eli miehelläni tutkitaan nyt onko astmaa ja arvot nousseet joka kerta lääkkeen oton jälkeen yli 60l/min. viittaakohan astmaan? entä jos todetaan saako mitään korvauksia kun työpaikka on pölyinen ja todennäköisesti se aiheuttanut sen. taitaa olla työpaikan vaihto edessä vai voiko olla pölyisessä työssä?
astma ammattitautina..
9
2969
Vastaukset
- zivago
2 viikkoa puhaltelua töissä ja kotona. Sitten uusi arvio.
Oman keskus/yliopistosairaalan keuhkopoli taitaa olla seuraava osoite, kun kaikki työterveydessä tai terkkarissa tehtävät kokeet on suoritettu.
Astman tulee olla pääasiallisesti ja todennäköisesti työpaikan pölyn aiheuttama, jotta olisi ammattitauti. Ammattitaudiksi katsotaan myös taudin paheneminen.- Nimetön
voitteko todistaa, että mies on saanut sen töistä. vaaditaan 10 vuoden työkokemus, jotta voidaan todeta ammattitaudiksi ja siinäkin vielä on todistettava, että työsuojeluvaltuutettu on käynyt työpaikalla. työterveyslääkäri yleensä hoitaa tälläisen paikalle. korvauksia saa jos on ammattitauti.
- Nimetön
aikaa miehesi on ollut kyseisessä työpaikassa ?yleensä ammattitautiin vaaditaan kymmenen vuoden työkokemus. Pölyn kohdalta minulla ei ole kokemusta, mutta huomioikaa myös home. jos epäillään ammattitautia niin miehesi joutuu työterveyslaitokselle tutkimuksiin, jossa määritellään haitat. astmaarvojen pitää pudota tarpeeksi kun altistetaan esim. pölylle. itse jouduin taisteleen kaksi vuotta, jotta sain ammattitaudiksi nyt nautin työkyvyttymyyseläkettä (2,5 vuotta) ja rahaa saan noin 85% palkasta.
- ...
Ammattitaudin aiheuttajat on lueteltu Ammattitautilaissa, joka löytyy FINLXistä. Mikä tahansa pöly ei voi aiheuttaa ammattiastmaa ja yleensä altistuminen vie noin neljä vuotta. Ammattitauti pitää tutkia työterveyslaitoksella työterveyshuollon lähetteellä. Myös työpaikan altisteet pitää tutkia työterveyslaitoksella.
- ...
mies on ollut 8,5v siellä töissä, ja betonin pölystä on kyse. jatkuvaa nuhaa on myös. ei ole mitään ilmastointia työpaikalla vaikka voisi omistaja sellaiset hankkia..
- Nimetön
... kirjoitti:
mies on ollut 8,5v siellä töissä, ja betonin pölystä on kyse. jatkuvaa nuhaa on myös. ei ole mitään ilmastointia työpaikalla vaikka voisi omistaja sellaiset hankkia..
itse olin pienessä leipomossa ja vaikea oli vaatia jauhosuojaimia, eikä niitä vielä tänä päivänä ole näkynyt, kun olen työpaikallani käynyt. en ole ollut töissä noin kolmeen vuoteen ja en ole saanut potkuja enkä ole itseäni irtisanonut. työpaikkalääkäri kertoi että hänen on pakko laittaa tieto työsuojeluvaltuuteluille niin kuin laitetaan rikosilmoitus poliisille. työterveyslaitos johon miehesi on pakko passittaa tutkimuksiin siellä testataan betonipöly altistuksessa ja niin kauan, että testit tuovat tuloksen, eli miehellesi suotuisan tuloksen ja vakuutus maksaa uudelleen koulutuksen eli saman palkan suurinpiirtein kun saa töissä sen turvin voi opiskella uuden ammatin ( maksaa myös matkakulut) joten minusta kannattaa jo nyt miettiä uutta ammattia. itse kävin ammattipsykologilla jo ennen pois jääntiä töistä ei ollut kyllä hyötyä. vaikka miehesi työpaikalla ei ole kuin terveydenhoitajan palvelut( niikuin lakimäärää) ammattitapaúksissa tai niiden epäilyissä lääkärin on pakko ottaa vastaan.
- lumipuu
Nimetön kirjoitti:

On se hirveetä , kun työpaikka siarastuttaa ihmisen.
Mulla on sellainen tilanne, että työpaikalla on remontti käynnissä .Kestää vuoden verran.On kestänyt nyt viitisen kuukautta.
Ensin alkoi nenä vuotaa ja aivastelu. Otin vaan antihistamiinia ja ajattelin ,että kyllä tämä kestetää.
Olin altistunut pölylle noin 2 kuukautta kun alkoi keuhkoputken tulehdukset vaivata ensin kerran kuukaudes ja lopulta tuntui et joka toinen viikonloppu ja se tahti vaan tiheni. Onko se stä pahenemis vaihetta?
Jossakin kohdas soitin työterveyslääkärin kun en tahtonut saada henkeä kulkemaan töissä.Sain diskukset puhelimitse eli avaavan ja kortisonin.
Henki alko kulkeen vähän paremmin.
Olen yhä töissä ja mietin koska on aika jäädä sairaslomalle???
Koko elämä on muuttunut ton astman myötä. Köhin koko ajan ja välillä limaa irtoo enemmän välillä vähemmän.
Nukun huonosti.
Olen ollut talvilomalla nyt kohta 2 viikoa ja ostin suolapiipun. Limaa ako irrota kohisemalla,(onko se hyvä asia?)
MUtta nyt oli pakko lopettaa kaikki lääkkeet, koska olen menossa puhallustesteihin ja lääkäri sanoi,että 2viikkoa ennen pitäs lopettaa.
Köhin yhä mut limaa irtoo vähemmän eli taitaa pakkautua taas keuhkoihin jakohta on keuhkoputkentulehdus oireet kovat. Loma on mennyt sairastaessa tätä.
tuntuu,etten ole enää ihminen vaan sairaus.Elämä on tosiaan hukkunut tähän.
Pitäis palata töihin huomenna ja pelko on kovaa siitä et pahenen´minen alkaa taas, kun ei ole edes parantunut välillä.
Neuvokaa nyt mua koska on aika jäädä sairaslomalle vai pitääkö tunnollisena ihmisenä vaan venyä ja tuntea syyllisyyttä sairastumisestaan. - on nyt
lumipuu kirjoitti:
On se hirveetä , kun työpaikka siarastuttaa ihmisen.
Mulla on sellainen tilanne, että työpaikalla on remontti käynnissä .Kestää vuoden verran.On kestänyt nyt viitisen kuukautta.
Ensin alkoi nenä vuotaa ja aivastelu. Otin vaan antihistamiinia ja ajattelin ,että kyllä tämä kestetää.
Olin altistunut pölylle noin 2 kuukautta kun alkoi keuhkoputken tulehdukset vaivata ensin kerran kuukaudes ja lopulta tuntui et joka toinen viikonloppu ja se tahti vaan tiheni. Onko se stä pahenemis vaihetta?
Jossakin kohdas soitin työterveyslääkärin kun en tahtonut saada henkeä kulkemaan töissä.Sain diskukset puhelimitse eli avaavan ja kortisonin.
Henki alko kulkeen vähän paremmin.
Olen yhä töissä ja mietin koska on aika jäädä sairaslomalle???
Koko elämä on muuttunut ton astman myötä. Köhin koko ajan ja välillä limaa irtoo enemmän välillä vähemmän.
Nukun huonosti.
Olen ollut talvilomalla nyt kohta 2 viikoa ja ostin suolapiipun. Limaa ako irrota kohisemalla,(onko se hyvä asia?)
MUtta nyt oli pakko lopettaa kaikki lääkkeet, koska olen menossa puhallustesteihin ja lääkäri sanoi,että 2viikkoa ennen pitäs lopettaa.
Köhin yhä mut limaa irtoo vähemmän eli taitaa pakkautua taas keuhkoihin jakohta on keuhkoputkentulehdus oireet kovat. Loma on mennyt sairastaessa tätä.
tuntuu,etten ole enää ihminen vaan sairaus.Elämä on tosiaan hukkunut tähän.
Pitäis palata töihin huomenna ja pelko on kovaa siitä et pahenen´minen alkaa taas, kun ei ole edes parantunut välillä.
Neuvokaa nyt mua koska on aika jäädä sairaslomalle vai pitääkö tunnollisena ihmisenä vaan venyä ja tuntea syyllisyyttä sairastumisestaan.Kertomasi perusteella se on ainut tepsivä keino.
Kun palaat töihin, keuhko-oireesi todennäköisesti pahenevat, ja jos et saa käyttää lääkitystä tulevan astmatestauksen takia, et selviä.
Kokemuksesta (itseni ja monen muun) voin sanoa, että ainut oikea tapa on hakea sairaslomaa ja taas sairaslomaa, jos et pysty olemaan työpaikalla sairastumatta. Älä pode huonoa omaatuntoa, ole itsekäs, sinä itse olet vastuussa omasta terveydestäsi. Jos jatkat oleskelua (työ)paikassa, mikä sairastuttaa, sairaus pahenee lääkityksestäkin huolimatta.
Jos jatkat tunnollisesti töissä sairaana, voit sairastua työkyvyttömäksi. Kukaan ei tule sinua kiittämään siitä, että aikanaan olit sairaana töissä. Mutta, ei ole myöskään taattua, että yhteiskunta millään lailla korvaa menetetyn terveytesi, edes rahallisesti, mikäli et sairastunutkaan varsinaiseen astmaan.
Hae siis sairaslomaa välittömästi, kun oireesi pahenevat! - lumipuu
on nyt kirjoitti:
Kertomasi perusteella se on ainut tepsivä keino.
Kun palaat töihin, keuhko-oireesi todennäköisesti pahenevat, ja jos et saa käyttää lääkitystä tulevan astmatestauksen takia, et selviä.
Kokemuksesta (itseni ja monen muun) voin sanoa, että ainut oikea tapa on hakea sairaslomaa ja taas sairaslomaa, jos et pysty olemaan työpaikalla sairastumatta. Älä pode huonoa omaatuntoa, ole itsekäs, sinä itse olet vastuussa omasta terveydestäsi. Jos jatkat oleskelua (työ)paikassa, mikä sairastuttaa, sairaus pahenee lääkityksestäkin huolimatta.
Jos jatkat tunnollisesti töissä sairaana, voit sairastua työkyvyttömäksi. Kukaan ei tule sinua kiittämään siitä, että aikanaan olit sairaana töissä. Mutta, ei ole myöskään taattua, että yhteiskunta millään lailla korvaa menetetyn terveytesi, edes rahallisesti, mikäli et sairastunutkaan varsinaiseen astmaan.
Hae siis sairaslomaa välittömästi, kun oireesi pahenevat!kiitos vastauksestasi.
Tämä auttoi päätöksen teossa.
Tilasin ajan työpaikka lääkäriltä.
Se on kovaa antaa periksi ja ymmärtää, että nyt ei töihin pystytä.
Hyvää vuotta 2006 sinulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760