Kuka on sinun mielestä edustavin presidenttiehdokas presidentin virkaan? Nyt tarkoitan pelkästään ulkoisia ominaisuuksia: edustava ulkonäkö ja edustava käyttäytyminen. Kuka ehdokkaista viestisi sinun mielstäsi ulkomaille jo pelkällä ulkoisella olemuksellaan mielikuvaa vahvasta, osaavasta ja päättäväisesti eteenpäinpyrkivästä innovatiivisesta pienestä, mutta tehokkaasta valtiosta nimeltään Suomi?
KUKA ON EDUSTAVIN
PRSIDENTTIEHDOKAS?
11402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pidän Niinistöä edustavimpana. Komea huoliteltu mies, jonka tavat sekä viestintä luovat edustavaa kuvaa.
Mutta toisaalta, Halosta lukuunottamatta kaikki ovat tarpeeksi edustavia. Sen sijaan jalat levällään istuva ay-karpaasi ei oikein miellytä. Eikä se puhetaitokaan ole kovin imarteleva suomelle.
tämä ryhmä (5%)ei osaa kotiin, jollei niille ole erikseen kerrottu omalla kielellä=tienviitat, missä asuvat. Loput 95% suomenkielistä ajavat kyseisen paikan ohi.
on Lax, mutta jos on kyse muustakin kuin ulkonäöstä, niin Niinistö.
myös
Vanhansen ulkonäkö ja esiintyminen ovat parasta A-luokkaa. Myöskin englannin taito on moitteeton,kuuntelin sen hänen BBC:lle antamansa haastattelun,aivan nappiin sekin meni.
on komein ja edustavin, ainakin näin naisen silmään :D
Tämän naisen silmään Vanhanen on kyllä komeampi ja edustavampi :=)
Mutta en silti häntä äänestä ..
Kyllä pitäis Saulin käydä kasvojen kohotuksessa kuten kävi Aho. Tosin ei sekään riittänyt linnaan asti.
Sauli ja Matti jäykkiä ja vakavia poliitikkoja. Juuri sellaisia joiden seurassa ei jaksaisi istua minuuttia pidempään kun tekisi jo mieli hirttää itsensä jommankumman kravattiin.
Ei Sauli mielestäni kovin jäykältä vaikuta. Sehän heittää huumoria aika paljon ja hymyilee.
Sauli ja Matti kuitenkin ovat komeita ja osaavat pukeutua tilanteen mukaan.
Tarja hiiltyy turhan helposti, eikä ole muutenkaan edustava.
viime vaaleissa Enestam. Edellisissä vaaleissa ja tulevissa vaaleissa viimeiselle sijalle rankkaisin Halosen.