Elää nyt vai "sitten joskus"

parempien aikojen haikailua, toivotaan vaan tulevaisuudessa kaiken olevan paremmin? tietty hankaluuksia tulee jos sen haikailun takia tämä parhaillaan elettävä hetki unohtuu kokonaan.

Suunnittelimme tulevaisuutemme. Elimme järkevästi. Ainoa asia johon 'tuhlasimme' oli matkustaminen. Kaikki lomat koko perheen voimin.
Hankimme kolme asuntoa ja muita säästöjä.
Lapset itsenäistyivät.
Olimme suunnitellet omaehtoista eläköitymistä 50:n kahta puolen.
Talvet Espanjan asunnolla, hankittu 1986, kesät Suomessa.
Olimme umpiterveitä palkkatyön tekijöitä. Vaimo marketin osa-aikakassa, minä metallimies.

Kun ryhdyimme toteuttamaan suunnitelmaamme ilmeni, vaimon irtisanouduttua työstään, hänellä parantumaton verisyöpä. Elinikäennuste havaitsemisesta 3 - 12 vuotta. Siitä nyt kulunut 4 vuotta. Solumyrkkylääkitys menossa mutta ei haittaa normaalia elämää. Väsyy helposti.
Minulta , hyväkuntoiselta ukolta, löysivät eturauhasen, kolestrolin ja verenpaineen. Ovat aika harmittomia. Painelääkityksen olen pudottanut 1/4-osaan aloitettuani kuntosalilla ja rajoitettuani tissuttelua.

Eipä menneet asiat aivan suunnitellulla tavalla.
Talous on varman päällä. Ainoa asia joka rajoittaa mielitekojen toteutusta on vaimon sairaus.
Matkoilla olemme vuodessa noin 14 - 17 viikkoa.
Vaimon labrat ja lääkityksen säätö rajoittaa max. keston 4:ään viikkoon / kerta.

Joten, yrittäkää ihmeessä optimoida asioita tämän hetken ja tulevaisuuden välillä.
Jos nyt tässä tilanteessa olisimme kädestä suuhun eläjiä, olisi olo kyllä surkea.
Toisaalta vähemmälläkin mammonalla tulisi toimeen näiden rajoitusten puitteissa.

Jokainen meistä seisoo yksin maan sydämessä
auringonsäteen lävistämänä
ja yhtäkkiä on ilta.

Äkisti ovat kaikki juna menneet
ja kaikki kellot pysähtyneet.

Yhtäkkiä ovat kaikki sanat loppuneet.

Kun me vihdoinkin olemme päättäneet puhaltaa
ulos tunteemme, onkin trumpetti jäässä eikä kuulu
enää pihahdustakaan.

Kun me ojennamme kätemme hyväilyyn,
onkin poski jo poissa.

Kun me päätämme lähettää punaiset ruusut,
on osoite tuntematon.

Se mikä on meille tärkeää sanoa, täytyy sanoa -
itsemme tähden!
Meidän tulee oivaltaa, että elinhetkemme ovat niin
ohikiitävän lyhyitä, ettei meillä ole aikaa
siirtää mitään – mikä voisi muuttaa jotain –
JUURI NYT !

...se on hirvittävän vaikeaa!!

Mä aina peräänkuulutan elämään tätä päivää. Useimmat ihmiset väittää niin tekevänsä. Muttei kuitenkaan oikeesti. Sillä se on tosi vaikeaa. Silloinhan pystyy nauttimaan pienistä arjen asioista, elää ei ajelehdi.

Mä odotan aina perjantaita, se on viikon paras päivä. Elänkö siis perjantainodotuksessa neljä päivää? Veikkaisin et vähemmän kun moni muu ;))

olla niitä "sitten kun"-immeisiä...:) se vaan on niin,että sitten kun lapset on isompia,voi tehdä sitä ja tätä,mitä ei oikeestikkaan voi tehdä nyt..:)) (tämä pienenä esimerkkinä...)