Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Valokuvausleikki

Amatöörikuvapalstoilla on parempia ja huonompia otoksia rohkeista henkilöistä, mutta yleensä taustana on valkoinen seinä, kangas tai jotain muuta tylsää. Luonnollisestikin siksi, että kukaan ei pystyisi tunnistamaan henkilöä.

Mielestäni olisi erittäin kiva nähdä kuvia, jossa taustalla olisi jokin tuttu paikka. Olisi aika jännä funtsia, että tällä paikalla on joskus otettu se ja se kuva, kun sitten joskus ko. paikkaan tulee mentyä.

Eli tuli mieleen ehdottaa seuraavanlaista eroottista leikkiä (digikameran omaaville) :

Minä kerron, missä kaikissa paikoissa voisi valokuvan ottaa ja se joka tällaisen valokuvan minulle toimittaa saa aina "papukaijamerkin". Kuva voi tietenkin olla sellainen, josta ei henkilöä voi tunnistaa eikä edes erityisen rivo, jo paljaan rinnan väläyttäminen Esplanadin puistossa on hieno saavutus.

Kuvan voi lähettää osoitteeseen [email protected]. Ja voin vain tässä vannoa, että kuva ei tule koskaan kenenkään muun kuin minun näkyviin, jos niin itse haluat. Jos taas haluatte, niin jonnekin netin nurkalle voin perustaa sivut kuvien julkisellekin esittämiselle.

Kirjoittele, jos vähänkin kiinnostaa tai on lisäideoita. Ja itseasiassa arvostan eniten naisia tai pareja.

Tässä muutama paikka näin malliksi:

- Suomenlinnan kallio taustalla ruotsinlaiva
- Hotelli Tornin yläkerran maisema-WC
- Metron penkki
- Tervasaaren laituri taustalla jäänmurtajat


Huumorilla ja leikitellen!

Mark
2799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on parempi idea: kaikki naiset voisivat ottaa itsestään pornokuvia, ja lähettää ne minulle mailina. Parhaat saavat minulta palkinnoksi kaksi virtuaalista papukaijamerkkiä. Lupaan että en ikinä näytä kuvia kenellekään.

Nyt kaikki naiset alkavat varmasti innoissaan ottaa kuvia ja lähettää niitä minulle!

Äänestä

katso: www.seksi.net/gonzo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mark kirjoitti:

Amatöörikuvapalstoilla on parempia ja huonompia otoksia rohkeista henkilöistä, mutta yleensä taustana on valkoinen seinä, kangas tai jotain muuta tylsää. Luonnollisestikin siksi, että kukaan ei pystyisi tunnistamaan henkilöä.

Mielestäni olisi erittäin kiva nähdä kuvia, jossa taustalla olisi jokin tuttu paikka. Olisi aika jännä funtsia, että tällä paikalla on joskus otettu se ja se kuva, kun sitten joskus ko. paikkaan tulee mentyä.

Eli tuli mieleen ehdottaa seuraavanlaista eroottista leikkiä (digikameran omaaville) :

Minä kerron, missä kaikissa paikoissa voisi valokuvan ottaa ja se joka tällaisen valokuvan minulle toimittaa saa aina "papukaijamerkin". Kuva voi tietenkin olla sellainen, josta ei henkilöä voi tunnistaa eikä edes erityisen rivo, jo paljaan rinnan väläyttäminen Esplanadin puistossa on hieno saavutus.

Kuvan voi lähettää osoitteeseen [email protected]. Ja voin vain tässä vannoa, että kuva ei tule koskaan kenenkään muun kuin minun näkyviin, jos niin itse haluat. Jos taas haluatte, niin jonnekin netin nurkalle voin perustaa sivut kuvien julkisellekin esittämiselle.

Kirjoittele, jos vähänkin kiinnostaa tai on lisäideoita. Ja itseasiassa arvostan eniten naisia tai pareja.

Tässä muutama paikka näin malliksi:

- Suomenlinnan kallio taustalla ruotsinlaiva
- Hotelli Tornin yläkerran maisema-WC
- Metron penkki
- Tervasaaren laituri taustalla jäänmurtajat


Huumorilla ja leikitellen!

Mark

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu