http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/politiikka/83101.html
"Hän kysyy myös, kuinka SDP voi kritiikittä katsoa SAK:n nuorisojärjestön SAKKI:n olevan oikeutettu valtionapuun, jonka jakokriteeristöön ei saatu valiokuntakäsittelyssä edes velvoittavia muutoksia Valtiontalouden tarkastusviraston huomautuksista huolimatta."
SAKKI ry. saa pitää tukensa II
13
496
Vastaukset
- ICJ
Hetkonen. Ethän vain nyt sekoita SAK.ta Sakkiin. SAK ja Sakki ry on kaksi eri asiaa. SAK ei ole millään tapaan liitonnainen SAKKI Ry:hyn eikä SAK:n nuorten toiminta. SAKKI on itsenäinen opiskelijajärjestö.
- ICJ
Kato ite! kirjoitti:
Tämä WIKIpedian teksti ei ole SAKKI Ry:n laatima, vaan hieman jonkun jolla on enemmänkin kiviä hampaissa SAKKIA kohtaan.
Painotan, että SAKKI on täysin irrallinen SAK:sta. Kakki toiminta on itsenäistä toimintaa omilla voimilla ja omilla budjeteillaan.
Tuo sisälsi virheellistä tietoa muutenkin. Esimerkiksi SAKKI Ry:llä ei ollut edes liittokokousta vuonna 2005. hmm.. mistähän moinen tieto on sitten keksitty.
Joka tapauksessa ensiviikon aikana korjataan WIKIpedian tiedot oikeaksi ja asianmukaiseksi. - ICJ
SAKki_ kirjoitti:
Tähän ihan kiistatonta Faktaa valtionapujen myöntämisestä.
- Nuorisojärjestöjen valtionavuista määritellään nuorisolaissa pykälässä 10, joka on tässä tekstissä myös mukana.
- Valtionapujen määriä valmistelee avustustoimikunta, jossa on edustettuna henkilöitä eri taustoiltaan niin OIKEALTA kuin vasemmaltakin.
- Avustustoimikunta tekee esitykset TOIMINNAN perusteella eli syynissä ovat toimintakertomuksemme ja toimintasuunnitelmamme sekä talous.
- Avustustoimikunnan esitys menee kulttuuriministerille, joka tekee lopulliset päätökset avustuksista (ja edellisessä hallituksessa hän oli Tanja Saarela, puolue KESKUSTA)
- Opiskelijajärjestöjen valtionavut vuonna 2007: Suomen Ammattiin Opiskelevien liitto SAKKI (350 000 euroa), Suomen Lukiolaisten Liitto (280 000 euroa), Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL (265 000 euroa), Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto - SAMOK ry (245 000 euroa) ja Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry (170 000).
SAKKI on edelleen sitoutumaton opiskelijajärjestö ja valtionapumme pohjautuu meidän toimintaamme. Joillakin ihmisillä jotka puhuvat muuta, niin on yleensä negatiivinen näkemys SAKKIsta jostakin muualta kuultuna. Se on valitettavaa.
Tähän vielä lakipykälä..
Nuorisolaki
10 §
Nuorisojärjestöjen ja nuorisotyön palvelujärjestöjen valtionavustukset
Valtion talousarvioon voidaan ottaa vuosittain määräraha myönnettäväksi yleisavustuksina valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja valtakunnallisille nuorisotyön palvelujärjestöille. Valtakunnalliset nuorisojärjestöt voivat osoittaa saamaansa avustusta rekisteröityjen piirijärjestöjensä toimintaan. Lisäksi valtakunnalliset nuorisojärjestöt voivat osoittaa paikallisyhdistyksilleen erityisavustuksia rajattuun tarkoitukseen. Yleisavustusta ei myönnetä sellaiselle nuorisojärjestölle, jonka pääasiallisena tehtävänä on edistää yhden koulutus-, opinto- tai vastaavan alan opiskelua. Pääasiallisesti ammatillista järjestäytymistä edistävälle nuorisojärjestölle ei myöskään myönnetä yleisavustusta.
Järjestöille, joiden toiminnasta tai avustamisesta säädetään erikseen tai joille myönnettävää valtionavustusta varten on erillinen määräraha valtion talousarviossa, ei tämän lain nojalla myönnetä yleisavustusta.
Valtakunnallisten nuorisojärjestöjen ja niiden piirijärjestöjen avustukset myönnetään tulosperusteisesti. Tulosperusteita ovat toiminnan laatu, laajuus ja taloudellisuus. Avustusta myönnettäessä otetaan lisäksi huomioon toiminnan ajankohtainen yhteiskunnallinen merkitys sekä avustuksen tarve.
Hyväksyttävinä toimintamenoina ei pidetä liiketoiminnasta aiheutuvia menoja.
Opetusministeriö hyväksyy tämän pykälän nojalla avustettavat järjestöt.
Tarkempia säännöksiä tulosperusteista, hyväksyttävistä menoista, menettelystä, jossa avustettavat järjestöt hyväksytään, ja muista avustusperusteista voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.
10 § tulee voimaan 1.1.2007. - Jebulis
ICJ kirjoitti:
Tämä WIKIpedian teksti ei ole SAKKI Ry:n laatima, vaan hieman jonkun jolla on enemmänkin kiviä hampaissa SAKKIA kohtaan.
Painotan, että SAKKI on täysin irrallinen SAK:sta. Kakki toiminta on itsenäistä toimintaa omilla voimilla ja omilla budjeteillaan.
Tuo sisälsi virheellistä tietoa muutenkin. Esimerkiksi SAKKI Ry:llä ei ollut edes liittokokousta vuonna 2005. hmm.. mistähän moinen tieto on sitten keksitty.
Joka tapauksessa ensiviikon aikana korjataan WIKIpedian tiedot oikeaksi ja asianmukaiseksi.Eiköhän Wikipedia nauti ainakin vielä edes jonkinasteista uskottavuutta. Ja tuskin sinne olisi laitettu tietoa, joka olisi väärää.
Valehteleeko siis Nelosen uutisetkin? Jos näin väität, niin aikamoisen väitteen ilmoille heität. - _Todistaja_
ICJ kirjoitti:
Tämä WIKIpedian teksti ei ole SAKKI Ry:n laatima, vaan hieman jonkun jolla on enemmänkin kiviä hampaissa SAKKIA kohtaan.
Painotan, että SAKKI on täysin irrallinen SAK:sta. Kakki toiminta on itsenäistä toimintaa omilla voimilla ja omilla budjeteillaan.
Tuo sisälsi virheellistä tietoa muutenkin. Esimerkiksi SAKKI Ry:llä ei ollut edes liittokokousta vuonna 2005. hmm.. mistähän moinen tieto on sitten keksitty.
Joka tapauksessa ensiviikon aikana korjataan WIKIpedian tiedot oikeaksi ja asianmukaiseksi.Vai täysin irrallinen SAK:sta? Otetaan yksi ihan helppo esimerkki, jolla väitteesi saadaan kumottua: Osoitetiedot
SAKKIn toimiston yhteystiedot
Hakaniemenranta 1
00530 Helsinki
Puh. 020 774 0214
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Hakaniemenranta 1
00530 Helsinki
Puh. 020 774 000
Nämä yhteystiedot voi jokainen käydä tarkistamassa itse:
http://www.sakkinet.fi/index.php?mid=144 ja http://www.sak.fi/suomi/hakemistot.jsp?location1=5&sl2=4&lang=fi&id=30843
Osoite on sama ja puhelinnumerotkin näyttävät alkavan siitä, mihin SAK:n numerot loppuvat....sattumaa?
Sitten toinen esimerkki:
"Jutta Urpilainen /sd (vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Voisin nyt ensinnäkin sanoa ed. Vahasalolle, että kukaan ei ole kiistänyt sitä, etteikö Sakilla ja SAK:lla ole kytköstä. Siitä ei ole kysymys..."
Tämä sitaatti löytyy osoitteesta:
http://www.parliament.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_135_2005_ke_p_3.shtml
Jos taas väität, että tuotakin on vääristelty, niin suosittelisin ottamaan yhteyttä eduskuntaan pöytäkirjan kirjoittajiin. - ICJ
Jebulis kirjoitti:
Eiköhän Wikipedia nauti ainakin vielä edes jonkinasteista uskottavuutta. Ja tuskin sinne olisi laitettu tietoa, joka olisi väärää.
Valehteleeko siis Nelosen uutisetkin? Jos näin väität, niin aikamoisen väitteen ilmoille heität.Wikipedia on varmasti suurimmalta osin uskottava, mutta kuten kaikki varmasti tietävät, niin sinne voi kuka tahansa kirjoittaa käytännössä mitä vain ja ilman, että se suodatetaan virallista tietä mitenkään. Sana on siellä vapaa.
Kysessä onkin tässä tapauksessa se, että joku halusi
jälleen kerran yrittää lyödä leimaa siitä, että olemme SAK:n omistamia. Näin ei ole vaikka siitä seiskassa kirjoitettaisiinkin. Tämä wikipedian teksti on myös virheellinen, kuten mainitsin suurimmaksi virheeksi sen, että SAKKI:lla ei ollut edes vuonna 2005 liittokokoustansa.
Kuten tiedetään, niin media saa laitettua helposti ihmisten päähän asiat siinä kuvassa kuin se heille on mieluisin. SAKKI:lla ei ole miljoonaomaisuutta, vaan on täysin lain mukaisesti voittoa tavoittelematon yhdistys. Tulot SAKKI saa täysin valtakunnallisesta toiminnasta ja tulot käytetään kuten varmasti muissakin opiskelijajärjestöissä sen omiin kohderyhmiinsä.
Valtiontuen SAKKI saa sen perusteella mitä ylhäällä päätetään ja siitä ei voi syyttää ketään puoluetta tai muitakaan tahoja.. sai SAKKi enemmän tai vähemmän valtion apua. (Viitaten nelosen syytöstä uutisissa) Niistä tuista päättää politiikot, jossa mukana on myös oikeistokin puoltamassa linjaa. Ainoastaan ministerin nimi näkyy paperissa, joka hyväksyy ehdotuksen sellaisenaan. Tuet määrätään sen mukaan, mitä on ollut toimintaa ja mikä on tuleva toimintasuunitelma. - ICJ
_Todistaja_ kirjoitti:
Vai täysin irrallinen SAK:sta? Otetaan yksi ihan helppo esimerkki, jolla väitteesi saadaan kumottua: Osoitetiedot
SAKKIn toimiston yhteystiedot
Hakaniemenranta 1
00530 Helsinki
Puh. 020 774 0214
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Hakaniemenranta 1
00530 Helsinki
Puh. 020 774 000
Nämä yhteystiedot voi jokainen käydä tarkistamassa itse:
http://www.sakkinet.fi/index.php?mid=144 ja http://www.sak.fi/suomi/hakemistot.jsp?location1=5&sl2=4&lang=fi&id=30843
Osoite on sama ja puhelinnumerotkin näyttävät alkavan siitä, mihin SAK:n numerot loppuvat....sattumaa?
Sitten toinen esimerkki:
"Jutta Urpilainen /sd (vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Voisin nyt ensinnäkin sanoa ed. Vahasalolle, että kukaan ei ole kiistänyt sitä, etteikö Sakilla ja SAK:lla ole kytköstä. Siitä ei ole kysymys..."
Tämä sitaatti löytyy osoitteesta:
http://www.parliament.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_135_2005_ke_p_3.shtml
Jos taas väität, että tuotakin on vääristelty, niin suosittelisin ottamaan yhteyttä eduskuntaan pöytäkirjan kirjoittajiin.En tiedä viilatko pilkkua vai tarkoitatko oikeasti SAKKIn olevan sama kuin SAK. Näin se EI ole. On hyvinkin yleistä, että Hakaniemen alueella on järjestöjen ja ammattiliittojen toimistotilat samoissa rakennuksissa. SAK:n kanssa on samaisessa rakennuksessa monia muitakin yhteisöjä kuin SAKKI. SAKKI:lla nyt vain sattuu olemaan samassa rakennuksessa toimistotilat. Nehän voisivat yhtä hyvin olla Tampereella, mutta Helsinki on näkyvä paikka ja tilat ovat oivalliset ja hyvien tavoitettavuuksien päässä kaikesta. Joten sijainti toimistolle on ihanteellinen. Kyse ei ole mistään muusta.
Vähän aikaa sitten Hakaniemenrannan 1 kiinteistön telepalvelut uudistettiin kokonaan. Kiinteistön kaikki vuokralla olevatkin joutuivat vaihtamaan tämän päivän teleyhteydet tämän päivän tasolle. Operaattori tarjoaa tuon palvelun koko kiinteistöön kerralla, tämä on edullinen ratkaisu ja myös mahdollistaa paremman tavoitettavuuden. Ei tarvita enään useita puhelimia ja useita numeroita. Idea yritysnumeroratkaisussa on se, että ei tarvita kuin yksi numero yhdelle työntekijälle, jolloin hänet tavoittaa toimiston puhelimesta toimistossa ja reissussa ollessa matkapuhelimesta. Vain yksi numero ja yksi puhelin. Koska koko talossa on yksi operaattori ja yksi sopimus, niin myös yritysnumerot ovat annettu kaikille samaan aikaan, jolloin numeroissa ei ole juurikaan eroa, kuten huomasitkin. Käsittääkseni televerkko talossa on kiinteistön omistajan, joten
vuokralaiset eivät voi vaikuttaa heidän puhelinjärjestelmiinsä. Oli siellä kuka tahansa vuokralla.
Tämä käytäntö ei ole poikkeus. Monissa muissakin on vastaavanlainen käytäntö. Esimerkiksi joissakin kauppakeskuksissa yms. isot paikat joissa on monta eri toimijaa, mutta silti kiinteistön puhelinnumerot muistuttavat toisiaan, vaikka heillä ei olisi kytköksiä toisiinsa.
Siksi myöskään tuo numeroperuste ei ole pätevä syy väittää, että SAKKi olisi SAK:n kanssa samassa pullassa. SAKKI on itsenäinen järjestö ja toimii täysin omalla voimalla.
Miksei yhteistyötä saisi tehdä eri yritysten ja yhteisöjen kanssa. Tietääkseni siitä ei kellään pitäisi olla sanottavaa. Näin toimii myös muutkin opiskelijajärjestöt ja yhteisöt. Pointtina on kuitenkin se ja olisi toivottavaa, että järjestöt tekevät yhdessä yhteen hiileen hommia. Olemme kuitenkin samoja asioita monilta osin ajamassa, kun opiskelijasta on kyse. SAKKI on opiskelijajärjestönä yhtä omilla jaloillaan toimiva järjestö kuin muutkin opiskelijajärjestöt. Olemme samalla viivalla muiden kanssa. (Tässä viittasin tuohon miten tulkitsin itse tuota Uripiaisen kommenttia. Tosin hän käytti puheenvuoroa puolustavan. Kiteyttäen siis "MITÄ SITTEN vaikka...")
Ihmettelen vain kovasti, että miksi väität noin ankarasti tuollaista, mikä ei aikuisten oikeasti pidä millään tapaan paikkaansa ? - Liian hapokasta!
ICJ kirjoitti:
En tiedä viilatko pilkkua vai tarkoitatko oikeasti SAKKIn olevan sama kuin SAK. Näin se EI ole. On hyvinkin yleistä, että Hakaniemen alueella on järjestöjen ja ammattiliittojen toimistotilat samoissa rakennuksissa. SAK:n kanssa on samaisessa rakennuksessa monia muitakin yhteisöjä kuin SAKKI. SAKKI:lla nyt vain sattuu olemaan samassa rakennuksessa toimistotilat. Nehän voisivat yhtä hyvin olla Tampereella, mutta Helsinki on näkyvä paikka ja tilat ovat oivalliset ja hyvien tavoitettavuuksien päässä kaikesta. Joten sijainti toimistolle on ihanteellinen. Kyse ei ole mistään muusta.
Vähän aikaa sitten Hakaniemenrannan 1 kiinteistön telepalvelut uudistettiin kokonaan. Kiinteistön kaikki vuokralla olevatkin joutuivat vaihtamaan tämän päivän teleyhteydet tämän päivän tasolle. Operaattori tarjoaa tuon palvelun koko kiinteistöön kerralla, tämä on edullinen ratkaisu ja myös mahdollistaa paremman tavoitettavuuden. Ei tarvita enään useita puhelimia ja useita numeroita. Idea yritysnumeroratkaisussa on se, että ei tarvita kuin yksi numero yhdelle työntekijälle, jolloin hänet tavoittaa toimiston puhelimesta toimistossa ja reissussa ollessa matkapuhelimesta. Vain yksi numero ja yksi puhelin. Koska koko talossa on yksi operaattori ja yksi sopimus, niin myös yritysnumerot ovat annettu kaikille samaan aikaan, jolloin numeroissa ei ole juurikaan eroa, kuten huomasitkin. Käsittääkseni televerkko talossa on kiinteistön omistajan, joten
vuokralaiset eivät voi vaikuttaa heidän puhelinjärjestelmiinsä. Oli siellä kuka tahansa vuokralla.
Tämä käytäntö ei ole poikkeus. Monissa muissakin on vastaavanlainen käytäntö. Esimerkiksi joissakin kauppakeskuksissa yms. isot paikat joissa on monta eri toimijaa, mutta silti kiinteistön puhelinnumerot muistuttavat toisiaan, vaikka heillä ei olisi kytköksiä toisiinsa.
Siksi myöskään tuo numeroperuste ei ole pätevä syy väittää, että SAKKi olisi SAK:n kanssa samassa pullassa. SAKKI on itsenäinen järjestö ja toimii täysin omalla voimalla.
Miksei yhteistyötä saisi tehdä eri yritysten ja yhteisöjen kanssa. Tietääkseni siitä ei kellään pitäisi olla sanottavaa. Näin toimii myös muutkin opiskelijajärjestöt ja yhteisöt. Pointtina on kuitenkin se ja olisi toivottavaa, että järjestöt tekevät yhdessä yhteen hiileen hommia. Olemme kuitenkin samoja asioita monilta osin ajamassa, kun opiskelijasta on kyse. SAKKI on opiskelijajärjestönä yhtä omilla jaloillaan toimiva järjestö kuin muutkin opiskelijajärjestöt. Olemme samalla viivalla muiden kanssa. (Tässä viittasin tuohon miten tulkitsin itse tuota Uripiaisen kommenttia. Tosin hän käytti puheenvuoroa puolustavan. Kiteyttäen siis "MITÄ SITTEN vaikka...")
Ihmettelen vain kovasti, että miksi väität noin ankarasti tuollaista, mikä ei aikuisten oikeasti pidä millään tapaan paikkaansa ?http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:1:2007-05-03;4:9:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0,104:8:456248,1:0:0:0:0:0:
JA
http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0:1:2007-05-02,104:1:456012,1:0:0:0:0:0: - ICJ
Liian hapokasta! kirjoitti:
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:1:2007-05-03;4:9:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0,104:8:456248,1:0:0:0:0:0:
JA
http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0:1:2007-05-02,104:1:456012,1:0:0:0:0:0:Turun Sanomien toimittaja on kirjoittanut puhtaasti sillä näkökulmalla mikä saa eniten mekkalaa aikaiseksi. Ei ole huomioinut yhtään haastateltujen henkilöiden asiaa jota he ovat kertoneet.
Tuo jäsenmäärä on vain yksi osa vaan ei lähelläkään suurin peruste millä noita valtionapuja katsotaan. Turun Sanomien toimittaja ei huomioinut kirjoituksessaan mm. SAKKI Ry:n laajaa toimintaa vaan painotti juttunsa jäsenmäärän laskelmaan. Myös tuo on SAKKI:n kohdalla vääristävää tietoa, että elämme valtionavuilla. Oskusta en tiedä millä he rahoittavat toimintaansa, mutta SAKKI järjestää toimintaa ja tekee paljon työtä, jotta se voi rahoittaa toimintaansa mahdollisimman paljon omavaraisesti. Valtionapu on iso kiitos tuesta sille arvokkaalle toiminnalle jota voidaan järjestää ammattiin opiskelijoiden hyväksi.
Tässä selvää kiistatonta faktaa miksi SAKKI:lle mm. myönnetään noinkin iso valtionapu. Suurin vaikuttaja on se mitä järjestö on tehnyt menneenä vuotena ja mihin ja miten varoja on käytetty.
- SAKKI teetti mm. Hyvinvointitutkimuksen ammattiin opiskelevista, jota jaettiin oppilaitoksiin ja julkishallinnolle
käytettäväksi ammattiin opiskelevien tilasta. Tästä tutkimuksesta on ja tulee edelleen olemaan paljon apua kun mietitään mihin pitäisi puuttua.
- Järjestää oppilaitoksissa koulutuksia. On tärkeää auttaa ja opastaa oppilaskuntia toimimaan ja pitämään huolta opiskelijoiden oikeuksista oppilaitoksissa. Myös tutorkoulutuksia SAKKI järjestää. Sakki kouluttaa vuosittain ympäri maata
satoja opiskelijoita oppilaitoksissa ja valtakunnallisilla kursseilla.
- TUTKA-PROJEKTI
(TUTKA –projektin ideana on tehdä tutoroinnin hyödyntäminen houkuttelevaksi ryhmänohjaajan näkökulmasta, jolloin paine opinto-ohjaajan tai kuraattorin suuntaan vähenee. Projektissa hyödynnetään KEKE-projektissa luotua Tutortoiminnan käsikirjaa koulutuksen järjestäjille. Projektin tarkoituksena on myös linkittää oppilaskuntatoiminta ja aktiivinen tutorointi yhteen. Tärkeä osa projektia on tiedon ja kokemusten levittämistyö.)
- VALTAKUNNALLISET NEXT STEP TYÖPAIKKA- JA KOULUTUSMESSUT
(Vuosien myötä Next Stepit ovat muodostuneet jo tunnetummiksi kuin järjestäjänsä sekä saavuttaneet yhteensä satojatuhansia työelämästä ja toisen asteen koulutuksesta tietoa etsiviä nuoria. Next Stepit ovat tiivis osa SAKKIn muuta toimintaa, ja messut on tehty alusta alkaen koko järjestön yhteisenä ponnistuksena.)
- TYÖELÄMÄÄN TAPAHTUMA
(TyöElämään! on ammattiin valmistuvien oma rekrytointitapahtuma, joka tuo yhteen vastavalmistuneet ammattilaiset ja työnantajat.)
- NEXT STEP ARVIOINTISEMINAARI
(Koko talkooväki kootaan yhteen kaikki messuntapahtumat mitä opittiin ja mitä parannetaan. Kehitetään messuja lisään ideoilla yms.)
-OPPILASKUNTASEMINAARI TAMPERE
(Tampereen Holiday Clubin tiloissa pidetty kurssi. Kursseilla vaihdetaan tietoa keskenään eri toimintatavoista ja mahdollisuuksia toimia oppilaitoksissa. Miten rahoitetaan toimintaa opiskelijoiden viihtyvyydeksi. Opitaan opiskelijoiden oikeuksista ja miten tulee toimia ongelmatilanteissa. Viimeisimmässä kurssissa oli 80 opiskelijaa ympäri Suomea. Myös vaikuttajien paneeli järjestettiin kurssilla, jossa vaikuttajia
pääsee tenttaamaan.)
- OPPILASKUNTASEMINAARI OULU
(Sisälsi saman ohjelman kuin Tampere)
- SUPERVIIKONLOPPU KARJAALLA
(Superviikonlopun aikana opiskelijat saivat eväitä käytännön oppilaskuntatoimintaan talouden, edunvalvonnan ja viestinnän saroilla. Yhden viikonlopun aikana järjestetyt kolme rinnakkaista kurssia johdattivat osallistujat kunkin osa-alueen saloihin. Puuduttavan luennoinnin sijaan lpäivät sisälsivät pienryhmätyöskentelyä, loistavaa seuraa ja unohtumattomia illanviettoja.)
- AKTIIVITAPAHTUMA HELSINGISSÄ
(Mennyt syksy nollattiin ja läpikäytiin SAKKI-aktiivien tapaamisella ajankohtaisten aiheiden ja jouluglögin ääressä. Päivän mittaisessa tehotapaamisessa muun muassa työstettiin aihetta "Enemmän irti SAKKIsta" ja sitä, miten mainiota meininkiä saataisinkaan parannettua, SAKKIn vuonna 2007 koittavia 20 -vuotissynttäreitä sekä "Vaikuttaja oppilaitoksessa" -aihetta.
Aktiivitapaamiseen osallistui pääasiassa jäsenoppilaskuntien hallituslaisia.)
- OPILASKUNTASEMINAARI 2007
(Tämän vuoden ohjelmassa teemana ovat oppilaskuntien toiminta ja toimintamallit, opiskelijoiden kuuleminen ja henkilöstön resurssit oppilaskuntatoimintaan. Sakki järjestää Oppilaskuntaseminaarin oppilaskuntatoiminnasta vastaavalle henkilöstölle ja oppilaskuntien hallituslaisille)
- NEXT STEP-RISTEILY AMMATTIINVALMISTUVILLE
(Risteilyyn on tapana liittää valmistuville järjestetty asiapitoinen ohjelma. Aikaisempina vuosina on mm. puhumassa käynyt julkishallintojen taholta ihmisiä ammattiin valmistumisesta ja mitä sen jälkeen. Sen jälkeen ohjelmana on mieletön risteily sisältäen hyvää ohjlemaa, ruokaa ja skoolauksia ja puheita. Osallistujia on vuosittain 250 - 300 henkeä aina Rovaniemeltä asti.)
- AKTIIVITAPAHTUMA
(Aktiivitapahtuma on SAKKI:n kiitos kaikille sen toiminnassa olleille opiskelijoille. Kaikille jotka ovat jollakin tavalla olleet omassa oppilaitoksessa tai SAKKIn järjestämissä koulutuksissa/tapahtumissa aktiivina)
Kokosin tähän osan näistä asioista. Lähteenä käytin osittain SAKKIn omia nettisivuja.
Lisää kaikkea voi lukea SAKKI:n nettisivuilta. Myös Oskun sivuilla voi käydä ja tutustua heidän toimintaan vastaavasti. On hyvä tehdä vertailua ja jokainen varmasti pystyy nähdä omilla silmillä miksi ja minkä takia valtion virkamiehet ovat päättäneet valtionavut näin. Tärkeää on edelleen yhteistyö ja se työ jota kukin järjestö tekee opiskelijoiden hyväksi. Keskitytään olennaiseen. - SAK_ki
ICJ kirjoitti:
Turun Sanomien toimittaja on kirjoittanut puhtaasti sillä näkökulmalla mikä saa eniten mekkalaa aikaiseksi. Ei ole huomioinut yhtään haastateltujen henkilöiden asiaa jota he ovat kertoneet.
Tuo jäsenmäärä on vain yksi osa vaan ei lähelläkään suurin peruste millä noita valtionapuja katsotaan. Turun Sanomien toimittaja ei huomioinut kirjoituksessaan mm. SAKKI Ry:n laajaa toimintaa vaan painotti juttunsa jäsenmäärän laskelmaan. Myös tuo on SAKKI:n kohdalla vääristävää tietoa, että elämme valtionavuilla. Oskusta en tiedä millä he rahoittavat toimintaansa, mutta SAKKI järjestää toimintaa ja tekee paljon työtä, jotta se voi rahoittaa toimintaansa mahdollisimman paljon omavaraisesti. Valtionapu on iso kiitos tuesta sille arvokkaalle toiminnalle jota voidaan järjestää ammattiin opiskelijoiden hyväksi.
Tässä selvää kiistatonta faktaa miksi SAKKI:lle mm. myönnetään noinkin iso valtionapu. Suurin vaikuttaja on se mitä järjestö on tehnyt menneenä vuotena ja mihin ja miten varoja on käytetty.
- SAKKI teetti mm. Hyvinvointitutkimuksen ammattiin opiskelevista, jota jaettiin oppilaitoksiin ja julkishallinnolle
käytettäväksi ammattiin opiskelevien tilasta. Tästä tutkimuksesta on ja tulee edelleen olemaan paljon apua kun mietitään mihin pitäisi puuttua.
- Järjestää oppilaitoksissa koulutuksia. On tärkeää auttaa ja opastaa oppilaskuntia toimimaan ja pitämään huolta opiskelijoiden oikeuksista oppilaitoksissa. Myös tutorkoulutuksia SAKKI järjestää. Sakki kouluttaa vuosittain ympäri maata
satoja opiskelijoita oppilaitoksissa ja valtakunnallisilla kursseilla.
- TUTKA-PROJEKTI
(TUTKA –projektin ideana on tehdä tutoroinnin hyödyntäminen houkuttelevaksi ryhmänohjaajan näkökulmasta, jolloin paine opinto-ohjaajan tai kuraattorin suuntaan vähenee. Projektissa hyödynnetään KEKE-projektissa luotua Tutortoiminnan käsikirjaa koulutuksen järjestäjille. Projektin tarkoituksena on myös linkittää oppilaskuntatoiminta ja aktiivinen tutorointi yhteen. Tärkeä osa projektia on tiedon ja kokemusten levittämistyö.)
- VALTAKUNNALLISET NEXT STEP TYÖPAIKKA- JA KOULUTUSMESSUT
(Vuosien myötä Next Stepit ovat muodostuneet jo tunnetummiksi kuin järjestäjänsä sekä saavuttaneet yhteensä satojatuhansia työelämästä ja toisen asteen koulutuksesta tietoa etsiviä nuoria. Next Stepit ovat tiivis osa SAKKIn muuta toimintaa, ja messut on tehty alusta alkaen koko järjestön yhteisenä ponnistuksena.)
- TYÖELÄMÄÄN TAPAHTUMA
(TyöElämään! on ammattiin valmistuvien oma rekrytointitapahtuma, joka tuo yhteen vastavalmistuneet ammattilaiset ja työnantajat.)
- NEXT STEP ARVIOINTISEMINAARI
(Koko talkooväki kootaan yhteen kaikki messuntapahtumat mitä opittiin ja mitä parannetaan. Kehitetään messuja lisään ideoilla yms.)
-OPPILASKUNTASEMINAARI TAMPERE
(Tampereen Holiday Clubin tiloissa pidetty kurssi. Kursseilla vaihdetaan tietoa keskenään eri toimintatavoista ja mahdollisuuksia toimia oppilaitoksissa. Miten rahoitetaan toimintaa opiskelijoiden viihtyvyydeksi. Opitaan opiskelijoiden oikeuksista ja miten tulee toimia ongelmatilanteissa. Viimeisimmässä kurssissa oli 80 opiskelijaa ympäri Suomea. Myös vaikuttajien paneeli järjestettiin kurssilla, jossa vaikuttajia
pääsee tenttaamaan.)
- OPPILASKUNTASEMINAARI OULU
(Sisälsi saman ohjelman kuin Tampere)
- SUPERVIIKONLOPPU KARJAALLA
(Superviikonlopun aikana opiskelijat saivat eväitä käytännön oppilaskuntatoimintaan talouden, edunvalvonnan ja viestinnän saroilla. Yhden viikonlopun aikana järjestetyt kolme rinnakkaista kurssia johdattivat osallistujat kunkin osa-alueen saloihin. Puuduttavan luennoinnin sijaan lpäivät sisälsivät pienryhmätyöskentelyä, loistavaa seuraa ja unohtumattomia illanviettoja.)
- AKTIIVITAPAHTUMA HELSINGISSÄ
(Mennyt syksy nollattiin ja läpikäytiin SAKKI-aktiivien tapaamisella ajankohtaisten aiheiden ja jouluglögin ääressä. Päivän mittaisessa tehotapaamisessa muun muassa työstettiin aihetta "Enemmän irti SAKKIsta" ja sitä, miten mainiota meininkiä saataisinkaan parannettua, SAKKIn vuonna 2007 koittavia 20 -vuotissynttäreitä sekä "Vaikuttaja oppilaitoksessa" -aihetta.
Aktiivitapaamiseen osallistui pääasiassa jäsenoppilaskuntien hallituslaisia.)
- OPILASKUNTASEMINAARI 2007
(Tämän vuoden ohjelmassa teemana ovat oppilaskuntien toiminta ja toimintamallit, opiskelijoiden kuuleminen ja henkilöstön resurssit oppilaskuntatoimintaan. Sakki järjestää Oppilaskuntaseminaarin oppilaskuntatoiminnasta vastaavalle henkilöstölle ja oppilaskuntien hallituslaisille)
- NEXT STEP-RISTEILY AMMATTIINVALMISTUVILLE
(Risteilyyn on tapana liittää valmistuville järjestetty asiapitoinen ohjelma. Aikaisempina vuosina on mm. puhumassa käynyt julkishallintojen taholta ihmisiä ammattiin valmistumisesta ja mitä sen jälkeen. Sen jälkeen ohjelmana on mieletön risteily sisältäen hyvää ohjlemaa, ruokaa ja skoolauksia ja puheita. Osallistujia on vuosittain 250 - 300 henkeä aina Rovaniemeltä asti.)
- AKTIIVITAPAHTUMA
(Aktiivitapahtuma on SAKKI:n kiitos kaikille sen toiminnassa olleille opiskelijoille. Kaikille jotka ovat jollakin tavalla olleet omassa oppilaitoksessa tai SAKKIn järjestämissä koulutuksissa/tapahtumissa aktiivina)
Kokosin tähän osan näistä asioista. Lähteenä käytin osittain SAKKIn omia nettisivuja.
Lisää kaikkea voi lukea SAKKI:n nettisivuilta. Myös Oskun sivuilla voi käydä ja tutustua heidän toimintaan vastaavasti. On hyvä tehdä vertailua ja jokainen varmasti pystyy nähdä omilla silmillä miksi ja minkä takia valtion virkamiehet ovat päättäneet valtionavut näin. Tärkeää on edelleen yhteistyö ja se työ jota kukin järjestö tekee opiskelijoiden hyväksi. Keskitytään olennaiseen.Metalliliitto panostaa oppilasjäseniinsä
11.6.2007
Metallityöväen liitto on päättänyt, että se korvaa Suomen Ammattiin Opiskelevien liitto SAKKI ry:n jäseniksi liittyneiden oppilasjäsentensä jäsenkortin hankkimiskulut syyslukukauden 2007 alusta. SAKKI ry:n jäsenkortti luetaan valtakunnalliseksi opiskelijakortiksi, jolla saa VR:n ja Matkahuollon opiskelija-alennukset. Lisäksi kortilla saa lukuisia valtakunnallisia ja paikallisia alennuksia.
Metalliliitossa on noin 3 500 oppilasjäsentä, joiden jäsenmaksun/opiskelijakortin yhteiskulut liitto jatkossa kustantaa. Tavoitteeksi on asetettu oppilasjäsenmäärän kasvattaminen 5 000 jäseneen.
Metalliliiton nuorisosihteeri Sami Vironen on tyytyväinen liiton lisäpanostukseen järjestäytymisasteen nostamiseksi ammatillisessa koulutuksessa olevien keskuudessa. Hän näkee oppilasjäsenyyteen panostamisen lisäävän myös koko teknologiateollisuuden kiinnostavuutta nuorten keskuudessa ja näin tukevan mmattiosaajien saamista alan yritysten palvelukseen.
- Kortista tuleva hyöty on opiskelijalle konkreettinen ja hän saa hyödyn välittömästi. Uskomme, että Metalliliiton ja SAKKI:n jäsenyyden myötä opiskelijoiden motivaatio myös varsinaista ammattiyhdistystoimintaa kohtaan kasvaa, arvioi Sami Vironen.
SAKKI ry:n järjestö- ja koulutussihteeri Tatu Tuomela korostaa, että SAKKI on kaikkien ammattiin opiskelevien oma etujärjestö. Vuonna 1987perustetussa järjestössä on kaikkiaan yli 90 000 jäsentä.
- SAKKI ry:n toiminnassa painottuvat koulutuspolitiikka ja opiskelijoiden oikeusturva sekä opintososiaalisten etujen kehittäminen. Edunvalvontamme painoarvoa lisää tiivis yhteistyö ammattiyhdistysliikkeen kanssa.
- Olemme todella iloisia Metalliliiton aktiivisuudesta tukea oman alansa opiskelijoita näin merkittävästi. Olen varma, että edun saajat antavat tälle sille kuuluvan arvon, painottaa Tatu Tuomela.
http://www.metalliliitto.fi/portal/suomi/uutisia/?id=1015 - ICJ
SAK_ki kirjoitti:
Metalliliitto panostaa oppilasjäseniinsä

http://www.metalliliitto.fi/portal/suomi/uutisia/?id=1015Erittäin hieno asia Metalliliitolta lähestyä opiskelijoita antamalla heille maksuton opiskelijakortti, jolla saa paljon etuja ympäri Suomen, joista tärkeämmät edut ovat Matkahuollon, VR:n ja TURVAN tarjoamat opiskelijaedut.
Tosiaan Metalliliitto pitää heidän nuoriaan tulevia työntekijöitään erittäin tärkeässä asemassa ja haluavat olla paljon jo koulupenkiltä asti tukemassa ja tuomassa esiin Metalliliittoa. Tämä etu jota Metalliliitto tarjoaa opiskelijoille on puhtaasti Metalliliiton oma päätös. Nyt korttia ei vain tarvitse maksaa opiskelijan itse vaan Metalliliitto hoitaa asian. Opiskelija halutessaan voi edelleen olla liittymättä opiskelijajäseneksi Metalliliittoon ja maksaa kortin itse. Ihmettelen vain että kuka nyt liittoon ei haluisi sitten liittyä :). SAKKI laskuttaa Metalliliittoa tilatuista korteista sen sijaan, että siitä laskutettaisiin opiskelijoita.
Metalliliiton tiedotteessa kerrotaan kaikki olennainen. Kyse on yhteistyöstä SAKKIn kanssa. Toivotaan, että niin SAK:laiset liitot kuin myös STTK:laiste ja AKAVAlaiset liitot kaikkineen lähtisivät niiltä osin tämän tyyppiseen opiskelijoiden tukemiseen kuin Metalli ensimmäisenä on ehtinyt lähteä. Opiskelijat ovat tulevia työntekijöitä ja minusta jokaisen ammattiliiton tulisi huolehtia jo tulevasta ammattiporukasta. Kyllä itse ja varmasti kaikki opiskelijat taputtavat tämän eleen myötä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627