haluaisin kysyä kokemuksia paniikkihäiriöstä.
Miten laukesi?
Oireita?
Missä saatte "kohtauksia"/kuinka usein yms...?
Hoitomuotoja jne...?
Kaikki tieto olisi tervetullutta, sillä itse kävin lääkärillä, joka veikkasi paniikkihäiriötä.
(mutta vielä tehdään kokeita)
KOKEMUKSIA??
2
476
Vastaukset
- Minja
Tässä tuolla pari keskustelua alempana kirjoittamani lyhyt tarina itsestäni.
Haluaisin lisätä tähän vielä, että keskustelin psykologin kanssa lääkityksen aloittamisesta, mutta päädyimme lykkäämään sitä vielä ja kokeilemaan terapiaa. Päädyimme tähän ratkaisuun, koska kohtauksia on tullut sen verran harvoin eivätkä ne häiritse jokapäiväisetä elämääni.
Olen tosin pari kertaa viimeisen reilun viikon aikana tuntenut sisälläni sellaisen ikävän ailahduksen, joka on tuntunut jonkinlaiselta 'esikohtaukselta' ja olen varmuuden vuoksi pyrkinyt rauhoittumaan ja rentouttamaan itseni, ettei kohtausta vain tulisi. Eikä ole tullut. En tiedä onko rentoutus auttanut vai onko tuo ollut vain jonkinlainen hyvin lievä 'levottomuuskohtaus' tai jotain.
En kuitenkaan tunne olevani missään nimessä selvillä vesillä tämän kanssa, vaikka viimeisimmästä kohtauksesta on jo muutama viikko.
Tässä suora kopio kirjoituksestani tuolta alempaa:
"En tiedä onko itselläni varsinaisesti paniikkihäiriötä, mutta paniikkikohtauksia on ollut. Ne eivät vielä rajoita elämääni, enkä aio niiden antaa rajoittaa elämääni.
Tämä on oikeasti aivan älyttömän monimutkainen asia, mutta yritän kertoa mahdollisimman tiiviisti.
Elämäni ensimmäinen paniikkikohtaus tuli n. 2,5 kuukautta sitten. Olin juuri nukahtamaisillani, kun yhtäkkiä ylitseni vyöryi aivan järjetön, kasvoton pelko. Olin aivan varma, tiesin, että aivan kohta tapahtuu jotain käsittämättömän pahaa, katto romahtaa päälleni tai ikkunasta syöksyy sisään joku hullu kirvesmurhaaja, joka silpoo minut palasiksi. Mitäänhän ei tietenkään tapahtunut, mutta pelko oli niin käsittämättömän voimakas, että olin täysin lamaantunut, en pystynyt liikkumaan, en pystynyt kunnolla edes hengittämään. Hetken kuluttua henki lähti kulkemaan, tunsin kuinka ilma liikkui keuhkoihin, mutta tuntui etteivät keuhkoni pystyneet käsittelemään saamaansa happea, tunsin tukehtuvani. Jotenkin käsitin, että kyse on täysin järjettömästä pelosta, tiedostin että reaktioni on täysin irrationaalinen, mutta en pystynyt kuitenkaan vakuuttamaan itseäni siitä, ettei ole mitään pelättävää, en pystynyt rauhoittamaan itseäni.
Vähitellen oloni kuitenkin rauhoittui, itsestään ja pelko hälveni. Kohtauksen jälkeen olin niin totaalisen väsynyt, että nukahdin välittömästi. Aamulla herätessäni lihaksiani kivisti ja olin todella väsynyt.
Puolitoista viikkoa myöhemmin tuli seuraava kohtaus. Täysin samanlainen kuin edellinenkin, paitsi että kaikkein pahimmassa vaiheessa kuulin pääni sisällä koputusta, kuin joku olisi koputtanut sisälläni olevaan oveen. Tiesin, että tuo joku oli paha ja se pitäisi pitää ulkona.
Kolmas kohtaus tuli joitakin viikkoja myöhemmin. Se ei ollut varsinaisesti paniikkikohtaus, vaan raivokohtaus. Tilanteen kulku oli kuitenkin samanlainen. Pienenpienen riidan seurauksena sain aivan käsittämättömän raivokohtauksen, viha ja raivo vyöryi ylitseni samalla tavalla kuin pelko aikaisemmilla kerroilla. Huusin, kiljuin, hypin tasajalkaa, syljin solvauksia, käyttäydyin aivan raivohysteerisesti. Jossain sisälläni tajusin, ettei käytökseni ollut missään suhteessa mihinkään, mutten pystynyt lopettamaan. En ole koskaanikinämilloinkaan aikaisemmin saanut tuollaista raivokohtausta. En milloinkaan. Vaikka olenkin melkoisen tulinen luonne, suutun nopeasti ja suuttumukseni on tulista. Lepyn kuitenkin nopeasti ja tiedän missä menee raja. Onneksi puolisoni ymmärsi pysyä käsivarren mitan päässä minusta, sillä olen aivan varma, että jos hän olisi tullut käsieni ulottuville, olisin lyönyt häntä. Minä, joka kaihdan ja kartan kaikkea mahdollista väkivaltaa ketä tai mitä tahansa kohtaan.
Jo toisen kohtauksen jälkeen hakeuduin työterveyshoitajan puheille, sillä tunsin että jotain on pahasti vialla.
Sain lähetteen psykologin puheille, joka muutaman käynnin lähetti minut psykiatrille. Psykiatrin puheilla en ole vielä käynyt. Uskon, että psykiatrikäynnit auttavat minua, vaikken uskokaan, että psykiatrilla on tarjota minulle mitään viisasten kiveä. Psykologin kanssa juteltuani huomaan kuitenkin jo pelkän puhumisen auttavan. Sen, että olen voinut hänelle kertoa sellaisia pääni sisällä olevia ajatuksia, joita en ole voinut ja uskaltanut kertoa kenellekään muulle, eikä hän ole pitänyt minua hulluna tai sairaana, hän ei ole kauhistellut ajatuksiani tai pelkojani, hän on ymmärtänyt mistä ajatukseni kumpuavat ja pitänyt niitä normaaleina tuntemuksina tilanteeseeni verrattaessa. Hänen suhtautumisensa asiaan on auttanut minua löytämään suhteellisuutta pääni sisällä pyöriviin asioihin ja löytämään sitä kautta tasapainoa.
Näiden selostusten jälkeen hieman itsestäni:
Lapsena olin hiljainen ja ujo, kavereitakaan ei ollut kuin muutama joiden kanssa tulin toimeen. Ei heitä kyllä oikein kavereiksikaan voi sanoa, kunhan silloin tällöin oleiltiin yhdessä.
Teini-iän jälkeen aloin muuttua avoimemmaksi ja rohkeammaksi. Olen aina ensimmäisenä menossa, kun tehdään jotain, ihan mitä vaan. Minut on helppo yllyttää melkein asiaan kuin asiaan. Silti turvallisuus on minulle hyvin tärkeää. Minulla omat, hyvin tiukat ja tarkat rajani siitä, mikä on turvallista ja mikä oikeasti vaarallista.
Ystäväpiirini kertoisi, että minä olen se porukan rämäpää, jolla on aina tikkejä jossain päin kroppaa ja joku paikka aivan mustelmissa. Tikit eivät kuitenkaan ole vaarallisia, ne kertovat eletystä elämästä. Harrastukseni vaihtuvat melkein yhtä tiheästi kuin vaatteet päälläni, olen kokeillut useita eri taistelulajeja, laskettelua, lumilautailua, leijahiihtoa, seinäkiipeilyä, sukeltamista...
Kukaan minut tunteva ei usko, jos mainitsen, että itse asiassa taistelen pelkoja vastaan jokaikinen päivä. Eräskin kaveri totesi minulle vain ykskantaan: "Pelko? Ei sun kieles edes taivu tohon sanaan!".
Kyllä taipuu. Ja hyvin taipuukin, vaikken haluaisi sitä itsellenikään myöntää. Kaikkein suurin, elämääni silloin tällöin jopa hallitseva pelko on että selkäni takana juonitaan, valehdellaan ja luottamukseni petetään. Vaadin ystäviltäni ehdotonta lojaalisuutta ja rehellisyyttä. Sitä vastaan olen taas valmis antamaan itsestäni kaiken. Ei varmaan ole vaikea arvata, että todellisia ystäviä minulla on vähän. Hyvin vähän. Jos ketään. Kavereita ja jopa ihan hyviäkin kavereita riittää enemmän kuin tarpeeksi. Tutustun ihmisiin helposti ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen. Luotankin ihmisiin hyvin helposti. Mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Itseäni en laita likoon helposti, enkä luota itseäni muiden ihmisten käsiin. En päästä ihmisiä niin lähelle, että he voisivat satuttaa minua. Olen pinnallisesti hyvin läheinen, mutta pinnan alla pidän tarkan etäisyyden ja itseni piilossa.
Toinen pelkoni on, että menetän kontrollin. Raivokohtauksessa se tapahtui, en hallinnut omaa käytöstäni ja kuten sanoin, tiedän että olisin lyönyt miestäni, jos hän olisi tullut käsivarren mitan päähän. Tai no, mistäs sen tiedän, kun niin ei tapahtunut... Pelkään kuitenkin sitä, että menetän kontrollin itseeni ja teen jotain typerää, vaarallista, peruuttamatonta. Kuten lyön toista ihmistä, hyppään alas parvekkeelta, ihan mitä vain.
Muut pelkoni ovat pienempiä pelkoja, kuten hämähäkit ja korkeat paikat. Tajusin tosin jokin aika sitten, etten varsinaisesti pelkää korkeita paikkoja, vaan niiden pelkoni pohjautuu kontrollin menettämisen pelkoon.
En kuitenkaan ole koskaan alistunut pelkojen valtaan, vaan olen pää kolmantena jalkana syöksynyt tilanteisiin, joita pelkään. Jos pelolle antaa pikkusormen, jos kerrankin jättää jotain tekemättä siksi, että pelkää sitä, on tuhon oma. Ymmärrättehän, että tarkoitan tässä järjettömiä pelkoja, kuten (turvallisia) korkeita paikkoja, esiintymistä, kärrynpyöriä...
Pelkojeni taustalla on lapsuuteeni, nuoruuteeni ja koko tähänastiseen elämääni liittyviä tapahtumia, joista haluan päästä eroon. Uskon, että puhumalla asioista pääsenkin. Tarvitsen kuuntelijaksi kuitenkin ulkopuolisen ihmisen, joka pystyy suhtautumaan asioihin neutraalisti ja jonka lojaalisuutta minun ei tarvitse edes ajatella. Minun ei tarvitse pelätä miten hän suhtautuu minuun, hän ei ole osa elämääni.
En tiedä oliko tästä sinulle apua, en edes tiedä saako kukaan tästä mitään selvää. Tulipahan kirjoitettua." - emutiili
Omalta osalta ekat kohtaukset tuli n. 6 vuotta sitten kävin kanssa lääkärillä ja hän päätteli että koska mulla oli just tullu elämään aika isoja muutoksia niin ne saattoi laukasta nämä kohtaukset. ei siitä sen tarkempaa sitten keksitty. tänä vuonna kun kohtausten määrä taas yllättäen lisäänty tultii lääkärin kanssa siihen tulokseen että edelleen elämässä tapahtunee jutut teki tepposen. mulla kuoli vuoden alussa anoppi ja parin kuukauden päästä mun mamma kuoli kolarissa. mulla on koulussa vika vuosi meneillään sekin tietyst jännittää ku pitäs kohta lähtee omille teille ja lähteä työelämään mukaan eli taas uudet ympyrät ja ihmiset.
Sillon ku mul niitä kohtauksia tuli ni yleisesti niitä tuli kaupoissa, linja-autossa, kaikissa muissa paikossa mutta ei omassa kodissa jopa ystävien tykönä saatto välillä tulla sillon ku mul oli nää oireet pahinmillaa. ei niitä enää kovin usein tuli onnex.
Sillon ku tämä mulle tuli ni alotin lääkityksen en muista nimeä. niitä söin n. 6kk lopetin ne omasta alotteesta ku halusin saada ne kohtakset ihan ite hallintaan enkä lääkkeillä, mut ne lääkkeet autto sen prosessin alkuu. nyt menee ihan hyvin huonoja hetkiäkin on. mutta tän kanssa oppii elämään.
toiv. tää autto jotenkin!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228