sodassa ilman kansalaisluottamusta?

mara-

Lain mukaan kai jokainen Suomen mies ja nainen on ollut ja on velvollinen puolustamaan Suomea sotatilanteessa. Puolustamisen muodot ovat erilaisia, ja viime sodissa esim. asevelvollisuusiässä olevat miehet joutuivat periaatteessa rintamalle.

Selvitellessäni erään jo edesmenneen elämänvaiheita ja hänen osallistumistaan sotiin totesin, ettei hänestä ollut lainkaan merkintää talvisotaan osallistumisesta, vaikka ikänsä puolesta hänen olisi pitänyt olla siinä.

Ilmeni myös, että hän oli ollut aikaisemman vankeusrangaistuksen johdosta kansalaisluottamusta vailla suurin piirtein talvisodan päättymiseen saakka.

Oliko tällainen seikka syynä siihen, ettei asianomainen mahdollisesti joutunut rintamalle, ja missä hän sitten saattoi palvella, kun kuului kuitenkin luokkaan A1?

8

1040

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • armeijaa jo 20-luvulla

      Ja siitä hyvästä kirjailija Pentti Haanpää oli joutunut kansalaisepäluottamukseen. Kansalaissodan ja talvisodan välillä Suomen armeija oli todella pyhä lehmä. Armeijan todellinen tila paljastui talvisodan alkaessa, mallia Cajander.

    • SotainsinooriKarlsson

      Tuohon aikaan tuomittiin usein osana törkeän rikoksen tuomiota asianomainen menettämään kansalaisluottamuksensa määräajaksi.
      Myös pienemmistäkin maanpetostuomioista sekä kielletyn kommunistisen puolueen toiminnasta annetussa tuomiossa menetti helposti kansalaisluottamuksensa.

      Tämä tuomion osa esti asepalveluksen ja edellytti mm. säännöllistä ja henkilökohtaista ilmoittautumista poliisilaitoksella.

      Talvisodan aikana kansalaisluottamuksensa menettänyt, yhteiskunnan kannalta niissä oloissa epäluotettava henkilö, on toiminut kotirintamalla esim. maatalous- tai nimetyssä teollisuustyössä valvonnan alaisena tai puolustusasemien linnoitustyössä rintamalinjojen takamaastossa siviilinä.

      Parisataa pahinta kommunistia tai maanpetostuomion saanutta otettiin erilliseen turvasäilöön sodan ajaksi. Turvasäilössä ei vaarantanut henkeään - ja vapautettiin sodan jälkeen.

      Tänään kukaan ei menetä kansalaisluottamustaan - se on laista poistettu. Huomattavaa on, että kuhlakunnansyyttäjä voi rikosasiassa, jossa tuomio on vähintään 2 vuotta vankeutta, vaatia syyllisen menettämään sotilasarvonsa.

      • ex-luutnantti

        Minulle kävi niin, että jouduin onnettomien yhteensattumien johdosta käräjille ja todettiin syystä syylliseksi. Syyttäjä vaati 2 v 8 kk:n vankeusrangaistusta ja mm. sotilasarvon menettämistä. Sain 2 v 2 kk ja menetin luutnantin arvon reservissä. Nyt olisin, mitä? Kait sotilasarvoton rk-mies?


      • miehistöönkään.
        ex-luutnantti kirjoitti:

        Minulle kävi niin, että jouduin onnettomien yhteensattumien johdosta käräjille ja todettiin syystä syylliseksi. Syyttäjä vaati 2 v 8 kk:n vankeusrangaistusta ja mm. sotilasarvon menettämistä. Sain 2 v 2 kk ja menetin luutnantin arvon reservissä. Nyt olisin, mitä? Kait sotilasarvoton rk-mies?

        Miehistössäkin on sotilasarvot, et pääse sinnekkään.

        Oletko kuullut sitä laulua: Luti on outo ja vänrikki ryyppää, pojista vain ne tykkää. Vääpelin mulkusta puuttuu se nuppi kun sirpale sattui heppiin. Kersantin munat on kun katajan juuret, sille jos pyllistäisin niin varmaankin ilman järkeä jäisin...


      • toinentykkimies

        kuulut tämän joskus vuonna 2000. naisen esittämä. mikä biisi?


      • Yhteensattuma

        Niin kaikki vankiloissa olevat ovat syyttömiä ja ulkopuolella olevat ovat syyllisiä.


      • efghjklkjh

    • Jamonestatulisankari

      Vankilassa oleville annettiin mahdollisuus jatkaa lusimista tai vaihtoehtona rintama ja moni heistä valitsi ErP 21 Nikke Pärmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe