Olen 18-vuotias nuori nainen. Olen raskaana ja en tiedä mitä tekisin. Tiedän että täältä ei kannattaisi neuvoa kysyä mutta haluan purkaa tunteita jonnekin.
Opiskelen lukiossa kolmatta vuotta, mutta en kirjoita vielä ensi keväänä. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 2 vuotta, hän on myös 18-vuotias. Käytän e-pillereitä mutta jostain syystä raskaustesti näytti positiivista. En haluaisi tehdä aborttia. Minulla ei ole "kunnollista" syytä olla pitämättä lasta. Asun yksin ja pidän itse huole itsestäni, olen viikonloppuisin ja iltaisin töissä. Poikaystäväni asuu eri paikkakunnalla. Olen sairastanut vaikeaa masennusta usean vuoden ajan joka on kumminkin paranemaan päin. Tämänkin vuoksi jo tiedän, että minulle tulisi hirveä olo abortista ja masentuisin uudelleen täysin. Olen sellainen ihminen, että tunnen syyllisyyttä pienestäkin asiasta. En tiedä miten voisin elää sen jälkeen kun olisin abortoinut lapseni.
Toisaalta tiedän että lapsenkin kanssa olisi varmasti raskasta, etupäässä taloudellisesti. Mutta silti jotenkin tuntuu että lapsi on suotu minulle ja minun kuuluisi se synnyttää.
Poikaystäväni ei halua miettiäkään lapsen pitämistä. Se on kuulemma suhteemme loppu. Sinänsä minua ei kauhistuta se että lapsi joutuisi kasvamaan ilman isää, niin olen minäkin joutunut ja hyvin äiti on minut hoitanut. Mutta rakastan poikaystävääni. Silti jokin sisäinen "ääni" käskee pitämään lapsen.
Äitini on sitä mieltä että minun tulisi pitää lapsi, hän on valmis auttamaan vauvan hoidossa jne.
Haluaisin tietää että miltä tilanteeni ulkopuolisen silmin näyttää, ja onko muita saman kokeneita/samassa tilanteessa olevia?
Opiskelen lukiossa kolmatta vuotta, mutta en kirjoita vielä ensi keväänä. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 2 vuotta, hän on myös 18-vuotias. Käytän e-pillereitä mutta jostain syystä raskaustesti näytti positiivista. En haluaisi tehdä aborttia. Minulla ei ole "kunnollista" syytä olla pitämättä lasta. Asun yksin ja pidän itse huole itsestäni, olen viikonloppuisin ja iltaisin töissä. Poikaystäväni asuu eri paikkakunnalla. Olen sairastanut vaikeaa masennusta usean vuoden ajan joka on kumminkin paranemaan päin. Tämänkin vuoksi jo tiedän, että minulle tulisi hirveä olo abortista ja masentuisin uudelleen täysin. Olen sellainen ihminen, että tunnen syyllisyyttä pienestäkin asiasta. En tiedä miten voisin elää sen jälkeen kun olisin abortoinut lapseni.
Toisaalta tiedän että lapsenkin kanssa olisi varmasti raskasta, etupäässä taloudellisesti. Mutta silti jotenkin tuntuu että lapsi on suotu minulle ja minun kuuluisi se synnyttää.
Poikaystäväni ei halua miettiäkään lapsen pitämistä. Se on kuulemma suhteemme loppu. Sinänsä minua ei kauhistuta se että lapsi joutuisi kasvamaan ilman isää, niin olen minäkin joutunut ja hyvin äiti on minut hoitanut. Mutta rakastan poikaystävääni. Silti jokin sisäinen "ääni" käskee pitämään lapsen.
Äitini on sitä mieltä että minun tulisi pitää lapsi, hän on valmis auttamaan vauvan hoidossa jne.
Haluaisin tietää että miltä tilanteeni ulkopuolisen silmin näyttää, ja onko muita saman kokeneita/samassa tilanteessa olevia?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sun tulee pitää lapsi, koska selvästi sitä haluat :) Ja äitisi on valmis auttamaan joten miksi ei...
Voimia sulle ja onnea plussasta!
Samaa mieltä olen. Pidä ihmeessä lapsi, koska tekstistäsi saa kuvat että välität hänestä. Ja on ihmisiä, joilla asiat on huonomminkin ja siltä kasvattavat lapsensa hyvin. Jos poikaystäväsi on tuota mieltä, anna hänen mennä...
Kerro sitten kun olet päättänyt, mitä teet. Voimia!
Viidesosa naisista tuntee syyllisyyttä abortin jälkeen, sellaista syyllisyyttä joka vaikuttaa psyykkeeseen (pieniä pistoja tuntee varmasti kaikki...). Ne syyt miksi syyllisyyttä koetaan ovat; pakottaminen aborttiin (jota poikaystäväsi yrittää), liian harkitsematon teko tai aiemmat psyykkiset ongelmat.
Kuulostaisi siltä, että sinulla on hyvät mahdollisuudet kuulua tuohon viidennekseen, jos aborttiin päätyisit.
Toisaalta voit miettiä onko koulu ja oma elämäsi miten tärkeää. tuo psyyken pettäminen toimii toisinkin päin; tuntuuko sinusta, että sinut pakotetaan äidiksi, alatko äidiksi liian heppoisin perustein tai voitko oirehtia lapsen tuoman taakan takia? Voisitko silloin katua päätöstäsi pitää lapsi myöhemmin, voiko se haitata terveyttäsi.
Punnitse omia arvojasi, mutta ennen ratkaisuasi ole varma päätöksestäsi, perustele päätös hyvin itsellesi, äläkä anna kenenkään pakottaa sinua suuntaan tai toiseen. Silloin voit eliminoida noista riskeistä jo kaksi.
lapseni ja olin myös 18v kun tulin raskaaksi.
poikaystävä lähti.
rakastin tienkin häntä, mutta ei hää ollu tän ihanan tytäreni arvoinen,ei todellakaan.
mä siis oon nyt 22v.
pelkäsin selviytymistä ihan sairaast, mutta äitini avulla selvittiin ja hyvin selvittiinkin.
mulla oli aina vähän taipumusta masikseen mutta kun on tarpeeksi läheisiä ja varsinkin se äiti apuna, niin kyllä siitäkin selviää.ja jos iskee synnytyksenjälkeinen masis niin sit vaa apua hakemaan(sossujenkaa saa olla varovainen tosin,lue bio palstan juttuja)
koulua jatkoin ku tyttö täytti puoltoistavuotta.laitoin hoitoon ja käyn koulua loppuun.ihan hyvin onnistuu.
nykyään seurustelen uuden miehenkanssa kelle tää muntyttö on kuin oma.ja kaikinpuolin oon todella tyytyväinen tilanteeseeni.
oli tietty kriisiä ku ero tuli ym. mut ku tiesin et mun sisällä on joku ketä ei koskaan lähde mun elämästä pois ja on muutoinkin riipuvainen musta niin kyl sitä kummasti jakso eteenpäin tallustaa rankkasateessa.
kannattaa muuten tutustua psykologisessa mielessä kirjallisuuteen mikä liittyy lapseen ja sen kehitykseen(vaik lukios sitä osalti käsitelläänkin)niin siitä on uskomattoman paljon hyötyä kasvatuksessa.mä ainaskin hyödyin siitä niin paljon.kun ei ne muiden neuvotkaan aina niitä ainoita oikeita satu oleen niin kirjallisuus taas vahvistaa\opettaa totuuden.
selviät kyllä.
se pieni ihmisen alku on osa sua.
mä ku meinasin eka kans aborttia niin ku rupesin ajattelee mm.miltä se näyttää vuoden ikäsenä..ja luonne,onks sil kenen silmät jne jne nii päädyin pitämään.olikin elämäni paras ratkasu.
hyvää jatkoa sinulle ja pienelle :)
Kiitos vastauksista!
Oli hyvin sanottu, että lapsi tulee aina pysymään kanssani, kumppani taas välttämättä ei. Mistä sen tietää vaikka poikaystäväni jättäisi minut pian abortin jälkeen? Tai joskus ainakin. Jos minulla olisi lapsi, minulla olisi jotain sisältöä elämässäni ja jotain jonka vuoksi elää. Sisimmässäni haluan antaa elämän tälle ihmisen alulle joka kasvaa sisälläni.
Koulun käynti on toki tärkeää, mutta ei niin tärkeää etteikö sen voisi käydä myöhemminkin. Ja "villiä" nuoruuttani olen aika paljon jo elänyt, vaikka näin nuori olenkin. Lapsen syntyessä olisin jo reilusti 19-vuotias.
Olen vain niin katkera lapsen isälle. Eikö hän olekaan rakastanut minua? Miksi hän asettaa minut näin vaikeaan tilanteeseen? Hän on tukenut minua aina kun minulla on ollut vaikeaa, ja hän on samalla paras ystäväni. Ainoa ihminen kenen seurassa voin olla mitä olen. Mutta en voi luopua lapsestani. Tunnen jotenkin hassusti jo nyt olevani äiti. Ja olemme kumminkin seurustelleet vasta kaksi vuotta, se ei ole pitkä aika ihmisen elämässä. Jos hän haluaa jättää minut, niin siinäpähän jättää.
Tässä kirjoittaessani tuli jotenkin päätöksenikin selväksi, haluan pitää lapseni. Mitä jos kävisikin vaikka niin että tämä on ainoa tilaisuuteni saada lapsi? Jos en voisikaan jostain syystä enää myöhemmin saada lapsia.
Enköhän minä tule pärjäämään. Minulla on kumminkin ystäviä (jotka kannattavat aborttia), äitini sekä 26-vuotias isosiskoni joka asuu melkein naapurissa.
Mutta kiitos teille vastauksista, ne saivat minut miettimään enemmän asiaa.
minun mielestään aikaa tyhmää se sun poikaystävä, jos sano että jos pidät lapsesi se on teidän suhteen loppu, ei se voi olla oikettaa rakkautta.
Jos tunnet että haluat pidä lapsesi te see, kun minulla on yksi kaveri kuka on tehnyt abordin, hänellä on nyt kyllä kaksi lasta, mutta silti hän vieläkin tuntee syylisyyttä ja näkee unissa, että lapsi syyttä häntää, että aikaa iso taakka elä näin.
Sulla on ilmeisesti hyvä äiti kuka tulee auttama sua. Lapsen vierestä voi opiskella ja myös välillä käyä kavereiden kanssa ulkona.
Olen tällä hetkellä itse 24 ja minulla on kaksi poika, ensimäisen sain kun olin 19v, hän on kohta 5v ja toinen on 1v. Opiskelen vieläkin, kun on ollut monta välivuotta, mutta mitä se haitta, vapataakin aikaa löytyy, ero sun tilanteesta on vain see, että minun silloinen poikaystävä ja nykyinen aviomies tuki minua, vaikka meidän suhde oli silloin aikaa alussa, olisin kuitenkin pidänyt lapsen...
toivon sulle jaksamista ja teeeee varmasti niin kun sinusta tuntuu:) (tuli varmaa sataa kirjavirhetta, mutta harjoittelen, sitä suomea vielä)
vuotiaana. Ja olen pärjännyt. Minulla ei ollut siinä vaiheessa vielä ammattia. Ja mieheni lähti armeijaan.
Ei lapsi ole este opiskelulle. Kun esikoiseni oli vuoden vanha, niin lähdin opiskelemaan. Ja nyt minulla on ammatti ja pärjätään elämässä ihan hyvin.
Toki ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on harjoittelua.
Olen itse kärsinyt vakavasta raskauden aikaisesta ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, esikoiseni ja keskimmäiseni aikana. Mutta silloin juuri lapset olivat syy elää. Elämäsi muuttuu. Mutta itse en ainakaan ole menettänyt nuoruuttani tai mitään muutakaan, vaikka olinkin "teiniäiti."
Ja ONNEA UUDELLE VAUVALLE ! On tosi hienoa, että olet päättänyt pitää lapsesi.
Kerron tapauksen siskoni oli samassa tilanteessa, opiskelu alussa mies jätti, mutta hän päätti saada lapsen.
Jatkoi opiskelua sitten lapsen syntymän jälkeen ja ei ole katunut päätöstään, on ainut lapsi hänellä.
Kyllä elämä kantaa, ennen on sanottu että lapsi tuo leivän tullessaan, miksi ei sitten nykyaikana toisi?
Sinulla on tukea äitisi, joka on tuleva mummi joten te suvun naiset kyllä pärjäätte yhdessä.
Hei!
Oli ilo lukea viestisi. Se oli kuin suoraan minun suustani ja olet päätymässä siihen ratkaisuun, johon minäkin HALUAISIN mutten kuitenkaan niin ole tekemässä.
olen jo 23, vanhempani ja poikaystäväni ovat vastaan raskautta. Niiden painostuksesta minulle tehdään abortti.
Pidä ihmeessä lapsi kun sinusta siltä tuntuu. Ja ennen kaikkea kun äitisi on luvannut tukea sinua. Jos poikaystävä lähtee tuon takia niin sitten saa lähteäkin! Ethän sinä sellaisella miehellä tee mitään :)
Onnea sinulle ja vauvalle! Toivon todella, että pidät lapsen. En usko, että rahallinen puoli tulisi olemaan ongelma nyky-Suomessa. Enemmänkin ne muut kuten ajankäyttö lapselle, itselle jne. Uskon, että pärjäät varmasti!
Good luck! Sinusta tulee hyvä äiti! :) :)
Ps. Olisi kiva kirjoitella lisää. Voisitko mailata mulle osoitteeseen [email protected]
että sinut painostetaan siihen. Sinähän olet aikuinen ihminen. Ei kukaan saa tai voi päättää puolestasi. Mitä sitten vaikka muut ei hyväksy raskauttasi. Sinähän sitä lasta kannat ja synnytät.
Itsekin kirjoitit:
>>Onnea sinulle ja vauvalle! Toivon todella, että pidät lapsen. En usko, että rahallinen puoli tulisi olemaan ongelma nyky-Suomessa.>>
Mieti vielä ! Koska aborttia ei ole vielä tehty, niin ei ole liian myöhäistä ! Muut eivät tule kokemaan sitä tuskaa minkä abortti tuo. Vaan se on sinä, joka joutuu niin fyysiset kuin henkisetkin seuraukset kantamaan.
Abortti toisen painostuksesta on aina väärin. Ja toivon, että jos kerta itse haluat lapsen, niin älä taivu muitten tahtoon. Kyllä aikuisen pitää saada päättää omista asioistaan. Ja varsinkin näin suurista asioista. Se lapsi on osa sinua. Sinun lihaasi ja vertasi. Toivon todella hartaasti, että jätät menemättä aborttiin.
Kysymyksesi kosketti minua, sillä olen ollut 2 kertaa suunnilleen samassa tilanteessa kanssasi, toisella kerralla tosin muutaman vuoden vanhempana, mutta kuitenkin esim.ammattia vailla.Ensimmäisellä kerralla päädyin aborttiin, silloinen poikaystä-väni, jota syvästi rakastin, jätti minut yksin kuullessaan raskaudesta, ja olin niin hölmö etten asiasta kertonut edes omalle äidilleni, kun pelkäsin hänen tuomisevan minut...Myöhemmin asiastya on keskusteltu, ja olisi kyllä tullut, näin jälkeenpäin sen tiedän.Muutaman vuoden kuluttua, uuden poikaystäväni kanssa huomasin jälleen olevani raskaana, vaikka ehkäisystä oli huolehdittu.Poikaystäväni oli "aina" ollut sitä mieltä ettei halua lapsia,joten arvata saattaa kuinka hän suhtautui kertoassani uutisesta...Tällä kertaa kuitenkin päätin olla rohkeampi, ja kerroin äidilleni, jonka eka kmmentti lämmitti mielä...halusi heti seuraavana päivänä lähteä kanssani kirppikselle vauvan vaatteita shoppailemaa...ja näin teimme.Myöhemmin lapsen isäkin tuli"järkiinsä", ja tänä päivänä tämä eka lapsemme on jo 4 vuotias, ja toinen kohta vuoden.Onnellisia vanhempia olemme.Ammattia ei ole vieläkään, (tosin opiskelen amk:ssa,nyt äitiyslomalla) eikä opiskelun ja äitiyden yhdistäminen ainakaan minulla ole ollut rankkaa.Taloudellisesti olemme pärjänneet ok, vaikka isä on ollut työttömäna osan ajasta ja minä kotona tai opiskelemassa.Suomessa on hyvät etuudet, varmasti pärjäät lapsen kanssa rahallisestikin.Oloen myös kärsinyt nuorempana masennuksesta ja p aniikkihäiriöstä.Ongelmat onneksi helpottivat iän ja lastan tulon myötä.en väitä että aina olisi ollut helppoa...ekan kanssa yksin ja tytöllä koliikki, itki lähes koko ajan ekat 3kk..mutta onneksi sain apua sos.toimistosta kodinhoitaja kävi kerran viikossa, eikä sukulaisetkaan jättäneet yksin.Toivon sinulle voimia ja kaikkea hyvää,kumpaan ratkaisuun sitten päädytkin.
yhteiskunta elättäköön?
Yhteiskunta on sitä varten, että se pitää huolta jäsenistään. Sinäkö et ottaisi tiukan paikan tullen tukia vastaan? Ja esimerkiksi lapsilisät kuuluvat kaikille, tuloista riippumatta. Tätä järjestelmää kutsutaan sosiaaliturvaksi, ja se on käytössä kehittyneissä hyvinvointivaltioissa.
Kiitos vastauksista.
Olen nyt sanonut poikaystävälleni että aion pitää lapsen. Eipä tuo ole minulle nyt puhunut mitään, mököttää vain. Antaapa sen rauhassa miettiä asioita. Sanoi jopa minulle että kumpi on tärkeämpi, möykky mahassani vai hän. Miten hän kehtaa? Oikein raivostuttaa.
Tuntuu oudolta sanoa mutta olen jo ikäänkuin "kiintynyt" tähän lapseen sisälläni enkä halua luopua hänestä.
Mie vaan: Toki minä voin mailata sinulle :)
>>Tuntuu oudolta sanoa mutta olen jo ikäänkuin "kiintynyt" tähän lapseen sisälläni enkä halua luopua hänestä.>>
Olen iloinen puolestasi :-) Ja asioilla on aina tapana järjestyä.
jos poikaystäväsi ilmoittaa, että lapsen pitäminen merkitsee suhteen loppua, niin miksi hän on sinun kanssasi? jos hän sinua rakastaa, ei kai yksi lapsi lopeta rakkautta?