A ohjelma veti alle lipan. Olen seurannut ehdokkaita ja heistä tehtyjä kirjoituksia lehdissä ja ohjelmia tv:ssä jo pitemmän aikaa. Julkaisut on ollut asiallisia. Maanantai-illan A teki poikkeuksen. Ohjelmassa esitettiin väittämiä jotka perustuivat oletuksiin ja kuulopuheisiin sekä olivat näinollen vailla todellisuuspohjaa. Samoin populistisilla tavoin manipuloitiin ja yritettiin luoda kuva ehdokas Niinistöstä epäkelpona presidentiksi. Näinhän asia ei kuitenkaan ole. Varmasti valistuneet katsojat joita on suurin osa, havaitsivat tämän asenteellisen ohjelman ja tekevät siitä itsenäiset päättelyt. Kohdaltani päätelmä on = Ylen tulisi tehdä itsetutkistelua ja ainakin ryhtiliike. No niinhän se varmasti tehdäänkin, mutta seuraavan ehdokkaan kohdalla.
Manipulointia
Sirius
075
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.