Kaikkialla syötetään sitä, että on työvoimapula. Kuitenkin meillä todella paljon ihmisiä vailla työtä ja toimeentuloa. Luku liikkuu varmaan yli 250 000 Tällä keskustelulla loukataan todellisessa ahdingossa olevia joilla ei ole juuri mitään. On saatu asenneilmasto sellaiseksi, että on työttömien oma syy, jos heillä ei ole työtä. Tietenkään asia ei ole niin. Suomesta ei vaan löydy töitä kaikille ja osa ihmisistä joutuu kärsimään todella raskaasti siitä. Heidän saamat valtiontuet eivät ole juuri nousseet ja menot ovat kuitenkin kasvaneet eli he ovat vain kurjistuneet entisestään. Tulihan nyt sentään se 5€/kk:ssa.
Ihmettelen mitenkä on mahdollista pitää moinen ihmisjoukko aisoissa, asiat saattaa tietenkin muuttua jossakin vaiheessa.
Työttömille taattava oikeudenmukainen toimeentulo ja ihmiset on saatava tajuamaan, että työttömyys ei johdu laiskuudesta vaan työpaikkojen puutteesta. Tietenkin on sellaisia henkilöitä jotka eivät ylipäätään pysty tekemään töitä, hekään eivät kyllä kuuluisi kortistoon.
Miten näin voi olla?
2
125
Vastaukset
- DemolitionMan#1
Kaiken takana on osakkeenomistajat, joiden osakesalklun tuottoa pitää kasvattaa, ja halpatyövoima on oiva tapa siihen.
Suomesa jo vuosia asuneet "Maahanmuuttajat" ovat tottuneet hyvään ylläpitoon, joten heitä ei saa motivoitua tekemään halpatyötä.
Suomi ajetaan alas!- Tasapuolisuutta
Väärin SAK/SDP ei halua täystyöllisyyttä, koska kummankin kannatus romahtaisi ilman työttömyyspelotetta ja vastakkainasettelua..
Osaajia tarvitaan aina, mutta ei pelkällä peruskoulupohjalla voi odottaa löytävänsä mitään erikoista työtä..
Muutta poikkeuksena, ainakin Porissa on sellainen tilanne, että töihin pääsee lähes kukavaan, jos viitsii mennä.. Silti työttömyysprosentti on korkea, koska jos ammatti on kirkonkaton maalari, niin seinämaalarin hommia ei tarvitse ottaa vastaan, mieluummin kuitataan korvaukset ja tehdään pimeästi hommia..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455000Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481129- 131063
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8947Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713