Maailma on niin lavea...

Hintriika

Katselin lehden sivulla vanhempiensa kanssa poseeraavaa Norjan uutta pikkuprinssiä ja mietin, että jokainen ihmislapsi syntyy ihan yhtä syyttömänä omaan olemassaoloonsa ja yhtä tietämättömänä maailman pahuudesta tai hyvyydestä.

Yksi syntyy kuninkaalliseksi, toinen kerjäläiseksi. Molemmilla lähtöpiste on sama, mutta olosuhteet määräävät elämän tien nousuineen, laskuineen ja mutkineen. Tulijalta ei kysytä, minkälaiseen perheeseen hän haluaisi. Harvemmasta tulee kuninkaallinen, mutta oikeaan paikkaan ja oikeille vanhemmille syntymistä sanotaan lottovoitoksi.

Lottovoitonkin voi tuhlata taivaan tuuliin. Tai sen voi saada yllättäen. Hyvät tai huonot lähtökohdat saattavat matkan varrella heittää kuperkeikkaa. Minkälaisia mutkia oma tiesi on tehnyt verrattuna lähtöpisteeseen?

6

643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perisynti!

      Meillehän opetetaan, että kaikki ovat syntisiä syntyessään.
      Ainoastaan ostamalla uskonto-nimisen tuotteen voimme pelastua helvetin tulelta.
      En muista poikkeuksia!

    • "..yks' syntyy iloon, toinen murheeseen,
      ja kullakin on kellons' pohjass' sydämen,
      kun se seisahtaa, niin kuolon aika alkaa..."

      Minua huvitti eilen tuolla 60 palstalla se "Ympäri pyöreätä"-ketju, kirjoitinkin siihen viestin :Elämäkertani!!!

      Mutkien kautta on varmaan monien meidän elämäntiemme käynyt, niin luulen.

    • oli itselläni eilen lenkkipolulla.

      Tuli mieleen oman isäni sisarukset, kuinka erilaista näiden kolmen suuresta sisarusparvesta eloon jääneen sisaruksen elämä oli ja kuinka osat voivat vaihtua ennenkuin heidän päivänsä päättyivät.
      Loisteliasta elämää viettäneistä tuli aivan tavallisia, köyhiä kuolevaisia, ja sisaruksista vähiten arvostetulla oli "paras" loppu.

      Historia toistaa itseään ja näen jotakin samanlaista oman sisarusparveni elämänkaarten kehityksessä: mustista lampaista taitaa tulla valkoisia!

    • señora lyyli

      elämä on suuri lahja, voiha se olla lottovoittokin jos se tuntuu suurimmalta lahjalta;))

      se on ihmiselle salaisuus miksi hää syntyy juuri siihen paikkaan ja aikaan elämään. myö on saatu lahjana myös vappaa tahto.

      vappaalla tahdolla sitä voip muuttaa elämäänsä aikuisena, ihminen voip tehhä valintoja joista seuraa hyvvää ja onnellinen elämä.

      monast väärät valinnat tullee siitä että ihminen ei ole perillä siitä ,mikä tekkee hänet onnelliseksi.

      mie synnyin äitillein yksinäiseksi lapseksi. lapsuutdessain siihe ol monta nimitystä, olin äpärä, huoran pentu, milloin mikäkin sikiö ja kauniimmin jotkuu sano lehtolapsi.

      totuin pienest pitäen nimityksii etten mie niistä kärsinny. tukkapöllyy ja läpsäyksii sai ko luvalla jokkainen ohimänijä antaa.:))

      äitin oli vaikiaa saaha joskus töitä ko ol laps muassaa. siitä mie äitiäin arvostankin et hää ei jättänt minnuu mihinkää ,vaan piti matkassaa.

      äitiin oli karjalssa taloissa karjakkona ja mie pyörin jaloissa;))ja heti ko kykenin tein pikku askareita.

      sairastin lapsena neljän ikäsee mennessä paljon.
      erään talon emäntä pisti minut lääkärii ko meinasin näkemisen menettää. minulle määrättii voita ja maitoo, mistä ei saant kermaa kuorii.

      siitä mie aloinkii paranemmaa ja voimaa hyvin ko äitin ymmärsi että sairasteluin johtu laihasta ruuasta.

      mie olin kuitenki iloinen ja onnellinen lapsi.tykkäsin kovasti eläimistä, tallissa ja navetassa päiväni kulutinkin.

      sodan loputtuu suomen puolella olin äitin kanssa eelleenkin töissä ja sitä kautta äitin tutustui jalmariin ja jolle hää minut naitti tähän taloon, missä nyt leskenä elän.
      tykkäsin elämästä ja myö elettii onnellisena jalmarin kuolemaan 1990 asti. siinä luulin miun elämän tarinain lyhykäisyyessää olevan.

      mutta ei se ihan siin oltkaa vaik mie niin luulin. minulle tapahtu suurii mullistuksii, järisyttävämpii ko koko 50 vuuen aikana jalmarin kanssa, tai koko elämäin aikan.

      sain uuven perheen. mummin ja kummin paikan ,saan ellää oikeaa perhe elämää .
      päivät on aika vilskettä, jehu poika huutaa, miun autot miun auto ,ko garbo vettää hänen lelulaatikot nurin lattialle.

      bargo on mahottoman villi ,hää saap huushollin sekasii hetkessä, kisut katselee metakkaa uunin päällä turvassa.
      toivo koputtaa seinää että ruoka on valmista.

      ja mie tunnen syömmessä suunnatonta mielihyvvää tästä kaikesta. kaupunkin melu ja liian kovat äänet häiritsee minnuu, muttei koskaa rakkaitteni mekastus, sillo sanon vaa että kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

      niin voi elämä muttuu vanhoilla päivillä. nyt yritän tehhä valintoja jotka on oikein meille perheenä.

      siihe kiperää kysymyksee, mikä on elämän tarkoitus olen saant vastauksen. minunkin elämällä on olt tarkoitus, en tullu äitillein sittenkää vahinkossa.
      mutta parasta on se ,että tulin sen tietämään elläissä.
      terveisin lyyli

    • Varmasti vaihtaisin. Paljon on mennyt pieleen.
      Toki olisi voinut elää huonomminkin.

      On joutunut kantapään kautta opettelemaan kohtuuden välttämättämyyttä.

      Elämä on kuin menolippu yhteen suuntaan. Syntyneen lapsenkin laiva
      on jo irronnut rannasta. On navigoitava vallitsevia olosuhteita hyväksi käyttäen.

      • sen tottakai vaihtaisin pois. Yksinäisyyden ahdistukset ja sääli häntä kohtaan sekä ikävä olivat lohduttomia.

        Muuten en tiedä, osaisinko tehdä valintojani niinkään hyvin. En vaihtaisi muita pois.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe