Sonera sopasta

Ote Sonerakirjasta.


Soneran maaliskuun 2001 yhtiökokouksen ja Soneran hallituksen uusimisen jälkeen yhtiölle toivottiin työrauhaa. Tätä työrauhaa tiettävästi terästivät myös Lipponen ja Niinistö, joiden edustajat soittelivat keskeisten lehtien päätoimittajille. Ohjeiden mukaan Sonerasta ei saanut kirjoittaa tai uutisoida mitään kielteistä nimettömiin lähteisiin vedoten, vaikka kielteiset asiat pitäisivät kuinka hyvin paikkansa. Päätoimittajat viestivät tämän ohjeen alaisilleen. Mikään lehti tai TV -kanava ei halunnut hallituksen kirousta päälleen ja Sonerasta uutisoitiin hyvin varovasti ja varmalta pohjalta.

Demareiden ja Kokoomuksen mainetta piti suojella vuoden 2003 eduskuntavaaleja ajatellen. Sonerasta uhkasi tulla tekijä, jolla tulevat eduskuntavaalit ratkaistaan henkilö- ja puoluetasolla. Jämerä ote oli siis tarpeen.

Toimittajat olivat ihmeissään. He tiesivät, että kukaan tervejärkinen ei puhuisi omalla nimellään Soneran sotkuista. Tilanne oli erikoinen. Monet tiesivät Soneran valtavista sotkuista, mutta niistä ei saanut puhua tai kirjoittaa kuin hyssytellen huhti-elokuussa 2001. Vasta elokuun 2001 uutiset yli 1000 ihmisen irtisanomisesta vapauttivat Soneraa ympäröivää uutisointi-ilmapiiriä.
1121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikka kirja oli todella hyvä, niin toi osio kuullostaa jo todella paksulta.

Se, että lehtien päätoimittajat olisivat mukana sopassa kuullostaa todella naurettavalta. Vaikka on siinä asiaa, niin vaikuttaa siinä olevan BS:kin mukana.

Kekkosen ja kommareiden ajat on onneksi jo ohi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauniinpi oli Hilima kirjoitti:

Ote Sonerakirjasta.


Soneran maaliskuun 2001 yhtiökokouksen ja Soneran hallituksen uusimisen jälkeen yhtiölle toivottiin työrauhaa. Tätä työrauhaa tiettävästi terästivät myös Lipponen ja Niinistö, joiden edustajat soittelivat keskeisten lehtien päätoimittajille. Ohjeiden mukaan Sonerasta ei saanut kirjoittaa tai uutisoida mitään kielteistä nimettömiin lähteisiin vedoten, vaikka kielteiset asiat pitäisivät kuinka hyvin paikkansa. Päätoimittajat viestivät tämän ohjeen alaisilleen. Mikään lehti tai TV -kanava ei halunnut hallituksen kirousta päälleen ja Sonerasta uutisoitiin hyvin varovasti ja varmalta pohjalta.

Demareiden ja Kokoomuksen mainetta piti suojella vuoden 2003 eduskuntavaaleja ajatellen. Sonerasta uhkasi tulla tekijä, jolla tulevat eduskuntavaalit ratkaistaan henkilö- ja puoluetasolla. Jämerä ote oli siis tarpeen.

Toimittajat olivat ihmeissään. He tiesivät, että kukaan tervejärkinen ei puhuisi omalla nimellään Soneran sotkuista. Tilanne oli erikoinen. Monet tiesivät Soneran valtavista sotkuista, mutta niistä ei saanut puhua tai kirjoittaa kuin hyssytellen huhti-elokuussa 2001. Vasta elokuun 2001 uutiset yli 1000 ihmisen irtisanomisesta vapauttivat Soneraa ympäröivää uutisointi-ilmapiiriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu