Miten olette toimineet siinä vaiheessa, kun muutatte akvaarion sisustusta?
Meidän akvaariossa alkaa olemaan kasvit kasvaneet/lisääntyneet siinä määrin, että on pakko alkaa karsimaan niitä oikein urakalla.
Kun mietin tässä, että on melkoisen mahdotonta alkaa hämmentämään akvaariossa sillon kun kalat on siellä, ainekin monnin tollakkeet työntyvät jokakerta väliin kun koettaa pohjalla jotain muutoksia tehdä.
Siis otanko kaikki kalat siksi aikaa pois akvaariosta? Vai kuinka tekisin? Ja kun ne pirulaiset saisi vielä kiinnikin jotenkin...
Kumpi on pienempi paha kalojen kannalta?
Sitten toinen kysymys mikä mietityttää kovasti.
Kun vedenvaihdon yhteydessä laitetaan vedenparannusainetta, kasvilannoitetta ja nestemäistä turveuutetta, niin laitetaanko nesteitä vaihdettavan veden määrään, vai koko akvaarion tilavuuteen? Olen meinaan laittanut kaikkia nesteitä vaihdettavan veden määrään (näin olen toiminut jo useita vuosia). Kalat ja kasvit on voineet hyvin, mutta olen ruvennut miettimään toiminko oikein sittenkään?
Miten toimisin?
7
282
Vastaukset
- patu
Oho, tuli vahinkossa vinkki henkilöllisyydestäni??? No, ei mulla sen enempää oo INNOn kans tekemistä joten se siitä... (pyyhinkö jutun pois) (no en)
Asiaan ...
Kalat saa kyllä olla akvaariossa rempan ajan, kaksin kertainen ressin aihe jos vielä otat ne akvasta pois väli aikais ämpäreihin?!
Miksi laitat veden parannus ainetta ja turve uutetta akvaasi? Mikä vesi arvo ja kalasi niin vaatii?
Miten paljon ja mitä lannoitus ainetta?
Kasveja voit koittaa lahjoittaa/myydä täällä kunhan toimit nopeasti, tarpeettomat kasvit voivat vaikka kellua jonkin aikaa akvassa tai sitten otat ämpäriin akvan vettä ja säilytät niitä myynnin ajan ämpärissä muutaman päivän välein vettä vaihtaen ja valoa niille antaen normaaliin päivärytmi tapaan, onko mahdollista?
Mitä kasveja aiot karsia? Oikeat suom. nimet riittää tai bonuksena tiet. nimet jos tiedät niitä.
Periaatteessa turve- sekä ravinne lisäys akvaarion tilavuuteen mitattuna mutta varmaan parempi mitata vaihdettavaan veden määrään, ainakin sun kohdallasi, ettei vain ala lannoitteen liika annostuksen takia levät rehoittamaan ja sullahan kasvit taitaa voida hyvin, eikö? Jatka vain samaan malliin mutta vastaa noihin kompa kysymyksiin ensiksi niin pääsen perille tarpeistasi.
Veden parannus ainehan on turhaa ellei sun raana vedessäsi ole liiallista määrää klooria tai rautaa, 99% maamme kunnan vesi on näistä aineista puhdasta. Ainoastaan oman kaivon vedessä voi pitoisuudet olla kaloille haitallisissa arvoissa.- tarkennusta edelliseen
Jaaha, että miksikö minä laitan vedenparannusainetta ja nestemäistä turveuutetta? Jäinpä miettimään itsekin. Katsos kun aikoinaan akvaariota hankkiessa kalakauppias sanoi, että niitä pitää käyttää, niinpä minä tyttö olen tehnyt työtä käskettyä.
Eli käytössä on Tetran vedenparannusaine ja Astran turve- ja mangrovesitiiviste (kirsikkatetroja, josta kalakauppias sanoi, että tarvtsevat tämän turvelisän), kumpaakin olen laittanut vedenvaihdon yhteydessä tuon purkin kyljessä suositellun määrän.
Olenko siis laittanut rahani kankkulankaivoon koko ajan???
Meillä on ihan "normaali" vesijohtovesi, vanhahkot putkistot tosin.
Kasvit voivat todellakin hyvin, käytössä vuoden verta pmdd ja savipallukat hiekan alla. Lähinnä eniten liikakasvillisuutta alkaa olemaan vallujen kanssa, tunkevat noita pikkutaimiaan joka hiton rakoseen ja isotkin vetävät pituutta oikein olan takaa, joka vedenvaihdon yhteydessä olen katkonut reilulla kädellä niitä.
Elikkäs uskaltaako sitä jättää nuo litkut pois käytöstä hyvin mielin? Arkajalkana rupeaa varmasti pelottamaan, että kellahtaako kalat siinä samassa?
On sitä muuten melkoisen ummikko näin vuosienkin jälkeen... mutta oppia ikäkaikki. Eiköstä vaan? - minä vain
tarkennusta edelliseen kirjoitti:

On sitä muuten melkoisen ummikko näin vuosienkin jälkeen... mutta oppia ikäkaikki. Eiköstä vaan?Älä jätä kerralla niitä pois, vaikka joku käskiskin. Vähennä ensin määrää ja lopeta vasta sitten. Meillä ainakin lehtikalat meni tosi huonon näköiseksi, kun jätin kerralla pois. Ainakin yleensä kai vedenparannusaineissa on tuota jotain tököttiä, joka suojaa kalojen ihoa/limakalvoja.
- patu
tarkennusta edelliseen kirjoitti:
Jaaha, että miksikö minä laitan vedenparannusainetta ja nestemäistä turveuutetta? Jäinpä miettimään itsekin. Katsos kun aikoinaan akvaariota hankkiessa kalakauppias sanoi, että niitä pitää käyttää, niinpä minä tyttö olen tehnyt työtä käskettyä.
Eli käytössä on Tetran vedenparannusaine ja Astran turve- ja mangrovesitiiviste (kirsikkatetroja, josta kalakauppias sanoi, että tarvtsevat tämän turvelisän), kumpaakin olen laittanut vedenvaihdon yhteydessä tuon purkin kyljessä suositellun määrän.
Olenko siis laittanut rahani kankkulankaivoon koko ajan???
Meillä on ihan "normaali" vesijohtovesi, vanhahkot putkistot tosin.
Kasvit voivat todellakin hyvin, käytössä vuoden verta pmdd ja savipallukat hiekan alla. Lähinnä eniten liikakasvillisuutta alkaa olemaan vallujen kanssa, tunkevat noita pikkutaimiaan joka hiton rakoseen ja isotkin vetävät pituutta oikein olan takaa, joka vedenvaihdon yhteydessä olen katkonut reilulla kädellä niitä.
Elikkäs uskaltaako sitä jättää nuo litkut pois käytöstä hyvin mielin? Arkajalkana rupeaa varmasti pelottamaan, että kellahtaako kalat siinä samassa?
On sitä muuten melkoisen ummikko näin vuosienkin jälkeen... mutta oppia ikäkaikki. Eiköstä vaan?Jäi toi kapslokki vahinkosa päälle.
ET tarvitse veden parannus ainetta.
Kirsikkatetrat "periatteessa" vaativat turve lisäyksen mutta en omiani koskaan muinoin turpeella entrannut ja hyvin jaksoivat elellä kunnes luovutin parven paikalliseen tarhaan joita käyn siellä hoitamassa ja hyvin ovat sielläkin pärjänneet, kohta kahdeksan vuotiaita. Melkein puolet vielä elon tietä jäljellä.
Kasvi ravinteita osaat annostella ilmeisen hyvin kertomasi perusteella.
Olishan niille litkuihin menneisiin rahoille varmaan muutakin käyttöä ollut???
Vallisneriaa todellakin JOUTUU karsimaan joka veden vaihdon aikana oikein isän kädellä, niin runsaasti ne meilläkin "itävät". - patu
minä vain kirjoitti:
Älä jätä kerralla niitä pois, vaikka joku käskiskin. Vähennä ensin määrää ja lopeta vasta sitten. Meillä ainakin lehtikalat meni tosi huonon näköiseksi, kun jätin kerralla pois. Ainakin yleensä kai vedenparannusaineissa on tuota jotain tököttiä, joka suojaa kalojen ihoa/limakalvoja.
samalla kun sitoo vedestä raskas metalleja jotka aiheuttavat juurikin limakalvojen aristelua JOS vaihto vedessä on liikaa rautaa tai fosfaatteja jne. tavan raana vedessä näitä ei ole yli raja arvojen joita voi käydä kyselemässä oman vesilaitoksen virkailijalta.
Omissa vesi kaivoissa taasen on riski että pohjaveden mukana tulee kaloille vaarallisia aineita ja vedi kannattaakin AINA mitata ennenkuin alkaa harrastamaan akvaariokaloja.
Juu, tuon hyvä pointti vähentää annostelua parin kolmen veden vaihdon aikana nolliin. - laa
patu kirjoitti:
samalla kun sitoo vedestä raskas metalleja jotka aiheuttavat juurikin limakalvojen aristelua JOS vaihto vedessä on liikaa rautaa tai fosfaatteja jne. tavan raana vedessä näitä ei ole yli raja arvojen joita voi käydä kyselemässä oman vesilaitoksen virkailijalta.
Omissa vesi kaivoissa taasen on riski että pohjaveden mukana tulee kaloille vaarallisia aineita ja vedi kannattaakin AINA mitata ennenkuin alkaa harrastamaan akvaariokaloja.
Juu, tuon hyvä pointti vähentää annostelua parin kolmen veden vaihdon aikana nolliin.eli ihan suomeksi sanottuna, eikö niitä vedenparannusaineita tarvitse tosiaan käyttää lainkaan? Jos on kunnallinen vesi?
Taas on sitten tyhmää höynäytetty..Akvakaupassa mulle kyllä myyjä kehu niitä aineita..ja suunnillen nauro kun sanoin etten ole käyttänyt..
Ottaa siitä nyt sitten selvää, että keneen uskoo..No ei vaan mutta kyllä on vaikeeta miettiä kenen tiedot on sit niitä oikeita ??? - patu
laa kirjoitti:
eli ihan suomeksi sanottuna, eikö niitä vedenparannusaineita tarvitse tosiaan käyttää lainkaan? Jos on kunnallinen vesi?
Taas on sitten tyhmää höynäytetty..Akvakaupassa mulle kyllä myyjä kehu niitä aineita..ja suunnillen nauro kun sanoin etten ole käyttänyt..
Ottaa siitä nyt sitten selvää, että keneen uskoo..No ei vaan mutta kyllä on vaikeeta miettiä kenen tiedot on sit niitä oikeita ???Sun ei tarvitse käyttää veden parannusainetta jos kuntasi vesi on vähä kloorista ja rauta pitoisuus on pieni, varmista vesilaitokselta arvot ja kerro ne täällä.
Pääsääntöisesti juuri on näin että pitoisuudet ovat erittäin pieniä.
Tottakai se myyjä nauraa sulle kun et eio siltä ostaakaan enää kallista litkua ja se on sen tilistä pois.
Fakta on kuitenkin se ETTET tuota aquasafea tarvitse viikottaisessa veden vaihdossa.
Mitäs kalastoa sulla olikaan minkä kokoisessa akvassa?
Mikä kala vaati sen turve uutteen sun tai sen kauppiaan mielestä, mikä olikaan akvan pH?
Niin ne oli niitä Kirsikkatetroja jotka taasen mun mielestäni eivät sitä turvelisäystä vaadi, runsas Mangrove kannosto ajaa saman asian!
Vastailes taas noihin kusumys merkkeihin niin jatketaan dilemman ratkaisua.. ;>
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481229Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101169- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753