Niinistön
kannattajia auta
korvien sulkeminen totuudelta.- Oikeassa
YLE:n "gallupeilla" ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä, pelkkää taistolaisten paskapropagandaa kaikki. Punamummolla on todellisuudessa enintään 25 %:n kannatus, Niinistöllä ja Vanhasella kummallakin enemmän.
- Sapelinheiluttaja
Ja Mattikin on tulossa Nato-vastaiseksi,
hyvä niin. - Jokkmokk
YLE tarkoituksella halusi antaa tuon käsityksen, katsoppa se osio uudestaan esim YLEn nettisivuilta, siinä todetaan selkeästi että tutkimus tehtiin 2 viikon aikana ja se päättyi torstaina 8.12 eli käytännössä vain viimeisen (to 8.12) päivän aikana tehdyt haastattelut kuvasivat vaaltentin jälkeistä aikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14911191
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424256Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352684Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041613Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?821459Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396