Käki, gök (Cuculus canorus) NT
Esiintyminen Espoossa: Pohjois-Espoo, Keskuspuisto
Elinympäristöt: metsät
Uhat: muu tunnettu syy
Käki on pesäloinen: se lisääntyy munimalla munansa muiden lintujen pesiin ja jättämällä jälkikasvunsa näiden kasvatettavaksi. Suuri osa Suomen käistä on erikoistunut käyttämään leppälintua kasvattajalajina, ja näin ollen käkien menestys riippuu paljolti leppälinnuista. Leppälintujen vähennyttyä Suomessa jyrkästi (koska talousmetsistä ei löydy riittävästi sopivia pesäkoloja), on käkikin taantunut. Toiseksi taantumisen syyksi epäillään sitä, että leppälintu on oppinut paremmin erottamaan käenmunan omistaan.
Käkiä esiintyy monenlaisissa metsäympäristöissä, Espoon keskuspuistossakin niitä kukkuu keväisin kymmenisen yksilöä.
Mitä yhteistä käellä ja SDP:llä
Kysymys.
2
99
Vastaukset
- Veronmaksaja
Käki on ilmiselvä Sosiaalidemokraatti ja leppälintu on veronmaksaja.
M.O.T- Raha loppuu
Juuri noin.
Aate joka perustuu kateuteen voi toimia vain niin kauan kuin kadehdittavat pysyvät paikalla maksamassa lystin. "Porvarirouvat ja niiden miehet maksakoot".
Teollisuustuotanto lähtee Suomesta muualle. Mutta eipä hätää, presidenttihän on huolissaan globalisaatiosta. Se varmaan tuo työtä työmiehelle.
SAK:n pamput hankkivat siitä, että suomessa on korkea työttömyys. Lähde pois systeemistä, älä maksa SAK:lle, saat 500 päivääsi muualtakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635