Yhteistyö

Poliitikot sopivat kabineteissa ei-sosialistisesta yhteistyöstä presidentinvaaleissa. Eihän siitä mitään tule. Kansa ei ole käskettävissä samalla tavalla kuin valitsijamiehet, joita ennen käytettiin prtesidentinvaaleissa. Galluppien mukaan noin puolet kokoomuslaisista ja puolet keskustalaisista äänestäjistä siirtyvät Tarja Halosen äänestäjiksi presidentinvaalien toisella kierroksella, jos oman puolueen ehdokas on pudonnut.

Niinistö ei edellisissä vaaleissa tukenut keskustan ehdokasta, kun kokoomuksen oma ehdokas oli jo pudonnut kilvasta. Tämä varmasti muistetaan keskustan äänestäjien parissa.

Niinistöllä on vaikeuksia saada myös kokoomuksen naisten ääniä, koska hänen tukensa Uosukaiselle edellisissä presidentinvaaleissa ei todellakaan ollut vahvaa. Sale pelasi jo tuolloin vain omaan pussiinsa, sillä iso äänisaalis olisi saattanut johtaa siihen, että Uosukainen olisi valittu kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi uudestaan.
3135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksi sinä spekuloit tuollaisia pikku Urmas. Luepa ne Gallupit tarkemmin. Kaikkissa järkevänkokoisissa Gallupeissa, jotka eivät ole jonkun lehden lukijoiden parissa tehtyjä, vaan oikeasti tilastollisella otoksella saatuja, Halosen kannatus on aina ollut yli 55%.

Toista kierrosta presidentinvaaleissa ei tarvita!

Äänestä

Oikeistoa onneksi ei tarvitse ohjailla, se kun demareista poiketen ajattelee itse.

Niinistö. Kaikkien aikojen suurin äänimäärä ek-vaaleissa tosiaan on tullut Saulille, samoin olisi tullut presidenttiyskin. Nyt sitten vain hieman myöhemmin.

Ja jos jostain syystä ei, Matista sitten :)

Äänestä
  • Jospa kansalaiset halusit Saulista eroon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UrmasZXZ kirjoitti:

Poliitikot sopivat kabineteissa ei-sosialistisesta yhteistyöstä presidentinvaaleissa. Eihän siitä mitään tule. Kansa ei ole käskettävissä samalla tavalla kuin valitsijamiehet, joita ennen käytettiin prtesidentinvaaleissa. Galluppien mukaan noin puolet kokoomuslaisista ja puolet keskustalaisista äänestäjistä siirtyvät Tarja Halosen äänestäjiksi presidentinvaalien toisella kierroksella, jos oman puolueen ehdokas on pudonnut.

Niinistö ei edellisissä vaaleissa tukenut keskustan ehdokasta, kun kokoomuksen oma ehdokas oli jo pudonnut kilvasta. Tämä varmasti muistetaan keskustan äänestäjien parissa.

Niinistöllä on vaikeuksia saada myös kokoomuksen naisten ääniä, koska hänen tukensa Uosukaiselle edellisissä presidentinvaaleissa ei todellakaan ollut vahvaa. Sale pelasi jo tuolloin vain omaan pussiinsa, sillä iso äänisaalis olisi saattanut johtaa siihen, että Uosukainen olisi valittu kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi uudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu