Menestystä Matille

Mitä pidemmälle vaalikampanjat etenevät, sitä parempi kuva Matti Vanhasesta tulee. Hänhän tuli politiikan parrasvaloihin hieman taustajoukoista, eikä kasvot ole ns. kuluneet. Toki uusi asema on näkynyt ajoittain epävarmuutena, mutta kukapa tuntisi olonsa kotoisaksi jos ylennettäisiin kerralla juoksupojasta pääjohtajaksi.

Tarja Halonen pysynee mielipidemittausten ykkösenä vaaleihin asti, mutta ensimmäisen kierroksen jälkeen on kaikki auki. Niinistön pitkähkö kampanja tutuin kasvoin tekee mielestäni sen, että tunnelma alkaa jo nyt vaikuttaa sillä taholla vähän elähtäneeltä. Saksalaiset eivät äänestä - ainakaan vielä - Suomen presidentinvaaleissa, vaikka vaalikiertue sinne ylettyikin.
4175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Halosen?
Uutisissa näytettiin kuvia eräältä Suomalaiselta telakalta ja siinä näkyi, että jätkät oli viritelleet vihreä tuuli nauhoja kaiteisiin!

Äänestä
  • Raksaduunarit virittelee kepuviirejä liehumaan mestoilleen. Varsinkin muurarit ja kirvesmiehet uhoavat kovasti kahvitunneilla Matin puolesta. Jotkut raudottajatkin ovat alkaneet lipsua Halosen joukoista. Mikähän on SAK:n vastaisku?

    Äänestä

  • rakennustyömaillakin kirjoitti:

    Raksaduunarit virittelee kepuviirejä liehumaan mestoilleen. Varsinkin muurarit ja kirvesmiehet uhoavat kovasti kahvitunneilla Matin puolesta. Jotkut raudottajatkin ovat alkaneet lipsua Halosen joukoista. Mikähän on SAK:n vastaisku?

    Ei edes SAK:llaole varaa enää hyysätä Halosen Tarjaa.

    Sammuva tähti ei siitä pääse mihinkään.
    Kannattaako sellaista enää tukea jonka olemuksesta on jo kaikki uskottavuus ja yllätettävyys hävinnyt?
    Mitä uutta Tarja enää toisi?

    Äänestä

...on kokoomuksen Väyrynen, ihan omalla linjallaan. Ehdokas työväenpresidentiksi, perustuslakikiista ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokoomuksen vihollinen no 2 kirjoitti:

Mitä pidemmälle vaalikampanjat etenevät, sitä parempi kuva Matti Vanhasesta tulee. Hänhän tuli politiikan parrasvaloihin hieman taustajoukoista, eikä kasvot ole ns. kuluneet. Toki uusi asema on näkynyt ajoittain epävarmuutena, mutta kukapa tuntisi olonsa kotoisaksi jos ylennettäisiin kerralla juoksupojasta pääjohtajaksi.

Tarja Halonen pysynee mielipidemittausten ykkösenä vaaleihin asti, mutta ensimmäisen kierroksen jälkeen on kaikki auki. Niinistön pitkähkö kampanja tutuin kasvoin tekee mielestäni sen, että tunnelma alkaa jo nyt vaikuttaa sillä taholla vähän elähtäneeltä. Saksalaiset eivät äänestä - ainakaan vielä - Suomen presidentinvaaleissa, vaikka vaalikiertue sinne ylettyikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu