Miksihän se on niin kamalan vaikeata antaa se kassakuitti. Sitä saa joskus odotella kauankin kassalla, eikö se ole helpompaa iskeä asiakkaan kouraan kuin haeskella roskapöntöstä.
Kassakuitti
17
1759
Vastaukset
- missä
kaupoissa asioit. itse kassalla (duunissa) annan kuitit ja muualla saan kuitit käteen kyllä. jos maksavat electronilla niin saavat odotella niin kauan kun koneella kestää, sitten saa molemmat kuitit samaan aikaan kouraansa.
- toiset ei
Totta. Kyllä suurin osa antaa sen kuitin, lähemmin asiaa ajateltuani kyse on tietyistä kaupoista, en tiedä tarkoitusta, mutta aluksi kesällä laskussa yleensä aina ylimääräistä, jospa se selittäisi asian.
- .........
toiset ei kirjoitti:

On kai parempi pyytää sitä kuittia kuin odottaa tuppisuuna. Kyllä itsekin saan usein pyytää kuittia ja Alkossa erityisesti kuitti heitetään johonkin roskikseen tai kuittivuoreen josta sitä saa aina erikseen pyytää. Parissa muussakin liikkeessä heitetään kuitit samantien roskikseen josta sitten etsivät niitä kun pyydän.
- kuitin kiitos!
......... kirjoitti:
On kai parempi pyytää sitä kuittia kuin odottaa tuppisuuna. Kyllä itsekin saan usein pyytää kuittia ja Alkossa erityisesti kuitti heitetään johonkin roskikseen tai kuittivuoreen josta sitä saa aina erikseen pyytää. Parissa muussakin liikkeessä heitetään kuitit samantien roskikseen josta sitten etsivät niitä kun pyydän.
Niinhän siinä usein käy, että kun tarjoomalla tarjoo sitä kuittia, niin ei kelpaa, mutta kun ei tarjoo, niin johan on kauhee poru. Kassalla työskennellessä voi tosinaan alkaa riapoo tosissaan, kun samat naamat käy kuitenkin joka päivä ja osa ottaa kuitin ja osa ei, eikä siinä mitään, mutta sitten tulee nää jokapaikan napisiat, jotka ei ota kuittia kun tyrkyttää, mutta vaativat heti sitä jos ei tyrkytä, se on kai sellaista huomionhakua tai kiusantekoa...en tiedä mutta pyytäkää jos ei sitä kuittia tarjota, mutta älkää tiuskiko jos sitä tarjotaan ettekä sitten haluakkaan, näitä vedä v...s kuittis tyyppejäkin riittää useampia jokapäivälle.
- kiitos
kuitin kiitos! kirjoitti:

kyllä sen sitten pyydänkin kun kassa ei tuollaista tehtävää osaa pyytämättä suorittaa,
kerran odotin siinä muiden tiellä 12 minuuttia kuittia odotellen, sitten sen pyysin, ja kassa kaivoi roskiksia, Kiitos. - kiiitos
kiitos kirjoitti:
kyllä sen sitten pyydänkin kun kassa ei tuollaista tehtävää osaa pyytämättä suorittaa,
kerran odotin siinä muiden tiellä 12 minuuttia kuittia odotellen, sitten sen pyysin, ja kassa kaivoi roskiksia, Kiitos.No vaikka tossa mun vastauksessani olikin kirotusvihre, niin asian varmasti ymmärsit. Tuppisuunako orotit. Saattohan se olla että kassa luuli sun muutenvaan siihen jääneen ilmoja pitelee...
- luulikin !
kiiitos kirjoitti:
No vaikka tossa mun vastauksessani olikin kirotusvihre, niin asian varmasti ymmärsit. Tuppisuunako orotit. Saattohan se olla että kassa luuli sun muutenvaan siihen jääneen ilmoja pitelee...
Olisipa hoitanut työnsä, ei tarvitsisi luulla mitään.
- Kuitista
luulikin ! kirjoitti:
Olisipa hoitanut työnsä, ei tarvitsisi luulla mitään.
Ehkä sä häiriöit, kun siinä olla mollotit ja sit unohti, sehän on ihan inhimillistä, paitsi tietysti sää, niin ihminen on erehtyväinen ja virheitä voi tulla kellevaan, ei yhe kuitin takia tartte hattuansa polkasta,
- HHkassa
Kuitista kirjoitti:

Kyllähän meillä kassoilla on velvollisuus kuitti asiakkaan ostoksista antaa. Kannattaa lähteä siitä että kuitti asiakkaalle annetaan aina. Anna kuitti pankki/luottokortin mukana tai vaatekaupassa suoraan pussiin. Siitä kuitenkin lähdetään että asiakas ottaa kuitin. Eihän tuotepalautuskaan ole niin selvää jos ei ole kuittia. Annetaan me kassat tästä lähtien aina kuitti ja olkaa asiakkaat kärsivällisiä kun esim electronin varmennus kestää tovin. Älkääkä alkako heti urputtaan jos kuittia ei saa. Kiitos!
- häh missä
toiset ei kirjoitti:
Totta. Kyllä suurin osa antaa sen kuitin, lähemmin asiaa ajateltuani kyse on tietyistä kaupoista, en tiedä tarkoitusta, mutta aluksi kesällä laskussa yleensä aina ylimääräistä, jospa se selittäisi asian.
miten tää "visa electronilla kestää" asia nyt liittyy kuitin saamiseen? ei kai se asiakas ny lähde pois sillä aikaa kun korttia höylätään??!!
- Myyjä
häh missä kirjoitti:
miten tää "visa electronilla kestää" asia nyt liittyy kuitin saamiseen? ei kai se asiakas ny lähde pois sillä aikaa kun korttia höylätään??!!
Meillä annetaan aina kuitti automaattisesti asiakkaalle.
Niin ja mitä tulee visa electronin käyttöön niin sen aikaa jaksaa jokainen odottaa. Kestää korkeintaan minuutin, muuten jossain laitteisa vikaa.
Olen seurannut tarkkaan noita aikoja se kestää tasan sen ajan minkä ottaa ku varmennuskeskus vastaa ja siitä tasan kolkyt sekuntia. Vaatikaa kauppaan paremmat vehkeet.
Tosiaan voihan olla joskus vikaa linjoissa mutta on turhaa höpinää puhua jostain ruuhkasta koska se ei häiritse meidän päätettä ei voi myöskään häiritä muiden. Laitteessa vika sanon mä.
Nopea ja ystävällinen palvelu on päivän sana ja asiakkaat ovat tyytyväisiä;).
Kolmen vuoden aikana vain yksi asiakas marmattanut ja taisi olla jossain mömmöissä. - Nimetön
HHkassa kirjoitti:
Kyllähän meillä kassoilla on velvollisuus kuitti asiakkaan ostoksista antaa. Kannattaa lähteä siitä että kuitti asiakkaalle annetaan aina. Anna kuitti pankki/luottokortin mukana tai vaatekaupassa suoraan pussiin. Siitä kuitenkin lähdetään että asiakas ottaa kuitin. Eihän tuotepalautuskaan ole niin selvää jos ei ole kuittia. Annetaan me kassat tästä lähtien aina kuitti ja olkaa asiakkaat kärsivällisiä kun esim electronin varmennus kestää tovin. Älkääkä alkako heti urputtaan jos kuittia ei saa. Kiitos!
On vain joitakin paikkoja, josta sitä ei pyytämättä saa tai sen joutuu kassa tonkimaan roskiksesta. Nykyään kuitin saa jo kampaamostakin ! = tesoma.
- HHkassa
Myyjä kirjoitti:
Meillä annetaan aina kuitti automaattisesti asiakkaalle.
Niin ja mitä tulee visa electronin käyttöön niin sen aikaa jaksaa jokainen odottaa. Kestää korkeintaan minuutin, muuten jossain laitteisa vikaa.
Olen seurannut tarkkaan noita aikoja se kestää tasan sen ajan minkä ottaa ku varmennuskeskus vastaa ja siitä tasan kolkyt sekuntia. Vaatikaa kauppaan paremmat vehkeet.
Tosiaan voihan olla joskus vikaa linjoissa mutta on turhaa höpinää puhua jostain ruuhkasta koska se ei häiritse meidän päätettä ei voi myöskään häiritä muiden. Laitteessa vika sanon mä.
Nopea ja ystävällinen palvelu on päivän sana ja asiakkaat ovat tyytyväisiä;).
Kolmen vuoden aikana vain yksi asiakas marmattanut ja taisi olla jossain mömmöissä.Niissä Electronin lukulaitteissa on eroja paljonkin! Meillä varmennus kestää noin 7 sekunttia eli todella vähän verrattuna pieniin kioskeihin ja muihin joissa laite on erillinen eli se vihreä höskä. Meillä kortti viilataan samasta kuin kaikki muutkin!
Kiitos! - nii...
kiitos kirjoitti:
kyllä sen sitten pyydänkin kun kassa ei tuollaista tehtävää osaa pyytämättä suorittaa,
kerran odotin siinä muiden tiellä 12 minuuttia kuittia odotellen, sitten sen pyysin, ja kassa kaivoi roskiksia, Kiitos.Ai että ihan kelloa toljottelit sen 12 min....ois varmaan joo, todellakin kannattanu avata se pikku suppusuu ja jauhaa siitä hiton kuitista siinä kassalla se 12 min....
- EI KOSKAAN KUITTIA
KAUHEEN TARKASTI SYYNÄTÄÄN JOTAIN ALOJA JA PARTURISSA EN KOSKAAN OLE KUITTIA SAANUT JA NAISET EIVÄT OLE EDES KUULEET KAMPAAJAN ANTAVAN KUITTIA-
HEI KATEELLISET MIETTIKÄÄ PALJONKO HE VETÄVÄT OHI JA NETTOAVAT KUN KANSSASISARET RAATAA ALIPALKATTUINA ERI ALOILLA JA MAKSAVAT HEIDÄNKIN VERONSA JA KULUNSA.
PARTURI VETÄÄ HELPOSTI SATASEN PIMEENÄ TUNNISSA MIETI SITÄ TONNI PÄIVÄSSÄ YM. JOS OLISIT PARTURI MAKSAISITKO SINÄ KAIKKI VEROT, HE HE
SAATKO THAI HIERONNASTA KUITTI, SIIHEN EI KUKAAN USKALLA PUUTUA ?????
LAIN MUKAAN KUITTI PITÄÄ SAADA PYYTÄMÄTTÄ!!- kuitin
HÄMMÄSTYIN keväällä kun kampaamo tesomalla antoi pyytämättä kuitin, samoin antoi sama liike syksylläkin. Kyllä siis kuitin kampaamosta / parturista saa.
- just joo
Älähän nyt jaksa naurattaa, että muka kampaajat vetäis välistä...just just...sun kuule kannattas ruveta kirjottaa vaikka lasten kirjoja, ku noi hauskoja satuja keksit...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481189Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101119- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733