punttia HMD:n ohella

reenari

käyn tällä hetkellä 3 kertaa viikossa HMD reeneissä ja nyt olisi tarkoitus myös sen ohella käydä salilla 2 krt viikosssa. olisiko kellään mitään vinkkiä minkälaista salireeniä kannattaisi tehdä että olisi myös hyötyä HMD harrastukseen. jos tekisin ekana päivänä vaikka yläkropan ja sitten toisena alakropan tms.

13

3422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paljon

      kyykkyjä. Mestari tykkää niistä.

    • Toinen hojoilija

      Heti alkuun huomautus.
      Nämä ovat minun mielipiteitä eivät lajin,
      seuran, perustajan, vetäjän tai ruotsin kuninkaan.
      Eli älkää dissatko heitä vaan minua, jos viesti
      siihen antaa aiheen.

      Lajin kannalta edullisinta puntti treeniä olisi
      sellainen, jossa ei käytetä "vasta lihaksia".
      Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että
      tehtäisiin pienillä painoilla saadakseen tämä
      ajatus edes jotenkin toimimaan.
      Tämä taas mielestäni poistaa puntin idean..

      Minun puntti ohjelma on hieman vaihteleva.
      Yleensä harrastusten lisäksi punttia 3-5 päivänä
      viikossa jättäen pois sellaiset liikkeet, joista
      on harrastuksen kannalta enemmän haittaa kuin
      hyötyä. Esim. penkki, kyykyt/jalkaprässi..
      (poistavat räjähtävyyttä ja hidastavat yleensäkin)

      Puntti ohjelman voit itse päättää tuskin voit
      kovin väärään mennä kunhan tekee monipuolisesti
      ja venyttelee kunnolla.

      • tukki

        "Lajin kannalta edullisinta puntti treeniä olisi
        sellainen, jossa ei käytetä "vasta lihaksia".
        Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että
        tehtäisiin pienillä painoilla saadakseen tämä
        ajatus edes jotenkin toimimaan."

        Ei pidä paikkaansa. Esim. hauiskäännössä ei hirvittävästi vastalihaksia (eli ojentajia) käytetä (tämä vain esimerkkinä). Myös laitteilla saa tehtyä taatusti isoloivaa treeniä, mikäli sitä kaipaa.

        "jättäen pois sellaiset liikkeet, joista
        on harrastuksen kannalta enemmän haittaa kuin
        hyötyä. Esim. penkki, kyykyt/jalkaprässi..
        (poistavat räjähtävyyttä ja hidastavat yleensäkin)"

        Ei pidä paikkaansa. Kyykyt ja jalkaprässi ovat erinomaisia räjähtävän voiman ja nopeuden lisääjiä, kun harjoittelun tekee oikein (esimerkkinä esim. mäkihyppääjät, lumilautailijat, freestylehiihtäjät, taekwondoinit ja muut kamppailijat, jotka tekevät kohtalaisen määrän kyykkyjä ja jalkaprässiäkin nimenomaan räjähtävää voimaa ja nopeutta lisätäkseen).

        Puntti ei hidasta oikein tehtynä.

        Pitkät sarjat kevyillä painoilla voi unohtaa, ellei hae nimenomaisesti kestävyysvoimaa. Räjähtävän voiman lisäämiseen punttitreeni on jotakuinkin yksi parhaista olemassa olevista treenitavoista.

      • hippi
        tukki kirjoitti:

        Kyykky ,rinnalleveto,tempaus,kapeapenkki,maastaveto,dippi,leuan vedot.Kahvakuulat .Jos haet voimaa ja räjähtävyyttä unohda pitkät sarjat.Pyri pitämään reenit lyhyinä alle tunnin.

      • ojentajat
        tukki kirjoitti:

        "Lajin kannalta edullisinta puntti treeniä olisi
        sellainen, jossa ei käytetä "vasta lihaksia".
        Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että
        tehtäisiin pienillä painoilla saadakseen tämä
        ajatus edes jotenkin toimimaan."

        Ei pidä paikkaansa. Esim. hauiskäännössä ei hirvittävästi vastalihaksia (eli ojentajia) käytetä (tämä vain esimerkkinä). Myös laitteilla saa tehtyä taatusti isoloivaa treeniä, mikäli sitä kaipaa.

        "jättäen pois sellaiset liikkeet, joista
        on harrastuksen kannalta enemmän haittaa kuin
        hyötyä. Esim. penkki, kyykyt/jalkaprässi..
        (poistavat räjähtävyyttä ja hidastavat yleensäkin)"

        Ei pidä paikkaansa. Kyykyt ja jalkaprässi ovat erinomaisia räjähtävän voiman ja nopeuden lisääjiä, kun harjoittelun tekee oikein (esimerkkinä esim. mäkihyppääjät, lumilautailijat, freestylehiihtäjät, taekwondoinit ja muut kamppailijat, jotka tekevät kohtalaisen määrän kyykkyjä ja jalkaprässiäkin nimenomaan räjähtävää voimaa ja nopeutta lisätäkseen).

        Puntti ei hidasta oikein tehtynä.

        Pitkät sarjat kevyillä painoilla voi unohtaa, ellei hae nimenomaisesti kestävyysvoimaa. Räjähtävän voiman lisäämiseen punttitreeni on jotakuinkin yksi parhaista olemassa olevista treenitavoista.

        ovat ojentaja lihaksia ja hauislihakset ovat vastalihaksia.

      • pölli
        ojentajat kirjoitti:

        ovat ojentaja lihaksia ja hauislihakset ovat vastalihaksia.

        Hauikset ovat ojentajien vastalihakset, ojentajat hauisten.

      • tumppu1st
        pölli kirjoitti:

        Hauikset ovat ojentajien vastalihakset, ojentajat hauisten.

        ...menevät vajavaisen käsityksen mukaan akselilla ojentaja-koukistaja...

        -T

      • toinen hojoilija
        tumppu1st kirjoitti:

        ...menevät vajavaisen käsityksen mukaan akselilla ojentaja-koukistaja...

        -T

        Ja minun selityksessäni oli tarkoitus saada
        sanottua, että molempia lihaksia pitää treenata mutta ei samaan aikaan... jolloin esim penkki ja
        kyyky ja jalka prässi liian isoilla painoilla
        aiheuttaa, että käyttää ojentaja ja koukistaja
        lihasta samaan aikaan mikä hidastaa..

        Loogisesti jos lyö ja käyttäen ojentajaa ja
        koukistajaa samaan aikaan lyönti on hidas
        eikä räjähtävä. Väärin tehtynä puntti treeni
        pilaa lihastan hallinnan jolloin tekniikka
        hidastuu käytetty voima hukkuu omiin lihaksiin.

        Eri asia on tehdä sellaisilla painoilla joilla
        saa räjähtävää voimaa tehtyä.
        Nämä ovat mielestäni pieniä painoja, vaikka
        eivät ole yhtä pieniä kuin kestävyys kunnossa.
        Isot painot mielessäni tarkoittaa maksimia.

        Pitäisikö sitten vaikka sanoa kohtuullisen
        kokoisilla painoilla.

      • maksimia..
        toinen hojoilija kirjoitti:

        ... haetaan jollain "ykkösillä" ja "kakkosilla", kun lihasmassaa ja perusvoimaa on hankittu ensin. Voit esimerkiksi tietenkin pitää 80-100kg penkissä pienenä painona, mutta ei tarvitse olla mikään varsinainen Herkules, joka tuollaisella painolla harjoittelee räjähtävyyttä (esim. nopeita 6 toiston sarjoja).

        Kuulantyöntäjätkin ovat melkoisen nopeita kavereita, ja olen nähnyt heidän tekevän räjähtävän voiman harjoituksia esim. 170 kg:lla penkistä, joten kaikki on suhteellista...

      • höpötystä
        toinen hojoilija kirjoitti:

        Ja minun selityksessäni oli tarkoitus saada
        sanottua, että molempia lihaksia pitää treenata mutta ei samaan aikaan... jolloin esim penkki ja
        kyyky ja jalka prässi liian isoilla painoilla
        aiheuttaa, että käyttää ojentaja ja koukistaja
        lihasta samaan aikaan mikä hidastaa..

        Loogisesti jos lyö ja käyttäen ojentajaa ja
        koukistajaa samaan aikaan lyönti on hidas
        eikä räjähtävä. Väärin tehtynä puntti treeni
        pilaa lihastan hallinnan jolloin tekniikka
        hidastuu käytetty voima hukkuu omiin lihaksiin.

        Eri asia on tehdä sellaisilla painoilla joilla
        saa räjähtävää voimaa tehtyä.
        Nämä ovat mielestäni pieniä painoja, vaikka
        eivät ole yhtä pieniä kuin kestävyys kunnossa.
        Isot painot mielessäni tarkoittaa maksimia.

        Pitäisikö sitten vaikka sanoa kohtuullisen
        kokoisilla painoilla.

        en jaksa selittää voimaharjoittelun hienouksia amatöörille...siksi sanonkin:katso pikajuoksijoiden ylävartaloa. Ovatko he A)saaneet hartiansa juoksemalla? b) tekemällä pitkiä kilkutuksia 30% painoilla? c)hitaita? TYHYMÄ!

        Älä kuuntele niitä vanhoja kamppailulajivalmentajia. Sieltä ei useinkaan löydy tietoa painoharjoittelusta, eikä hirveästi voimaakan. Niinpä keksitään väittää että voimasta ei ole hyötyä eikä sitä tarvita. Haittaa vaan. Samoin kuin kontaktisparri, toimivat asetekniikat ja niillä harjoittelu, kunnon suojat eivät ole "realistisia" jne jne.....

      • toinen hojoilija
        höpötystä kirjoitti:

        Ei pahalla, mutta jätkä on ihan sekaisin...
        Missä vaiheessa on kukaan sanonnut,
        että voima on haitaksi?
        Jos esim. aikaisemman mainitsema 80-100kg penkki
        on 30% painoistasi niin onneksi olkoon...

        Ja kyllä kuuntelen vanhoja mestareita siinä
        missä uusiakin...
        Aina voi itse päättää mitä uskoo.

        Voimaharjoittelun aloitin ennen kamppailulajeja
        ja kyllä sen olen hidasteeksi huomannut..
        Ei ne pikajuoksijatkaan penkkitreenillä juokse...

        Oletko trolli vai oletko vasta ylenemässä
        amatööriksi?

      • pointtia

        30% painot tarkoittavat 30% omasta maksimista, ei omasta painosta. Edellinen kirjoittaja ymmärtääkseni piti 30% painoja pieninä, ja viittasi, että pikajuoksijat harjoittelevat suuremmilla painoilla.

        Jos siis 80-100kg penkissä on esim 60-80% maksimista, sillä voi mainiosti vielä hakea räjähtävyyttä.

        Voithan tehdä tietenkin, kuten Cus d'Amato nuorelle Mike Tysonille, jonka perusvoima hankittiin lajinomaisilla harjoitteilla: säkin painoa lisättiin vuosien ajan asteittain ja 19-vuoden iän saavutettuaan "Iron Mike" hakkasi säkkiä, jota muuta eivät enää lyömällä saaneet liikkeeseen...

        Olen muuten sitä mieltä, että olet tehnyt voimaharjoitteet väärin, jos olet tullut hitaaksi.

        "Ei ne pikajuoksijatkaan penkkitreenillä juokse"

        - no pikajuoksijoilla on tunnetusti hennot yläkropat, jotka ovat pelkän juoksun muokkaamia...

      • toinen hojoilija
        pointtia kirjoitti:

        Taidat olla lukihäiriöinen kuka täällä kenenkään
        painosta on puhunnut sanoin painoistasi en painostasi
        lue tarkemmin ennenkuin lauot perättömiä väittämiä.
        30% on pienet kyllä ja sitä juuri tarkoitinkin eli 80-100kg tuskin on 30%
        maksimistasi. Taisit itse missata pointini mikä oli,
        että ei pidäkään treenata niin pienillä että se
        on 30% maksimistasi.

        Vaan:
        "Jos siis 80-100kg penkissä on esim 60-80% maksimista, sillä voi mainiosti vielä hakea räjähtävyyttä."
        Näin minäkin sanoin en ymmärrä miten olet tekstini
        lukenut että olet saanut noin sekavat ajatukset
        siitä.

        "Olen muuten sitä mieltä, että olet tehnyt voimaharjoitteet väärin, jos olet tullut hitaaksi."
        Vihdoinkin pääsit asiaan tästä oli nimenomaan puhe.
        Eli miten tehdä puntti treeni ilman että se
        hidastaa.

        Oma pika juoksia kommenttini oli aikaisemmalle
        joka vertasi pikajuoksioihin ja saat siitä paremmin selvää jos luet koko keskustelun kunnolla läpi.

        Luettuani viestisi sanoisin, että sinä et ymmärtänyt pointtia.
        Et tainnu edes lukea viestejä kunnolla ennen kuin vastasit.
        Koko tekstisi kuulostaa siltä kuin joku olisi
        eksynnyt paikalle keskustelemaan ja kertomaan oman
        mielipiteensä ilman että tietää mistä oli puhe.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2013
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1717
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1557
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      77
      1185
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      24
      1052
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1007
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      956
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      937
    Aihe