-
puolueoloista vasta nyt tulevat ymmärrettäviksi, kun katsoo näitä tulevia presidentin vaaleja.
Ei siksi, että kaksipuoluejärjestelmä olisi itsetarkoitus tai söör allunkaan tavoite. Peruste löytyy Suomen puoluerakenteista, jotka kaipaavat länsimaistumista. Meillä on vasemmistosävytteinen hallistemistapa liian syvällä ja yhteiskunnan
ohjaus sekä kaikenmaailman monopolistinen puitetalous ajattelu.
Vasemmisto on yhden ehdokaaan takana. Porvarileiri hajoaa useisiin ehdokkaisiin 1. kierroksella . Lisäksi porvarileiristä tapahtuu vuotoa vasemmiston ehdokkaan taakse. Ei siksi, että välttämättä kannattaisi vasemmiston ehdokasta, vaan siksi, ettei halua toisen porvariehdokkaan menestyvän oman puolueensa kustannuksella.
Nyt on varmistettava, että saadaan takuuvarmasti 2. kierroskin. Sitten nähdään, mitä tapahtuu.
Kuka ehdokkaista Niinistö vai Vanhanen on 2. kierroksella ja kumpiko pystyy Halosen voittamaan. Itse luotan Niinistön mahdollisuuksiin.
Söör allun vuosikausia jatkuneet vaatimukset länsimaisista
Länsidemokraatti
3
152
Vastaukset
- Uusinen
Antakaan hänen viettää adventtia. Hallitus pyrkii länsimaiseen puoluejärjetelmään päivittämällä perustuslakia siten, ettei valtiosääntö muuttuisi satunnaisista tulkinnoista.
- Nestori-juniori
-
lakkautetulta kokoomus chatilta oikein, hän ei ole suurten ikäluokkien vuosikertaa, vaan syntynyt myöhemmin, joten on nuorempi kuin
esim. Sauli Niinistö - Ymmärrys hoi taas
-
Hallitus pyrkii heikentämään parlamenatrismia, jota on oltu luomassa aikaisempaa perustuslakia vahvemmin tähän nykyiseen perustuslakiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626