Maailmanmatkaaja Lipponen
Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen ei ole tyytynyt jäähdyttelijän rooliin pitkän pääministeripestin ja Sdp:n puheenjohtajakauden jälkeen.
Puhemiehenä Lipponen on ryhtynyt valloittamaan maailmaa rakentamalla parlamentin kansainvälisiä suhteita ja verkostoja. Tästä kertoo myös Lipposen tämän vuoden vauhdikas matkakalenteri: Puola, USA, Saksa, Australia, Ranska, Italia, Venäjä, Ukraina, Turkki, Kanada...
Tänä vuonna Lipponen on tehnyt puhemiehenä jo 22 ulkomaanmatkaa, millä hän peittoaa jopa presidentti Tarja Halosen matkustustahdin.
Myös eduskunnassa vierailee kiihtyvällä tahdilla valtionpäämiehiä ja kansainvälisiä vieraita. Lipposen tuorein matka suuntautui marras-joulukuussa Etelä-Afrikkaan, jossa Lipponen johti seitsemän hengen parlamenttivaltuuskuntaa.
Lipponen oli juuri menossa maan parlamenttiin Kapkaupungissa, kun valtiovarainministeri Eero Heinäluoma soitti Lipposelle yllätysuutisen perustuslakiremontista.
Etelä-Afrikan lisäksi isoilla valtuuskunnilla on matkailtu Puolassa, Australiassa, Kanadassa ja Ranskassa. Viime vuoden joulukuussa poikettiin Kiinassa.
Luo kansainvälistä uraa
hän
1
67
Vastaukset
- Sinbad merenkulkija
Paavolla on loppukiri. On mukava matkustaa veronmaksajien piikkiin. Siinä menee tila-auton hinta kevyesti.
Paavo ei viihdy kotonaan ja Päivi on vain iloinen saadessaan omaa laatuaikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627