Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Itsensä

Miten miehet noin ylipäätään suhtautuvat siihen, että nainen hyväilee klitoristaan rakastelun aikana? Aiemmassa suhteessani mies piti siitä kovastikin, mutta nykyisen kanssa kun ensimmäisiä kertoja rakasteltiin, sain jotenkin sen käsityksen, että häntä se häiritsi. Ei sanonut mitään, mutta kuitenkin tuli sellainen tunne. Nyt olen yrittänyt jättää sen pois, mitä nyt pari kertaa kiihkon keskellä on käsi eksynyt kuin varkain klitorikselle.
96078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ainakin minua kiihottaa

Äänestä
  • Itseäni tuo hänen suhtautumisensa häiritsee, koska itse saan suurta nautintoa siitä. Varmaan sama syy kuin aiemmin, kun oli keskustelua itsetyydytyksestä ylipäätään. Sanoi ettei ymmärrä miksi minun täytyisi tyydyttää itseäni, ja epäili sen olevan merkki siitä, ettei hän riitä minulle. En sentään onneksi ole lelulaatikkoani esitellyt, vaikka toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä reaktio... Ei kai tämä mikään maailmoja mullistava asia ole, mutta minulle erittäin seksuaalisena ihmisenä kuitenkin aika kova pala. Suhteemme on aika lailla alkutekijöissään, enkä tiedä miten tämä asia vaikuttaa jatkoon. Hauskaa aion jokatapauksessa pitää ihan itseksenikin, kävi miten kävi... :)

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Itseäni tuo hänen suhtautumisensa häiritsee, koska itse saan suurta nautintoa siitä. Varmaan sama syy kuin aiemmin, kun oli keskustelua itsetyydytyksestä ylipäätään. Sanoi ettei ymmärrä miksi minun täytyisi tyydyttää itseäni, ja epäili sen olevan merkki siitä, ettei hän riitä minulle. En sentään onneksi ole lelulaatikkoani esitellyt, vaikka toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä reaktio... Ei kai tämä mikään maailmoja mullistava asia ole, mutta minulle erittäin seksuaalisena ihmisenä kuitenkin aika kova pala. Suhteemme on aika lailla alkutekijöissään, enkä tiedä miten tämä asia vaikuttaa jatkoon. Hauskaa aion jokatapauksessa pitää ihan itseksenikin, kävi miten kävi... :)

    Kaverisi taitaa kärsiä huonosta itsetunnosta. Jostain syystä. Haluaa hallita sinua ja vartioida rekemisiäsi. Varo!

    Äänestä

Kiva jos se tuottaa sinulle mielihyvää, niin silloin OK.

Vaimoni tekee juuri samoin aina silloin, kun se tuntuu hyvältä hänestä. Tietysti kiinnostaa mitä hän siellä räplää, sillä voisinhan itsekin tehdä niin jos saisin vinkin.

Ei todellakaan häiritse, mutta huomaan ja seuraan tilannetta. Hän siirtyy puristelemaan kalun vartta ajoittain räpläyksen siivittämänä, joten hän ainakin ottaa myös minut huomioon. Kiitos siitä hänelle.

Äänestä
  • "Tietysti kiinnostaa mitä hän siellä räplää, sillä voisinhan itsekin tehdä niin jos saisin vinkin."

    Et voi olla tosissasi... se on siis aina vaimosi joka koskettelee klitoristaan yhdynnän aikana? Et siis koskaan sinä?

    Kannattaisi opetella se taito. Se tuo naiselle suurta nautintoa. Varsinkin kun mies hoitaa senkin osuuden aina välillä.

    Äänestä

Klitin hieromisessa ei sinänsä mitään vikaa, muta se voi olla miehelle sama kuin naiselle se, että mies näyttää jollakin kertaa panevan vain itse tullakseen. Siksi, jos nainen kiihottaa itseään näin koko ajan ja rajusti, tulee ehkä vähän huono fiulis. Pääasia ettei aina ja koko ajan tee sitä.

Äänestä

Tee ihmeessä! ei se voi haitata! Oma ex ei saanut yhdynnä kuin klitan hieromisen kautta. Ja olin aina valmis siihen. Enemmän se häiritsi kun hän ei halunnut tehdä sitä itse. Se olis ollut kiihoittavaa. Naisten kannattaa aina vastata omista orgasmeistaan jopa itsekkäästi.

Äänestä

On niin estynyt että moinen häiritsee tai sitten kolahtaa miheisyyteen siihen heikoon itsetuntoon, muuta selitystä ei ole.

Äänestä

Haluaisin alkuperäisen viestin kirjoittajalle sanoa, että oman klitoriksen hyväily rakastelun aikana on upea ja hieno asia. Rakastelussahan on kyse molempien nautinnosta. Jos sinusta tuntuu, että asia häiritsee kumppaniasi, juttele hänen kanssaan. Luottamus on tärkeä osa seksiä. Mitä pidemmälle suhteenne keshittyy, sitä vaikeammaksi asian esiin ottaminen voi muodostua.

Itseäni miehenä kiihottaa valtavasti, kun kumppani hyväilee itseään rakastelun aikana. Olen saanut itsekin hyvän koulutuksen siihen hommaan ja näin voin itsekin hyväillä kumppaniani. Kiva vinkki on se kun nainen hyväilee miestä juuresta ja kiveksistä samalla kun mies hyväilee naisen klitorista. NAMIA!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyväily kirjoitti:

Miten miehet noin ylipäätään suhtautuvat siihen, että nainen hyväilee klitoristaan rakastelun aikana? Aiemmassa suhteessani mies piti siitä kovastikin, mutta nykyisen kanssa kun ensimmäisiä kertoja rakasteltiin, sain jotenkin sen käsityksen, että häntä se häiritsi. Ei sanonut mitään, mutta kuitenkin tuli sellainen tunne. Nyt olen yrittänyt jättää sen pois, mitä nyt pari kertaa kiihkon keskellä on käsi eksynyt kuin varkain klitorikselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu