Niinistö ensimmäinen ulkomainen vieras liittokansleri Merkelin luona

Maa tarvitsee presidentin

-

Tiistai 13.12. - Angelan merkit

Lentoasemalla käy kerrankin tuuri. Kone Berliiniin lähtee 07.50 ja pääsemme matkaan. Hetken päästä tekninen vika pysäyttää lentotoiminnan, ja sen jalkoihin jääminen olisi merkinnyt vaikeuksia allakalle.

Angela Merkel, Saksan historian ensimmäinen naiskansleri, ei ole juurikaan muuttunut valintansa jälkeen. Olemme vanhastaan hyviä tuttuja ja tapaamisemme on hyvin välitön. Hänen avustajansa kertoi, ettei uuden kanslerin virastossa olekaan käynyt ennen minua ulkomaalaisia vieraita.

Merkel on kovan haasteen edessä. Suuren hallituskoalition tulisi selvitä suunnattomasta talouden haasteesta. Se tarkoittaa hankalia päätöksiä, niin budjetin kuin rakenteidenkin osalta. Erityiseksi ongelmaksi on noussut osavaltioiden velkaantuminen. Tutulta kuulostaa, Suomessa kunnat ovat nyt velkoinensa pahemmassa jamassa kuin koskaan.

Ennen tapaamistamme sain pilapiirroksen, jossa nunna-asuinen Angela menee täyttä höyryä eteenpäin ja potkii jaloistaan cohiba-sikarin ja Chianti-viinipullojen jäänteitä. Teksti "ora et labora" täydentää vaikutelman. Sanoma on selvä: nyt loppuu demariklikin hienostelu ja ryhdytään hommiin!

Tämän viikon huippukokoukselta Merkel odottaa ratkaisuja, myös Suomen osalta. Jatkamme myös eurooppalaista turvallisuuskeskustelua – yhteistyön tiivistyminen on selvä tavoite.

Hän ei ole juurikaan muuttunut ensitapaamisestamme, ulkoinen olemus on kenties huolitellumpaa.

Määrätietoisuus ja tahto, johon aikanaan heti kiinnitin huomiotani, välittyy voimakkaana. Olen vakuuttunut, että moni niistä, jotka nyt epäilevät, joutuvat vielä tekemään uuden arvion. Tässä on vahva johtaja.

1

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • WAUTSI!

      Vanhanen ja Halonen tapaavat ja tuntevat hieman useamman - ja ihan OIKEASTI ja VIRALLISESSA yhteydessä. Siellä päätetään EU:n budjetista.

      Sauli ei päätä mistään.

      Onkohan se hyväksi Saulille, että Saulin kansainvälisten poliitikkojen olemattomat suhteet johtaa asetelmaan, missä Suomi olisi ikäänkuin yhden kortin, Saksan-kortin kautta EU:ssa?

      Suomi on hieman enemmän EU:ssa kuin Merkelin tuttavuus, mistä on osoituksena OIKEAT ulkopolitiikan toimijat, presidentti ja pääministeri.
      http://europa.eu.int/abc/maps/index_fi.htm

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30820
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4186
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2725
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1892
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1657
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1593
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1565
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1500
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1245
    Aihe