Tsekkien alahuone äänesti uuden huumelain puolesta, joka sallisi kannabiksen ja taikasienien hallussapidon ja kasvattamisen omaan käyttöön vailla rangaistusta. Laki vaatii vielä senaatin hyväksynnän ja presidentin hyväksynnän, mutta laki hyväksyttäneen todennäköisesti.
Rajoituksia ei ole vielä päätetty, mutta arviolta kolme hamppua saisi kasvaa laillisesti kaapissa (ja 25 "pieces of mushrooms", eli noin 25 taikatattia). "Suuren määrän" kasvattamisesta voisi saada maksimissaan puoli vuotta linnaa ja "hyvin suuren määrän" kasvattamisesta kolme vuotta.
Nykyisellä lailla yli 20 jointin hallussapidosta saattaa saada jopa 5 vuotta vankeutta, joten lain tuoma muutos olisi oleellinen.
Tsekeissä on EU-maista eniten käyttäjiä: 22,1 % aikuisväestöstä pajautti vähintään kerran viimeisen vuoden aikana. Toinen motiivi lakimuutokseen on pyrkimys erottaa miedot ja kovat huumeet.
http://stopthedrugwar.org/chronicle/414/czechrepublic.shtml
Ja nyt on vuorossa
5
474
Vastaukset
- hepjep
pienin askelin :D Koskahan tämä sarvikuonojen maa seuraa perässä?
- sitten kun
koko muu eurooppa on sallinut hampun voidaan sitä alkaa suomessa harkitsemaan,siis harkitsemaan.
- Analyze_IT!
Upea homma!
Ihan on pakko sanoa, että minua ihmetyttää suuresti, minkä takia muualla maailmassa dekriminalisoidaan asia, joka Suomessa on vaarallinen hermomyrkky?
Muuten maa joka ainakin vielä toistaiseksi on ulkomailla suht arvostettu, saat hävetä sen kanssa silmät päästäsi kun aletaan puhumaan päihdepolitiikasta!- kummaGumma
Suomi alkaa jäädä tässä(kin) asiassa jälkeen muista euroopan maista!
On se kumma kun täällä éi tajuta asioita ennen kuin on jo myöhäistä!
Päihdepolitiikka joka meillä on käytössä ei selvästikkään toimi!
Ottakamme mallia esim. Hollannista, jossa 3 kertaa enemmän ihmisiä ja silti vähemmän huumekuolemia. Tämä siis vuonna 2003.
Muistakaa että muinoin Hollanti oli Suomeakin luupäisempi kansa päihteiden suhteen ja kansa sekoili uralla.
Kannabiksen sallimisen jälken kumma kyllä, kansa on ollut nousussa!
- ei sovi meille!
Kannattaako Tsekistä ottaa esimerkkiä. Minusta eivät sovi oikein esikuvaksi fiksusta kansallisesta historiasta. Entinen kommunistinen, totalitaarinen, diktatuuri, jossa heiluri on heilahtunut ultraliberaaliin asentoon. Sieltä se tulee takaisin ja joutuvat vielä tsekkiparatkin ottamaan lusikan kauniiseen käteensä. Tulevaisuudessa kieltävät kannabiksen, kun tulevat järkiinsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646205Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813856Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242841- 232380
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452272Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851322- 341281
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266