Kannabis keskustelu

julkisuuteen

Minä näkisin, että keskustelu kannabiksen laillistamisesta pitäisi saada vahvemmin julkisuuteen. Keskustelua käydään kansalaisten keskuudessa, mutta aihe ei ole noussut tarpeeksi vahvasti julkisuuteen.

Mikä neuvoksi?

Kannatatko kannabiksen laillistamista?

Itse kannatan.

19

1084

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannattelija

      Kannatan kannabiksen laillistamista tai vähintään rangaistusten poistamista sekä kotikasvatukseen että pienien 10g määrien hallussapitoon..

      Mielestäni joku 3 kasvia olisi sopiva määrä ja sen yli menevät toisi kunnon sakot samoin tuon hallussapidon osalta.

      Alkoholiveron saisivat samalla nostaa niin että 3 kaljan hinta olisi baareissa 5-7 € ja kaupoissa sixpäkki 12 -15 €.

      KANNATAN!

    • julkisuuteen

      Ilmeisesti tällä hetkellä kannabiksen käyttäjiä on arvioiden mukaan n. 200 000. Korjatkaa jos olen väärässä. Laillistaminen toisi varmasti lisää kayttäjiä, tai ainakin uskoisin.

      Pohdittavaa:

      Mikä mahtaisi olla järkevä verotus kannabikselle?

      Mitkä olisivat laillistamisen vaikutukset kansanterveyteen?

      Miten jakelu tulisi hoitaa?

      • K-K-Kasvattaja

        Olen miettinyt näitä asioita aika pitkään ja syvään.

        "Mikä mahtaisi olla järkevä verotus kannabikselle?"

        Sopiva verotaso koostuisi seuraavista tekijöistä:
        - Vähintään sen verran että kannabiksen aiheuttamat haitat ja kustannukset tulisi katettua.
        - Enintään sen verran että lailliset kannabistuotteet kilpailisivat sekä laadullisesti että hinnallisesti laittomien kannabistuotteiden kanssa.
        - Sopivasti sen verran että hinta estää suurkäyttöä muttei muodostu liian korkeaksi kohtuukäyttäjille.

        Tarkka veroarvo vaatisi suurta kulututkimusta ja laittomien markkinoiden seuraamista. Yllä kuitenkin kolme tekijää jotka määräisivät hyvän verotusarvon.

        "Mitkä olisivat lallistamisen vaikutukset kansanterveyteen?"

        Oletettavasti kannabiksenkäyttäjiä tulisi jonkun verran lisää, kuitenkaan ei niin paljon kuin "pelkoskenaarioissa" ilmoitellaan. Täysin posketonta olisi ajatella että edes neljäsosa kansasta kokeilisi, on täällä huumeleima ja pelko sen verran kovassa huudossa.

        Kuitenkin koska kyseessä olisi laillinen tuote niin jos ja kun jollakulla tulisi terveydellisiä ongelmia niin hoitoonhakeutuminen olisi PALJON aikaisempaa kuin nykyisin. Toisin sanoen, meille tulisi paljon triviaaleja kannabisongelmia ja uskoakseni vakavat kannabisongelmat vähentyisivät vaikka käyttäjien määrä lisääntyisi. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pitäisi paikkaansa jos kannabis olisi täysin ilman kontrollia jaeltava päihde.

        Ja kun kannabis olisi erotettu kovista huumausaineista niin sen suhteen asia ei voi kuin mennä parempaan suuntaan. Kuitenkin kovien huumausaineiden ongelmallisuutta ei voida ratkaista vain kannabiksen laillisuus-taikasauvaa heilauttamalla, hoitosysteemien remontti on vähintään yhtä tärkeä.

        "Miten jakelu tulisi hoitaa?"

        Sopimuskasvattajilla joita valvoo yhteiskunnan hallinnollinen elin "hampputarkastuslautakunta" tms. Puskien määrä sovitaan menekin mukaan, laatua valvotaan ja toimintaa tarkkaillaan.

        Sopimuskasvattajilta päihde siirtyy hampputarkastuslautakunnalle jossa punnitaan, pakataan ja sieltä se toimitetaan myyntipisteisiin jotka toteuttavat omavalvontaa samalla tavalla kuin Alko. Myyntiluvat menee jos myy liikaa, alaikäisille tai toiminnassa jotain klikkiä.

        Tämä on se helpoin rasti mielestäni, kyseessä kun on helposti tuotettava tuote joka on sinällään jo valmis. Tässä suhteessa ei eroa kauppatavarana esim. alkoholista mitenkään.

      • julkisuuteen
        K-K-Kasvattaja kirjoitti:

        Ajattelitko, että kannabis tuotettaisiin täysin kotimaisin voimin?

        Ps. Sinulla on ihan järkeviä pohdintoja.

        Jonkun pitäisi maan johdossa tehdä aloite kannabiksen "laillistamisen" suhteen. Tämä mahdollistaisi laajojen selvitysten aloittamisen, ja laajemman keskustelun mediassa.

      • K-K-Kasvattaja
        julkisuuteen kirjoitti:

        "Ajattelitko, että kannabis tuotettaisiin täysin kotimaisin voimin?"

        Ehdottomasti kyllä. Kustannustehokkainta niin. Jos meillä on varaa kasvattaa tarhatomaatteja niin meillä on takuuvarmasti varaa kasvattaa päihdehamppua koska katteet päihdehampussa/yksikkö ovat noin 20-100 kertaiset.

        Tällä olisi kevyt työllistävä vaikutustkin.

      • Gnj
        julkisuuteen kirjoitti:

        Ajattelitko, että kannabis tuotettaisiin täysin kotimaisin voimin?

        Ps. Sinulla on ihan järkeviä pohdintoja.

        Jonkun pitäisi maan johdossa tehdä aloite kannabiksen "laillistamisen" suhteen. Tämä mahdollistaisi laajojen selvitysten aloittamisen, ja laajemman keskustelun mediassa.

        "Jonkun pitäisi maan johdossa tehdä aloite kannabiksen "laillistamisen" suhteen. Tämä mahdollistaisi laajojen selvitysten aloittamisen, ja laajemman keskustelun mediassa."

        Niin pitäisi eiköhän joku näistä päättäjistä tiedä kannabiksen oikeat vaikutukset ja on jopa kokeillut itse, mutta tuskinpa kenelläkään esim. tunnetulla kansanedustajalla on uskallusta tehdä tuollaista aloitetta. Suomalaiset ovat sen verran vanhollisia, että suurin osa tuskin äänestäisi sellaista kansanedustajaa, joka tuo tällaisia JÄRJETTÖMIÄ!!!! asioita esiin...

        Toivotaan, että joltain löytyy rohkeutta astua esiin.

      • Mies vai hiiri
        Gnj kirjoitti:

        Rohkeutta tosiaan voisi toivoa jokaikiseltä, mutta kuten hyvin tiedetään Rosa Meriläisen tapaus, niin asia on hankala. Se lynkkausmentaliteetti.. sitä ei kukaan halua kohdalleen, oli asema sitten miten turvattu tahansa.

        Kaikesta kohusta huolimatta Rosa Meriläinen sai äänestäjiä viime vaaleissa ja paikan kaupunginvaltuustoon. Joten.. Presidenttiehdokkaista muistan Heidi Hautalan vedonneen järkevämmän huumausainepolitiikan puolesta yhdessä edesmenneen Matti Wuoren kanssa. Rohkeita ihmisiä, mutta nämä rohkeat tarvitsevat meidän kaiken tukemme. Muuten sitä ei jaksa, sitä hyökytystä, ei terveistä terveinkään ihminen.

        Joten kaikkien tulisi löytää se leijona itsestään, se naarastiikeri, joka voimiensa äärirajoillaan jaksaa taistella. Ja joka tarvittaessa on valmis uhrautumaan sen hyvän puolesta, jonka edestä taistelee: jälkikasvun, paremman tulevaisuuden.

        Onko millään muulla todella edes väliä? Käytättekö ainokaisen elämänne hiljaa hissuksiin hiirenä, vai onko teistä miestä - siis onko teissä munaa - olla ihmisiä suurella alkukirjaimella ja taistella ihmisyyden toteutumisen puolesta?

      • Gnj
        Mies vai hiiri kirjoitti:

        "Joten kaikkien tulisi löytää se leijona itsestään, se naarastiikeri, joka voimiensa äärirajoillaan jaksaa taistella. Ja joka tarvittaessa on valmis uhrautumaan sen hyvän puolesta, jonka edestä taistelee: jälkikasvun, paremman tulevaisuuden."

        ei herranjestas olen sanaton :O
        aika hyvin sanottu

        vai näin on Heidi Hautala todennut... ehkäpä ansaitsee ääneni jos kopille asti vaivaudun :D

    • El Semper

      Jos laillisuus tarkoittaa sitä että kannabista voi ostaa juuri niin paljon maitokaupasta kuin haluaa niin en kannata laillisuutta.

      Kannatan kontrollia joka tapahtuu laillisen - muttei vapaan ja ehdottoman - jakelun kautta. Samaa kontrollia tahtoisin kaikille päihteille, etenkin alkoholille.

    • pilveee

      Kuinka vanhana annat lapsesi poltella. Meillä 5 saa polttaa kun se laajentaa ajatuksia

    • HraHuu

      Ongelma on se että lehdet vaikenevat 100% varmuudella. Vaikka olisi kuinka perusteltu mielipidekirjoitus, ei se koskaan yleisönosastolle päädy.

      • psyke

        Tällöin myös "kielletyn hedelmän" aiheuttama kiinnostus häviäisi. Lisäksi kuluttajansuojalaki ulottuisi myös kannabiskaupan piiriin.

        Julkisuuteen aihe onkin vaikeampi saada, ja se vaatisi luultavasti sitä että jos ei nyt kaikki, niin ainakin suurin osa maamme kannabiksen käyttäjistä pitäisi yhdistyä jollain tavoin. Tämän jälkeen suuren joukon ääni saataisiin pakostakin päättäjien korviin eivätkä he voisi enää vain lakaista asiaa maton alle.

      • Ei-Hajuakaan
        psyke kirjoitti:

        "Julkisuuteen aihe onkin vaikeampi saada, ja se vaatisi luultavasti sitä että jos ei nyt kaikki, niin ainakin suurin osa maamme kannabiksen käyttäjistä pitäisi yhdistyä jollain tavoin."

        http://www.sky.org/

    • Kannattaja

      ...

    • KANNATA

      ...

    • Nainen19

      KANNATAN siis! Kannabis vaan lailliseksi!

    • Cannawoman40

      Ehdottomasti mutta valvotusti..ettei mene överiksi.

    • Mutta en

      Käytä itse.

    • ite

      Keskustelu kannabiksen laillistamisesta ei ole noussut julkisuuteen, koska tiedotusvälineet käyttävät yhteisesti sovittua sensuuria, jossa mikään huumemyönteisyys tai neutraali vaihtoehtoisuus ei pääse läpi.

      Mikä siis neuvoksi? Kun valtalehdet eivät julkaise mielipidekirjoituksia ja kun tv-esiintymiset poikivat vain syrjäyttävää lynkkausmielialaa esiintyjille, on keskustelua käytävä siellä missä sitä voi. Kuten tällä palstalla. Olisiko tiedossa muitakin avoimia foorumeja?

      On luotava omat kanavat ja omat tiedotusvälineet. On tehtävä omia julkaisuja ja huolehdittava niiden laajasta jakelusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4782
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3483
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2410
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1299
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1192
    8. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      22
      1154
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    10. 165
      1069
    Aihe