Asiat hyvin, mutta silti huonosti

tt75

Olen (vaikeaa itse sanoa) hyvänänköinen tyttö (23v, mutta en osaa sanoa nainen) baarissa miehet katselee ja himoitsee ja monet urpot tulevat tanssilattialla hinkkaamaan itteensä kylkeen. Eivät osaa muuten aloittaa tutustumista vain juttelemalla. Noh kylkeen liimautuessa tuttavuus on lyhyt sillä vihaisena tiuskasen, että voi painua *?#¤"#..

Tällä hetkellä olen yksinäisempi kuin koskaan, sillä elämästäni puuttuu tarkoitus ja syy. Eli perhe, lapsia ja mies. Ihminen jota rakastaa ja ihminen joka rakastaa. Ja lapset, elämän tarkoitus.

Olen kaunis, hyvävartaloinen ja olisi monia miehiä jotka haluaisivat olla minun kanssani, mutta silti.. kukaan ei ole sellainen jonka minä haluaisin.

Tykkään olla kotona, tehdä ruokaa, olla oman perheeni kanssa.. olen luotu äidiksi ja se on ainoa jota en tahdon saada. on asunto ja hieno auto, on kaksi työpaikkaa, on kauniita vaatteita, mutta ei sitä tärkeintä..

Miestä, jota rakastaa ja joka rakastaa, ei helliä kosketuksia aamulla, ei toisen syliin nukahtamista illalla. Ei yhdessä kokkailua. Ei romanttisia iltakävelyjä. Ei kauniita hetkiä kynttilän valossa. Ensimmäisen lapsen syntymä. Kaikki tuo puuttuu.

17

1787

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MasaJ

      Sellaista se elämä on. Pitää vain jatkaa etsintää, on vielä meitä miehiäkin jotka etsitään tulevien lasten äitejä...

    • sen oikean

      Arvostan itse samoja asioita kuin sinä, ja etsin juuri sinun kaltaistasi naista, mutta kaltaisesi kultakimpaleet vain ovat niin kovin harvinaisia. Olen itse 35 mies, fiksu ja komea, ja joudun valitettavasti elämään ilman rakkautta, koska kukaan kaltaisesi ei ole vuosiin sattunut kohdalle, enkä halua mitään pintaliitäjiä rinnalleni elämää jakamaan.

      Kaikkea hyvää jatkossa, ja hätistele vaan ne mäntit ympäriltäsi.

    • pohjanpoika

      On meitä miehiäkin joilla on samat arvot ja jotka haaveksii juuri samoista asioista, joten et ole mahdottomassa tilanteessa toiveinesi.

    • QWW

      Mitäs jos kertoisit mitä ominaisuuksia haluat/vaadit mieheltä. Jos vaikka sellainen täältä löytyisi..

      • kokemusmäärään pohjautuen olen 99.999% varma, että netistä ei sitä miestä ainakaan löydy. ainakaan sellaista jonka kanssa haluaisin olla.

        pinnallinenkin olen sen verran, että ulkonäkö on tärkeää, koska se on myös luonteeseen niin suuresti vaikuttava asia ja sillä miehellä joka minusta riesan tahtoisi, pitää olla äärettömän hyvä itsetunto. mutta sekin on niin vaikea asia, ulkonökö. kun ihmisillä on eri maku ja tykkäävät ja katsovat eri asioita ihmisissä. Jonkun mielestä oma kumppani on maailman parhaimman näköinen ja toisen mielestä samassa ihmisessä ei ole mitään ihmeellistä.

        on vaikea luetella ominaisuuksia ja vaatimuksia jonkun suhteen, koska eri ihmiset ovat kokonaisuuksina erilaisia, mutta saattavat silti kiinnostaa yhtä paljon vaikka toisella on jotain mitä toisella ei. Sen tietää kun toisen tapaa, että miellyttääkö kokonaisuus, niin ulkoinen kuin sisäinenkin.


    • voit

      olla yksinäinen. Itselläni on vaimo ja 4 lasta, mutta yksinäisyyden tunne vain jatkuu. Luulin että elämä olisi perheellinen työssä käyvä jne..
      Loppujen lopuksi näistä ei löytynyt helpotus yksinäisyyteeni. Nyt hapuilen Jumalan puoleen josko vastaus sieltä suunnalta löytyisi

      • ceons

        Ei läheisyyttä, se on kamalaa.


      • itse en usko tuollaiseen tilanteeseen joutuvani. mutta paha mennä sanomaan kun ei tiedä..


    • mh.

      ...on kyllä kamalaa. itse en ole pystynyt luomaan kunnon ystävyyssuhteita sitten ala-asteen. kaverit ovat poistuneet kuka minnekkin ja jäljelle jäänyt yksinäisyys. ja ikää on jo yli 20 v. kyllähän mulla koulussa semmosia kavereita joille sanotaan vaan "moi" ja "onpas taas ilmoja pidelly", mutta se ei oikeen riitä. olen eristäynyt ympäröivästä maailmasta niin että ainoat kontaktit muihin ihmisiin ovat koulu ja tietokone. kotona istuessa sitä miettii kuinka hienoa olisi tavata ihmisiä ja jutella heidän kanssaan ihan mistä vaan, mutta kun lähtee ulos esim. käveleen niin ihmisten läsnäolo vain ahdistaa. olen kyllä täysin toivotn tapaus.

    • n22_

      itse kaipaan samanlaisia asioita. olemme kuitenkin vielä nuoria, ei elämä missään tapauksessa ole vielä ohi. minä ainakin jaksan uskoa ja toivoa, että jos ei ystäviä elämään ilmaannu niin ainakin joskus löytäisin kumppanin itselleni.

      • mutta tässä lapsiasiassa poden jo paniikkia. tahdon, että on vielä elämää lasten aikuistuttuakin, ja kun kuitenkin tahdon vielä suuren perheen niin, aikaa ei sinäänsä ole. ja tahdon lapset nuorena kun jaksaa vielä mennä ja riehua.


    • että..

      että oikeanlaista miestä et kapakasta löydä..tosin kun kerta itse siellä viihdyt niin mikset ottaisi samanlaista miestä sieltä sitten?? jospa se sun luontees ja käytöksesi ei anna sulle oikeaa miestä.. itse en ainakaan arvosta naista joka tiuskii miehille että painu.... sukupuolielimeen.. :D hyvät käytöstavat vaikuttavat paljon..kuka sitä nyt mitään kiroilevaa vaimoa jaksaisi katsella..ja vieläpä lapsia pitäisi sellaisille tehdä!!

      • sellaiset ihmiset joille sanon noin rumasti ovat yleensä sellaisia jotka ovat todella kännissä, ja eivät ole lukuisista ystävällisemmistä huomautuksista uskoneet etten todellakaan heidän seuraansa kaipaa.

        ja miten niin oikeaa miestä ei kapakasta löydä? mistä sen tietää, mistä hänet löytää. En tarkoita, että vain baarista löytyisi sopiva mies, mutta myös sieltä sen voi löytää.

        ja baarissa käyn pääasiassa tanssimisen takia, rakastan tanssimista ja yksin kotona peilin edessä se ei ole yhtä kivaa =)


      • ladyliini
        tt75 kirjoitti:

        sellaiset ihmiset joille sanon noin rumasti ovat yleensä sellaisia jotka ovat todella kännissä, ja eivät ole lukuisista ystävällisemmistä huomautuksista uskoneet etten todellakaan heidän seuraansa kaipaa.

        ja miten niin oikeaa miestä ei kapakasta löydä? mistä sen tietää, mistä hänet löytää. En tarkoita, että vain baarista löytyisi sopiva mies, mutta myös sieltä sen voi löytää.

        ja baarissa käyn pääasiassa tanssimisen takia, rakastan tanssimista ja yksin kotona peilin edessä se ei ole yhtä kivaa =)

        Tottakai baarista voi löytää sen oman kullan!
        Itselleni näin kävi, ja kaappasin komean ja maailman ihanin luonteisen miekkosen kainalooni noin kolme vuotta sitten...Nyt ollaan kihloihin menossa=)
        Täytyy vaan jaksaa etsiä uutterasti sitä helmeä...Tsemppiä!


      • fwef
        tt75 kirjoitti:

        sellaiset ihmiset joille sanon noin rumasti ovat yleensä sellaisia jotka ovat todella kännissä, ja eivät ole lukuisista ystävällisemmistä huomautuksista uskoneet etten todellakaan heidän seuraansa kaipaa.

        ja miten niin oikeaa miestä ei kapakasta löydä? mistä sen tietää, mistä hänet löytää. En tarkoita, että vain baarista löytyisi sopiva mies, mutta myös sieltä sen voi löytää.

        ja baarissa käyn pääasiassa tanssimisen takia, rakastan tanssimista ja yksin kotona peilin edessä se ei ole yhtä kivaa =)

        Silti valitat että ne baarien miehet kihnuttaa vaan etumustaan sun persettä vasten, eikä tule normaalisti sulle siellä juttelemaan. yhden yön juttuja siellä pääasiassa etsitään. Voithan tietty käydä tanssimassa ihan muuten vaan.


    • härkkis_m

      Ihan sattumalta lueskelin kirjoituksia ja hieman hämmästelen ihmisten ajatuksen kulkua. Tietynlaista yhtäläisyyttä näkyy olevan sinkkujen tarinoilla ja tällä yksinäisten palstalla.

      Hämmästelen sitä kuinka kaikki (anteeksi karkea yleistys) ovat vaatimassa niin henkisiä kuin fyysisiäkin ominaisuuksia. Kukaan ei kuitenkaan kerro mitä voisivat antaa ystävyyteen tai parisuhteeseen. Jatkuva vaatiminen lienee niin tavallista ettei kukaan enää taida moiseen asiaan kiinnittää huomiota, tämä on sikäli kummallista että ihmissuhteet ovat aina kaksisuuntaisia.

    • gred

      Justhan sä sanoit että et kelpuuta niitä miehiä jotka sua haluaisi. Mitäs jos kertoisit millainen sen miehen pitää olla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1925
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      842
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      812
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      724
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      703
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      670
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      664
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      639
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      637
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      627
    Aihe