Nätkiläistä viisautta

Nätkin varakuningas

Kaikille niille Savonlinnalaisille jotka eivät ymmärrä kotikaupunkinsa todellista luonnetta:

Nätkillä on ymmärretty, että mitä enemmän pystyy karnevalisoimaan Savonlinnan elämää kesän ulko- ja sisäpuolella, sitä parempi. Eihän kukaan halua piehtaroida pelkässä harmaassa massassa - vaikka niin monet haluavat pilata muiden elämää harmaalla latteudellaan.

Parhaimpina savolaisina nätkiläiset ymmärtävät ettei mitään keinotekoisia rajoja huumorin tuottamiselle tarvitse olla. Riittää että ahdasmieliset kusipäät hoitavat meille muille ilon aiheen lähteen. Pitäähän sitä olla jotain mille rakentaa.

Tämän vuoksi Nätkillä rienataan kaikkea mahdollista. Paha vaan että on aina henkilöitä jotka ovat niin tyhmiä tai tosikkoja että ottavat tämän tosissaan.

Eli: Savonlinna ei ole tosikkoja varten. Savonlinna on kuitenkin pohjimmiltaan ooppera-kaupunki - vaikka ns. perus-ääliö ei tätä varmasti halua myöntää - jossa mennään vahvasti yli tosikkojen hilseen.

Jos joku ei kestä tätä, niin silloin on parempi olla hiljaa, jos ei nokkeluus tai älykkyys riitä ihmiselon rikastuttamiseen.

Toivoisin siis että alkaisitte kerätä addressia, jolla Savonlinnan hallinnollinen keskus saataisiin siirrettyä Moijille, sillä tämä heijastaisi paremmin Savonlinnan nykyistä tilaa. Lisäksi eräät savonlinnalaiset pitäisivät tätä epäilemättä erinomaisena käänteenä kaupunkimme kehityksessä.

21

3144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopa joo

      Mikä oli turinan pointti?

      • aani

        Taidat olla länsipuolelta kaupunkia, kun et osaa/ ymmärrä lukea, vaan kyselet tyhmiä.

    • Nätkin Kuningas

      Nyt puhut asiaa.
      Hyväksyn täysin kantasi.
      Jatka samaa rataa niin ei ole mitään hätää. Ainenkaan Nätkiläisillä. En tiedä sitten muista

      • Siipra

        Et ole nätkin kuningas,vaan kai Discosquad.

    • tähän

      onko asialla Nätkin seksuaalinen vähemmistö TAAS?
      En muuten kirjoittanut sanaa homot. Tyylikästä se olla pittää!

      • Kesakalastaja

        Vaikka vuosikaudet Nätkillä olenkin pörräillyt ja siellä asunut, niin sinun soopasi oli kyllä omituisinta munkkilatinaa mitä olen pitkiin aikoihin tavannut! Eihän tuossa ollut mitään tolkkua. Nätki sinänsä on ihan ok, mutta sinä et taida olla..?

      • Nätkin varakuningas

        Nätkiläinen seksuaalivähemmistö? Nyt alkaa osa ihmisistä olla sen verran kehällä itsensä kanssa ettei voi kuin nauraa räkäisesti. On kyllä totta, että Nätkillä, kuten muualla Savonlinnassa, on ollut tarkoituksena hieman pilailla muita hieman totisempien ihmisten kustannuksella. Yleensä muualla päin Suomea tällaisia ihmisiä kutsutaan "huumorintajuisiksi". Se onkin taitolaji.

        Jos pitää olla noin kehällä niin lienee parasta että a) muutat Pohjanmaalle nappaskengät jalassa nakkarille kirkumaan pelkojasi sinapit Seppälän raitapaidan rinnuksilla tai b) osta itsellesi hieman huumorintajua ja c) yritä tingata hieman tyyliä kaupan päälle. (voit kysyä kavereilta mitä se tarkoittaa)

        Eiköhän siis aleta tästä lähtien kutsumaan kaikkia nätkiläisiä perheitä ja panopukkeja loogisesti ja selkeästi "homoiksi". Turisti-aikana samaa voisi soveltaa mm. tyylikkäästi pukeutuneisiin turisteihin. Hengittävät meidän ilmankin vielä.

        Mitä tulee tyyliin ja maailman menoon, niin tervetuloa 2000-luvulle. Kyllä eletään vaikeita aikoja kuin mikään ei enää ole musta-valkoista.

      • Kesakalastaja
        Nätkin varakuningas kirjoitti:

        Nyt en kyllä välttämättä lähtisi näitä juttuja yhdistämään huumorijuttuihin... Noissa jorinoissa ei vaan ole mitään tolkkua. Joko joku kirjoittaa nyt tosi aineissa tai sit on jotain muuta vikaa nupissa. Ihan kun olis luettu päivän lehti ja kirjoitettu jokaisen jutun eka lause tänne. Pisteen vaan väliin ja tässä on meillä laadukasta huumoria!

    • uteltiaisuutta

      Asiasta mummon villasukkiin:

      Nätkillä tuntuu ainakin yksi tätsy tietävän muiden asiat paremmin kuin omansa.
      Erinäistä soopaa tämä satutäti on suoltanut suustaan, niin tutuista kuin vähemmänkin tutuista...
      Itsellään todella epämääräinen menneisyys, joka ei päivänvaloa kestä. Mut mumetsu tallaa kartsaa kuin euroopan omistaja...

      Mitä tästä opimme:
      TYHJÄT TYNNYRIT KOLISEVAT ENITEN!

    • Edelläkävijä

      Kaikille vaan nappaskengät jalkaan niinkuin Nätkillä on tapana tehdä.
      Luultavimmin jo ensi kesänä Huugo possi ja Kiorgio Armaani tuovat ne markkinoille ja esittelevät ne Pariisissa.
      Niin ne Nätkiläiset ovat taas muodissa edellä muita. Taas. Ja kateelliset kiroilevat koska joskus aikoinaan heittivät nappaskenkänsä ja 501:nsä roskikseen

    • Savonlinnalainen

      Savonlinna koostuu erilaisista kaupunginosista.
      Jokaisessa on omanlaisensa porukka. Mitä tuo
      Nätki-lässytys pitää sisällään, ei selviä monellakaan lukukerralla?

      Kokonaisuutena Savonlinna on komea kaupunki, vaikka
      jotkut kansalaiset pilaavat koko paikan mainetta
      kännisillä raapusteluilla. Onneksi se on ohimenevä ilmiö.

      Onko tuo aloitus tosiaan niiden Jehovalaisten NätkinHomojen kirjoitus?

      • Nätkit

        Vietät poika unohtumattoman joulun....

        Nähdään ;)

    • kivenpurija

      nätkiläiset vie savonlinnaa maailman kartalle.nätkiläiset taitavat olla ainuita ihmisiä jotka matkustelee savonlinnan ulkopuolella.olen kierrellyt erillaisia tapahtumia ympäri suomea ja melkein aina törmännyt johonkin savonlinnalaiseen ja ne on ollut (mistäpä muualta kuin NÄTKILTÄ).pitää muistaa myös sulkavan suodut ja lehtien kirjoitukset POJAT lautasta joka on arkkitehtuurisesti komea värkki(nätkilästen tekemä).ei tarvitse olla kovinkaan tyhmä jos ei ymmärrä nätkiläisten haukkumista.se on vain kateellisten puhetta,koska haluaisivat olla nätkiläisiä ja pukeutua muodikkaasti olla hauskoja.vaan ei ajattomat ihmiset pysty tulemaan nätkiläiseksi ellei sulaudu joukkoon ja osaa otaa iloa irti mitä pienimmästäkin töppäilyistä.nätkillä ei pärjää tavikset tuo ajaton ihmiskunta meren tuolta poulen.

      • Kesakalastaja

        Tuohan vaikutti jo Suomen kieleltä. Tuli tämänkin ketjun kirjoituksiin joku tolkku. Epäselvä artikulointi oli ongelma, ei kateus!

    • Kuunkulkija

      tekisi mieleni muuttaa Helsingistä Savonlinnaan. On teillä mahtava huumori. Erityinen kiitos Nätkin Kuninkaalle ja Nätkin Varakuninkaalle!

      • ei helevetti

        ai hää halluu muuttoo justiisa nätkile kiviapajalta.
        voi värkki mie sanon ja
        mänen het huomissa uamula kertomaa noihen
        äitille jotta huonoila teilä on kollit tuas.
        mulliporukalla tehhään mitäs sattuu. hävetkee
        työ "toispuoleset neitit" HYI olokoo ja jehovii
        ollaa muka suatana syntisäkit

      • Kuningas
        ei helevetti kirjoitti:

        ai hää halluu muuttoo justiisa nätkile kiviapajalta.
        voi värkki mie sanon ja
        mänen het huomissa uamula kertomaa noihen
        äitille jotta huonoila teilä on kollit tuas.
        mulliporukalla tehhään mitäs sattuu. hävetkee
        työ "toispuoleset neitit" HYI olokoo ja jehovii
        ollaa muka suatana syntisäkit

        Nätki Kuningas täällä taas iltaa vai sanotaanko yötä vai oisko tää jo aamu.
        Laitan nyt Nätkin nukkumaan eli kaikki lapsukaiset ja vanhemmatkin nyt hampaan pesulle ja iltapisulle ja sitten sänkyyn. Nukkumatti tulee kohta ja jos tontut kattelee akkunan takaa et tuleeko risuja vai lahjoja.
        Hyvää yötä, sleep in the night, you touch my taalalang, my ding dong song

      • Kuunkulkija
        Kuningas kirjoitti:

        kylmäkoneen korjaus oli justiinsa Savonlinnassa yhden savonlinnalaiskundin, Riston, kanssa. En oo ikinä nauranu niin ettei hommista meinannut tulla mitään. Ja kone oli neljän metrin korkeudessa... Hyvä että selvittiin hengissä.
        Sillä asiakkaalla joka katseli alhaalta oli aika kumma ilme mutta se olikin muualta suomesta. Vaikutti aika hämmästyneeltä kun kone lähtikin käymään.

      • ei meinannu
        Kuunkulkija kirjoitti:

        tulla mittään? mitä se asiakas kahteli ihmeissään?
        miten veturihommat naurattaa poikain kesken?
        mie en ymmärrä tuota "viisautta" tuosa jutussa?

    • ________

      On typeriä juttuja?Vs ON todellakin.EVVK

    • Länsipuolen mies

      Onkos tämä nyt se mualiman kaheksas ihme, viisas nätkiläinen?
      Ku ennehän sanottiin että tyhmä-tyhmempi-nätkiläinen.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe