Jokainen poliittisia mielipidetiedusteluja seuraava tietää, että Taloustutkimus antaa demareille ylipositiivisia tuloksia, jotka eivät vastaa totuutta.
Tämä tunnetaan asiantuntijapiireissä jo niiltä ei niin kovin kaukaisilta ajoilta, kun Pentti Lumme oli radion politiikan esimies ja meinasi ratketa, kun sai lausua sosialidemokraatisen puolueen prosentit Ylen ikiomissa uutislähetyksissä.
Arvio siitä, että Vanhanen ohitti Niinistön keskiviikkoillan vaalitentin perusteella on täysin perseestä ja suorastaan manipuloivan valheellista ammattitaidottomuutta.
Jokainen järkevä ja rehellinen suomalainen ymmärsi, että Niinistö oli keskustelun ylivoimainen ykkönen ja pesi mennen tullen Haloskan ja Vanhasen.
Oikea tulos saadaan, kun Suomen Gallup tekee oman otantansa niin, että vaalikeskustelu on ehditty käydä ennen mielipidekyselyn alkua. Odotetaan rauhassa vaikka Maikkarin ensi keskiviikon vaalitenttiä.
Taloustutkimus on demaritoimisto
4
137
Vastaukset
- Halonen on kohta historiaa
Jokainen järkevä ihminen myös ymmärtää, että on täyttä sontaa väittää, että Halonen saisi toisella kierroksella 70% äänistä, kun hän viime vaaleissa sai hädin tuskin yli 50% (51,6%) ja tämä ruma, epäedustava junttiHalonen on sen jälkeen ollut kuusi vuotta tyhjänpäiväisenä keulakuvana olematta millään tavoin hyödyksi Suomelle ja suomalaisille. Päinvastoin vahingoittanut vain Suomea mahdollisimman monin tavoin.
Vasurit ottivat raskaimman aseensa, gallupaseensa käyttöön, mitään muuta heillä ei olekaan :D - äläkä galluppeihin
ne suoltavat valheita kaikki. Erkko ja YLE on ne rahalla ostanut ja voidellut. Taloustutkimuksella on kytköksiä myös Erkkoon.
Suomen gallup taas on nykyään TNS-gallup ja on tehnyt mm. Uutispäivä-Demarille sellaisia galluppeja, kuin että 84%:n mielestä Halosen imago on ylivoimainen. - KPM
Voi, voi etkö tosiaan hyväksy, mitä tulee tapahtumaan. sauli on tyyppi, jolla ei ole ystäviä, muista se.
- Matti
Jos %:t olisivat olleet Saukko Salelle myönteisimpiä, niin mikä uho ja huuto tällä palstalla olisi ollut Saukko Salen puolesta vaikka gallup olisi ollut minkä tahansa mainostoimiston tekemä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626