Joulu alkaa joulumielestä, jos sitä ei ole, ei joulukaan tule, ei siinä hössötys auta.
Hössötyksellä tavoitellaan marttyyrin sädekehää, kun sitä ei sitten tule (tälläkään kertaa) suututaan ja motkotetaan koko joulu ja taas perinteitten mukaan sanotaan "ei koskaan enää". Miksi pilata oma ja toisten joulu näin?
Eikö ne hössöttäjät koskaan opi että vain harvan ihmisen voi alistaa ylenpalttisella ja yliampuvalla palveluksella hirveään kiitollisuudenvelkaan, eikä näin pitäisi tehdäkään. Ihan kohtuullinen ponnistus toisten hyväksi riittää.
Joulu ei ole suoritus
1
483
Vastaukset
- Miisunen
Ei se joulu itsessään mitä... Rakastan sitä, sen odotusta ja laittelua. Yleensä.
Tänä vuonna homma meni käsistä TÖISSÄ. Marraskuun puolesta välistä aattoon on aina meillä töissä vuoden kiireisintä aikaa, jopa heinäkuuta kiireempää.
Tänä vuonna työparini joutui burn outin takia huilaamaan jo marraskuulla. En sinänsä ihmettele, että hänen kuppinsa täyttyi. Tämä syksy oli muutenkin normaalia hektisempi.
No, kaverin työt kaatui minun syliini. Eilen takana oli 20 päivän putki ilman vapaapäivää. Silloin 20 päivää sitten oli yksi vapaa, jota edelsi 15 päivän putki.
Eilen sitten kaatui omakin kuppini, jouduin sydänoireiden takia ambulanssilla ensiapuun.
Vaatimattomasti joka toinen lyönti oli ylimääräinen, kammiossa oli liian tiheä rytmi, verenpaine taivaissa ja pulssi yli 120.
Pakkolomahan siitä seurasi. Päivä ja ilta meni sairaalassa, happea ja lääkettä nauttien. Pääsin kotiin, mutta mitään en saa tehdä enkä stressata.
Tänään vain lepään, seuraavina päivinä alan tehdä paketteja ja pikkuhiljaa leipoa ym.
Se on henkireikäni, rakas harrastukseni. Nyt en enää stressaa, en mieti mitä sairasloman jälkeen tapahtuu. Tää on päälle kolmikymppiselle turhan kova oppi, muistutus siitä ettei ihmisellä ole kuin yksi sydän.
Nyt tehdään joulua miehen ja lasten kanssa kaikessa rauhassa. Maailma ei kaadu, jos jossain on pölypallero, tunnelma ja OIKEA RAUHA on tärkeimpiä.
Minua ei muuten nähdä joulukauppojen ruuhkassakaan tänä vuonna. Jotenkin ennakoin ja aloitin lahjojen hankkimisen hyvissä ajoin syksyllä. Tavarapaljous ei ole mahdoton, vaan jokainen läheinen saa itsensä näköisen lahjan.
Stressitöntä ja rauhallista joulua kaikille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057