Syrjäkylien palvelut vs. maksetut verot

Kuinkas ootte syrjäkylien asukkaat saaneet vastinetta maksamillenne veroille? Pienessä kotikunnassani Hämeessä veroeurot valuvat suoraan kirkonkyläläisten eduksi.Tiet on surkeessa kunnossa,kyläkoulut tapettu ja oman kylän valtuutetutkin keskittyy nuoleskelemaan kirkonkylän päättäjiä.Ns. seurojen avustuksetkin rohmuavat palvelujen keskellä asuvat "marttakerholaiset". PS. Meidän kunnassa pahimpia syrjäkylien kalvajia on kokoomuslaiset!
4640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täällä pohjoisempana. Kyllä on maksettu kirkonkylän jätevesiviemäriäkin veroina. Mutta nyt kun pakottavat omat ihan hyvät jätekaivot uudistamaan, niin eipä kuulu eikä näy vastaavasti rahoja kunnalta. Koulut on viety jo ajat sitten, tiet ovat sellaiset,että isompia autoja pitää vetää pois kun ovat uponneet tielle pehmeän kelin aikaan. Täällä kunnassa on se sama jengi, joka juonii päätökset mieleisikseen. Siinä taitaa olla osallisia kaikista puolueista. Lehdessä vaan kirjoitellaan, että pitää säästää, säästää ja säästää. Säästäis ensiksi kunnanjohtaja omasta hirveästä palkastaan!

Äänestä

Ootappa kun kuntaliitoksia tulee ja pieniä kuntia liitetään kaupunkeihin ja isompiin kuntiin.Sitten se vasta alkaa tuntua kunnolla mitä on syrjäkylällä asuminen.
Kun liitoksia tapahtuu niin valtuustopaikat jakaantuu uudella tavalla liitoskunnassa ja rahat käytetään sen kehittyneimmän keskuksen tarpeisiin.

Äänestä

kunnan nettisivuilla edes mainita sivukyliä, veroeurot kyllä kelpaa ja ne käytetään kirkonkylän suihkuseurapiirin tarpeisiin, on ne niin per... ittellisiä.

Äänestä
  • Virtain kaupungin hallitus Jaana Ylämonosen johdossa päätti lakkauttaa Äijännevan koulun ja Vaskiveden koulun kolmannen opettajan viran. Vedoten säästoihin joka heidän itsensä toteamana on kuitenkin - 0.Mutta periaateesta on lakkautettava. Haluaisin kuulla uudelleen mitä pääministeri sanoikaan näistä koulujen lakkautuksista ja luokkakokojen suurentamisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maalaispoika kirjoitti:

Kuinkas ootte syrjäkylien asukkaat saaneet vastinetta maksamillenne veroille? Pienessä kotikunnassani Hämeessä veroeurot valuvat suoraan kirkonkyläläisten eduksi.Tiet on surkeessa kunnossa,kyläkoulut tapettu ja oman kylän valtuutetutkin keskittyy nuoleskelemaan kirkonkylän päättäjiä.Ns. seurojen avustuksetkin rohmuavat palvelujen keskellä asuvat "marttakerholaiset". PS. Meidän kunnassa pahimpia syrjäkylien kalvajia on kokoomuslaiset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu