Kysymyksiä Ring-elokuvista

Heka

Juu, tuota katsoin juuri tässä vähän aikaa sitten Ring 2:n DVD:ltä, mutta siitä jäi muutamia kohtia epäselviksi verrattaessa ykköseen. Huom! Tarkoitan nyt näitä jenkki-versioita, alkuperäiset ovat vielä näkemättä!

Epäloogisuudet (VAROITUS: SAATTAA SPOILATA ELOKUVAA!!!!!!!!):

1. Alkukohtaus, missä teinipoika "imeytyy" telkkariin, niin oliko sillä jokin yhteys ensimmäisen leffan loppukohtaukseen, jossa Aidan sanoi, ettei Samaraa olisi saanut vapauttaa kaivosta, mikä (kenties) johtui siitä, että kummituksen voimat kasvavat vapauduttuaan. Ring 1:hän esim. Noahille ei käynyt näin, vaikka noutaja tuli kaivosta vapauttamisen jälkeen. Eli kasvaisivatko Samaran voimat vähitellen, ikäänkuin pala palalta, muuttuen yhä vahvemmiksi? Ring 2:han pojan ruumis löydettiin kuitenkin teeveen edestä, joten hän ehkä sai töllöstä vain HETKEKSI abstraktin ruumiin, mutta Samaran voimat eivät riittäneetkään ja ruumis "heittäytyi" teeveestä takaisin todelliseen maailmaan?

2. Kun teini alussa meni toiseen huoneeseen antaessaan videon tytölle katsottavaksi, miksei hän yksinkertaisesti jäänyt tytön kanssa samaan huoneeseen ja varmistanut, että tyttö todella katsoisi videon. Katsoihan Rachelkin sen Aidanin kanssa yhdessä Ring 1:sen lopussa, kun hän antoi pojalleen nauhan kopioitavaksi. Vai pelkäsikö näistä asioista täysin tietämätön teini kirouksen uusiutuvan, jos katsoisi nauhan uudelleen?

3. DVD:n extroissa oli lisämateriaalina lyhytelokuva The Rings, joka kertoi alun teinipojan tuskista videon kanssa. Mutta, kohdassa, jossa poitsu näkee käytävällä tikkaat (samanlaiset kuin videolla) ja muut taas eivät, jäi sekin epäselväksi, kun eikös ekassa Ringissä Rachelin näkemät tikkaat olleet oikeat, eikä mitään silmänlumetta, kun niistä tuhti korjausmieskin kiipesi ylös? Vai ovatko tekijät vain unohtaneet nämä pikkuseikat?

5. Mitä Jumalan nimeen niille kaloille oli käynyt siellä akvaariossa??!!!!

Niin ja lopuksi vielä joku väitti, että Ring 2:ssa videon katsomisen jälkeinen elinaika olisi supistunut 15 minuuttiin. Täh????!!!!! Kyllä se minusta oli yhä se sama 7 päivää.

Mutta jos joku osaisi tuoda hieman selvennystä näihin seikkoihin, niin kiitos sille! (=

1

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kukkuu

      Hanki elämä. Se on elokuva.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1925
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      842
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      812
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      724
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      703
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      670
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      664
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      639
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      637
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      627
    Aihe