Olli-Pekka Heinonen on TV 1:n johtaja.
Hän vastaa eileniltaisesta ohjelmasta jossa käsiteltiin presidenttiehdokas Sauli Niinistön luonnekuvaa.Oma koira puri.
Olli-Pekka Heinosta pidettiin lähes varmana Sauli Niinistön seuraajana puolueen puheenjohtajaksi.Häntä ja Kari Häkämiestä kaavailtiin tuleviin suuriin tehtäviin.Häkämies pilasi mahdollisuutensa pahoinpitelemällä tyttö-ystävänsä,joten hän joutui vetäytymään puolue-toiminnasta pois.
Olli-Pekka Heinoselle tuli ikävää julkisuutta
mennessään ostamaan ilmaa satojen miljoonien eurojen edestä Saksasta veronmaksajien piikkiin.
Sonera kuului Heinosen vastuu-alueeseen hänen
ministeriaikanaan.
Puolue katsoikin parhaaksi järjestää hänelle isopalkkaisen suojatyöpaikan TV 1:stä.
Siellä hän on ollut näkymättömissä julkisuutta karttaen.
Kuten olen aikaisemmin todennut Kokoomuksella on ollut heikkotasoisia yhteiskunnallisia toimijoita viimeiset 15 vuotta.
Johtuen liike-elämän imusta rahakkaimpiin tehtäviin.
Kokoomuksen keskinkertaiset politiikot Niinistö,Sasi,Kanerva jne,jne eivät mihinkään vaativimpiin tehtäviin ole sopivia.
Siksi SUOMEN KANSA on halunnut uskoa vaativimmat
tehtävät kuten presidentin ja ulkoministerin toimet SOSIAALIDEMOKRAATEILLE 25 vuoden ajan.
Eileniltaisesta televisio-ohjelmasta
Magister
2
290
Vastaukset
- Kalle
Jo riittää sosialidemokraattien valtakausi.
Suomi on oikeistolainen maa.
SAK:n bolseviikkihenki on kuihtumaan päin. - Tutkain
Päätoimittaja tai tuottaja on toimitusvastuussa, eli A-pisteen osalta Ari Korvola. Toimitusvastuussa ovat mahdollisesti myös joku/jotkut tältä listalt löytyvät:
http://www.yle.fi/a2/ajankohtaisohjelmat.html
Jutun manuscript:
http://www.yle.fi/aohjelmat/apiste/arkisto
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245