Presidentivaalikamppailun ulko- ja turvallisuuspoliittista YLE- ja muitakin vaalitenttejä odoteltaessa on paikallaan palauttaa mieliin, mitä mieltä sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton yhteisehdokkaana nyt presidentinvaaleissa esiintyvä istuva presidentti Tarja Halonen lieneekään mahtanut olla mieltä loppusyksystä 2002 ja alkuvuodesta 2003 tuolloin valmisteilla olleesta - ja jo silloin laittomaksi tiedetystä - Irakin sodasta.
SDP:n puoluevaltuuston 19.11.2005 pidetyn kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa Tarja Halonen antoi asian tiimoilta - Helsingin Sanomien Unto Hämäläiselle - lausuntoja, joita oli tarpeen selitellä vielä TV:n uutislähetyksessä aivan itsenäisyyspäivän alla eli 5.12.2005.
Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki kommentoi havaintojaan jo 29.11.2005 kolumnissaan, joka ilmestyi mm. Suomenmaassa ja Ilkassa. Jäätteenmäen mukaan Halonen nyt vihdoinkin julkisesti tunnusti sen, että presidentin ja ex-pääministeri Paavo Lipposen välillä oli ollut mitä ilmeisimpiä erimielisyyksiä mm. suhtautumisesta siihen, millä innolla Bushin regime oli - YK:n turvaneuvoston päätöksistä ja meneillään eli kesken olleista asetarkastuksista huolimatta - valmistautumassa hyökäämään Irakiin. Ja eritoten siitä, miten Suomen olisi pitänyt sotilaallisesti liittoutumattoman ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa puitteissa Bushin & Blairin kokoamaan "samanhenkisten koalitioon" suhtautua.
Anneli Jäätteenmäen kolumnin tarjoilen arvioitavaksi kaikille aseveli- ymv. sosialisteille muista porvareista puhmattakaan juuri siksi!
Ja nyt kun puhemies Lipponen on kriisinhallintalakikonsulttina jälleen ylittämässä sekä puhemiehen toimivaltuuksia että toimenkuvaa - eduskunnan puhemiehen perinteiseen rooliin ei näet ole alkuunkaan kuulunut sen enempää Lipposen mittainen retkeily maailmalla kuin jatkuva puuttuminen sen enempää päivänpoliittisiin sisä- kuin ulkoasioihinkaan - myös tutustuminen Iltalehden kolumnistina nykyään vaikuttavan ex-kansanedustaja Jalmari Torikan (kok) etevään arvioon tuosta kiistanalaisesta henkilöstä.
Kolumni ilmestyi Iltalehdessä 12.12.2005, ja ansaitsee kulua lukijoiden silmissä, kuten Torikan aikaisempikin perustuslakivaliokunnan ja eduskunnan täysistunnon roolia kriisinhallintalakiasiassa käsitellyt kolumni 28.11.2005.
Ja nytpari kappaltta paitsi kauneinta Suomea myös Irakin sodan, villakoiran ja "perustuslaillisen kriisin" ydinolemusta...
§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§
Europarlamentaarikko Anneli Jäättenmäen kolumni Suomenmaassa ja Ilkassa 29.11.2005:
"Irakin sota ja villakoiran ydin"
Irakin sodan alusta on kulunut kohta kolme vuotta, mutta edelleen Irak hämmentää mieliä niin meillä kuin muualla. Yhä useampi myös Yhdysvalloissa on sitä mieltä, että Irakin sota on kaiken kaikkiaan ollut suuri virhe.
Irakista ei löytynyt joukkotuhoaseita. Amerikkalaisia sotilaita kuolee jatkuvasti lähes päivittäin. Amerikkalaisia kaatuneita on jo yli kaksi tuhatta. Irakilaisten siviiliuhrit lisääntyvät päivä päivältä. Shiiojen ja sunnien vastakohdat kärjistyvät. Pyrkimys YK:n roolin vahvistamiseen Irakissa ei ole juuri edistynyt.
Sotajoukkojen vetäytymistä koskeva päätös ei liene vielä lähelläkään, mutta oireellista on väittelyn kiivaus Yhdysvalloissa. Amerikkalaiset seuraavat presidentti Bushin alenevia kannatuslukuja kuin kuumekäyrää. Bush on toisella ja viimeisellä virkakaudellaan, joten hänen asemansa ei sinänsä ole vaakalaudalla. Sen sijaan valtapuolueen, republikaanien, asema on valinkauhassa ensi vuoden vaaleissa.
Euroopassa Irakin kysymys varjostaa etenkin Italian ensi huhtikuussa pidettäviä parlamenttivaaleja. Silvio Berlusconin hallitus taiteilee heikkenevän kannatuksensa kanssa ja Irak herättää kiivaita tunteita. Italia lähetti Irakiin yli 3000 miestä, mutta veti 300 pois, kun italialainen tiedustelu-upseeri sai surmansa amerikkalaisesta luodista viime keväänä.
Suomella ei ole liittoutumattomuutensa ansiosta välittömiä ongelmia Irakista, mutta emme voi myöskään olla välinpitämättömiä. Joku saattaa ajatella, että olisi taktisesti viisasta vaieta Irakista, jotta säästyisi syytöksiltä Suomen edun vahingoittamisesta. Sellainen asenne ei kuitenkaan käy näin tärkeässä asiassa.
Suomi voi tuskin omalla panoksellaan suoraan vaikuttaa ratkaisuihin Irakissa. Suomi voi kuitenkin Euroopan unionissa ja YK:ssa edistää Irakin ongelman rauhanomaista ratkaisua. Nähdäkseni Suomi on ollut passiivinen. Olisiko Suomen suhtautumisessa Irakin tilanteeseen ryhdistäytymisen varaa?
Kotoiseen Irak-keskusteluun toi viime viikolla merkittävän ja ehkä hieman yllättävän lisän presidentti Tarja Halonen, joka paljasti aiemmin kiistetyn linjariidan silloisen pääministerin Paavo Lipposen ja Halosen välillä.
Halonen vastasi tiedotustilaisuudessaan Helsingin Sanomain toimittajan Unto Hämäläisen kysymykseen ikään kuin ohimennen, että hän olisi ollut valmis talvella 2003 ottamaan tiukemman kannan Yhdysvaltain hyökkäykseen Irakiin kuin mitä hallitus Lipposen johdolla teki.
Halosen ja Lipposen erilaiset näkemykset tulivat esiin hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, jossa Lipponen kokoomuksen tuella ajoi läpi mitäänsanomattoman kannanoton Yhdysvaltain hyökkäykseen. Halonen ei silloin halunnut julkista kiistaa asiasta, joten hän mukautui Lipposen tahtoon. Myöhemmin Halonen arvioi YK:ssä pitämässään puheessa, että hyökkäys Irakiin oli kansainvälisen oikeuden vastainen.
Suomen Irak-kannanottojen taustalla oli Lipposen vierailu Yhdysvaltoihin, minkä jälkeen USA luki Suomen vähän aikaa jopa muodosteilla olevaan sotakoalitioonsa, kunnes asia oikaistiin. Joutuipa suomalainen virkamies vielä eduskuntavaalien jälkeen käymään harvinaisella selitysmatkalla kertomassa varmuuden vuoksi Yhdysvaltain hallinnolle, että Suomi ei kuulu sotakoalitioon.
Täältä Brysselistä käsin voinee esittää tyhmiä kysymyksiä presidentti Halosen innoittamana. Tekikö pääministeri Lipponen oikein, kun hän jo joulukuussa 2002 kertoi presidentti Bushille, että Suomi suhtautuu myönteisesti Yhdysvaltain pyyntöön humanitaarisesta avusta ja rauhanturvaamiseen osallistumisesta Irakissa, vaikka asian käsittely turvallisuusneuvostossa oli vielä kesken eikä asetarkastajien työn tuloksista ollut mitään tietoa?
Tässä lienee villakoiran ydin. Koska Lipponen kertoi Suomen valmiudesta Bushille eikä YK:lle, Yhdysvalloissa syntyi kuva, että Suomi on Yhdysvaltain puolella. Toimiko Lipponen omin päin vai oliko marssijärjestys sovittu tasavallan presidentin kanssa? Eikö tarve humanitaariseen apuun olisi tullut harkita vasta sen jälkeen kun YK tai jokin sen erityisjärjestö olisi sitä pyytänyt?
Lähdelinkki: http://www.annelijaatteenmaki.net/ajatuksia.html
**************************
Jalmari Torikan kolumni "Todellinen valtiomahti"
12.12.2005 Iltalehdessä :
1 DEMOKRATIASSA SANOTAAN olevan kolme valtiomahtia: lainsäädäntövaltaa pitävä eduskunta, toimeenpanovaltaa hoitava hallitus ja kolmantena lehdistö. Tasavallan presidentin ei ole katsottu kuuluvan valtiomahteihin.
Tämän päivän todellinen valtiomahti nähtiin lauantaina televisiossa. Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen asetti Lauantaiseurassa palikat paikalleen ja rauhoitti kriisinhallintalaista kuumenneet tunteet. Lipponen korosti olleensa pahimman sotkun tapahtuma-aikaan vierailulla Etelä-Afrikassa. Tällä hän antoi ymmärtää, että kriisiltä olisi vältytty, jos hän itse olisi ollut kotimaassa.
Lipposen puhemiesuran alkuaikoina julkisuudessa jonkin verran ihmeteltiin sitä, että eduskunnan puhemies puuttui mielipiteineen päivänpoliittisiin kiistoihin. Oli totuttu siihen, että puhemies johtaa vain eduskunnan työtä.
2 PUHEMIEHELLÄ EI OLE edes äänestysnappulaa eduskunnassa, joten hän ei voi osallistua päätöksentekoon. Puhemies ei myöskään voi olla mukana varsinaisessa keskustelussa. Hänellä ei edes ole tuolia muiden kansanedustajien joukossa istuntosalissa. Symbolisesti puhemies on nostettu korokkeelle, jonne hänellä on myös oma sisäänkäynti.
Kuvaavaa mahti-Lipposelle on, että hän kutsui matkalta tultuaan puhemiesneuvoston koolle keskustelemaan epävirallisesti kriisinhallintalain käsittelyongelmista. Ei tämän tapainen asia kuulu puhemiesneuvostolle. Sen tehtävät liittyvät vain eduskunnan sisäiseen työjärjestykseen.
3 NYT KUN PRESIDENTINVAALIKAMPANJA on käynnissä ja kaikki presidentiksi pyrkivät ovat tiiviissä julkisuuden tarkkailussa, heidän karismansa tuntuu samanaikaisesti vähenevän.
Presidenttiehdokkaitten ja Lipposen valtiomiesominaisuuksia verrattaessa Lipponen on aivan ylivoimainen. Nyt kun hänen ei tarvitse joka käänteessä puolustaa hallitusta, on esille tullut rauhallinen ja ystävällisesti myhäilevä poliitikko.
Lipponen ei kenties edes ajatellut itse pyrkiä demareitten presidenttiehdokkaaksi. Syynä tähän on, että presidentin valtaa ollaan edelleen riisumassa, vaikka suuret puolueet ovatkin epävirallisesti päättäneet jättää perustuslain rauhaan seuraaviksi kuudeksi vuodeksi.
4 JOS TARJA HALONEN näyttää joutuvan ahtaalle vaalien toisella kierroksella, on mielenkiintoista nähdä, pysytteleekö puhemies Lipponen presidentinvaalitaistelun ulkopuolella.
Ainakin demareissa toivottaisiin Lipposen antavan julkisen tukensa Haloselle. Kun tätä asiaa tullaan varmaan Lipposelta kysymään, on hänen jotain vastattava.
Lipponen on aina osannut hyödyntää mielipidevaltaa. Pääministerikausinaan hän ärhenteli kuin talviuniltaan herätetty karhu. Tänä päivänä ei jörö-Lipposesta ole tietoakaan. Mutta äreys voi nousta uudelleen pintaan, jos joku lähtee kritisoimaan Lipposen roolia kriisinhallintalain sotkujen hoitamisessa.
Lähdelinkki: http://www.iltalehti.fi/osastot/kolumnistit/200512113835773_ko.shtml
**************************
Lue lisää villakoiran ytimistä ynnä muusta "väkivaltaisesta vallankäytöstä" niin kotimaassa kuin ulkomaillakin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000104&posting=22000000011962428
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000103&posting=22000000012284245
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000012211223
http://www.informationclearinghouse.info/article10907.htm
http://www.uruknet.com/?s1=55&p=17582&s2=09
http://observer.guardian.co.uk/worldview/story/0,11581,680095,00.html
http://www.rauhanpuolustajat.fi/jutut/2003/13_kansainvalisoikeudellinen.html
§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§
PS. Ihmisoikeus- ja sotarikosasioita ja Suomen suhtautumista niihin on syytä päästä käsittelemään ennen presidentinvaalia - ja ennen muuta myös ennen tulevia eduskuntavaaleja - todella syvällisesti muun muassa tämän vuoksi...
*************************
Väitteet CIA-lennoista uskottavia
/ 13.12.2005 15:04 Iltalehti /
Euroopan neuvosto pitää uskottavina raportteja salaisista vankiloista Euroopassa sekä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n vankilennoista.
Euroopan neuvosto on julkaissut oman selvityksensä asiasta. Selvityksen mukaan on täysin mahdollista, että terroriepäiltyjä on kuljetettu salaisiin vankiloihin.
- Eri maissa käynnissä olevat oikeusprosessit näyttävät todistavan, että henkilöitä on kaapattu ja kuljetettu muihin maihin noudattamatta oikeudellisia avunantomenettelyjä, raportin esittelijä Dick Marty totesi Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomitean kokouksessa.
Martyn mukaan raporttia varten kootut tiedot tukevat eri maissa esitettyjä väitteitä, joiden mukaan normaalien laillisten menettelyjen ulkopuolista vankien kuljetusta ja säilössä pitämistä on tapahtunut.
Lähdelinkki: http://www.iltalehti.fi/2005/12/14/200512133844541_uu.shtml
Irakin sodan, villakoiran - ja kriisinhallintalain ydin?
15
1153
Vastaukset
- lähde.
Olen muuten sitä mieltä, että Rauhanpuolustajat ry:llä ei ole moraalista oikeutta ottaa kantaa mihinkään sen jälkeen, kun se siunasi Neuvostoliiton aseet rauhan aseiksi, hyväksyi kaikki Neuvostoliiton hyökkäykset Unkariiin, Tsekkoslovakiaan, Agfanistaniin jne ja lähetti jopa lähetystön kukkien kanssa Suomeen vierailulle saapuvaa Neuvostoliiton sota-alusta vastaan. Ilmeisesti TimoTA kuuluu tuohon järjestöön.
- tuollainen
lähteiden epäileminen;)Nämä käännöksiä jenkkilästä:
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/bushin-hallinto-valehteli-237-kertaa.html
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/bucky-set-ja-muut-irakin-sodalla.html
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/valheilla-pedattu-sota.html - hmm
tuollainen kirjoitti:
lähteiden epäileminen;)Nämä käännöksiä jenkkilästä:
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/bushin-hallinto-valehteli-237-kertaa.html
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/bucky-set-ja-muut-irakin-sodalla.html
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/valheilla-pedattu-sota.htmlJenkeistä suomennettu:
"Suunnitelma osoittaa että nykyinen Bush nuoremman hallinto oli päättänyt jo ennen tämän virkaan astumista ottaa Persianlahden suoraan sotilaalliseen kontrolliinsa - riippumatta siitä olisiko Irakin johdossa Saddam Hussein vai joku muu. “Yhdysvallat on jo vuosikymmeniä pyrkinyt näyttelemään pysyvämpää roolia Persianlahden alueellisessa turvallisuudessa. Vaikka ratkaisematon konflikti Irakin kanssa tarjoaakin välittömän oikeutuksen tälle, tarve merkittävään Yhdysvaltain joukkojen läsnäoloon Persianlahdella ylittää kysymyksen Saddam Husseinin hallituksesta”. Asiakirjassa todetaan että “vaikka Saddam poistuisikin näyttämöltä” tukikohdat Saudi-Arabiassa ja Kuwaitissa jäisivät pysyviksi paikallisesta vastustuksesta huolimatta, koska “Iran saattaa hyvinkin osoittautua yhtä suureksi uhaksi USA:n eduille kuin Irak on ollut”
http://www.anarkismi.net/kapis/33yhdysvallat.htm
http://www.newamericancentury.org/ - Timo Ristimäki
Lähdekritiikki on aina paikallaan.
Suomalaisten kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden kannanottoon koskien 20.3.2003 Bushin ja Blairin hallinnon ja "samanhenkisten koalition" aloittamaa laitonta hyökkäystä Irakiin joudu(i)n viittaaman linkitse tässä Suomen Rauhanpuolustajat ry:n sivuston kautta. Tilanne oli näet niin tuolloin eli 20.3.2003 kuin on edelleenkin, ettei Hufvudstadsbladetin lisäksi ainutkaan suomalainen päivälehti antanut enemmälti tilaa kv. oikeuden asiantuntijoiden kannanotolle asiasta.
Itse linkitetty kannanotto ei siis ole Suomen Rauhanpuolustajat ry:n ottama, vaan kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden kannaotto sekä laittomaan hyökkäykseen että Suomen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan eli utvan kyseenalaisen mitäänsanomattomaan tulkintaan siitä, miten Bushin & Blairin ynnä "samanhenkisten koalition" (katso ns. Grossman-muistio 28.2.2003 pidetystä kokouksesta, johon Suomenkin edustaja osallistui!) aloittamaa hyökkäystä on yksiselitteisesti tulkittava kansainvälisen oikeuden normien valossa!
***************************
Kansainvälisoikeudellinen näkökulma Yhdysvaltain ja sen liittolaisten sotatoimiin
Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan 20.3.2003 antaman lausunnon mukaan 'Suomi pitää valitettavana, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat ryhtyneet sotilaallisiin toimiin Irakia vastaan. Voimankäyttö ilman turvallisuusneuvoston nimenomaista
valtuutusta ei ole hyväksyttävää'. Lausunto ei ota selkeää kantaa toimien laillisuuteen. Asia on nykyisten kansainvälisoikeudellisten normien puitteissa kuitenkin yksiselitteinen.
Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirja kieltää voimankäytön kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Näistä ensimmäinen on turvallisuusneuvoston voimatoimet oikeuttava päätöslauselma, joka voidaan hyväksyä rauhan rikkomisen uhan, rauhan rikkomisen tai hyökkäysteon seurauksena. Mikään tähänastisista Irakia koskevista päätöslauselmista ei oikeuta tämänhetkisiä voimatoimia, mukaanlukien usein mainittu päätöslauselma 1441.
Toisen poikkeuksen muodostaa YK:n peruskirjan mukainen erillinen tai kollektiivinen itsepuolustus vastauksena aseelliseen hyökkäykseen.
Yhdysvallat on esittänyt syyskuun 11. 2001 terroristi-iskujen muodostaneen tällaisen hyökkäyksen. Argumentti ei oikeuta nykyisiä sotatoimia, sillä - vaikka iskut määritettäisiin aseelliseksi hyökkäykseksi, mikä on kiistanalaista - mikään ei ole osoittanut Irakin olleen tekojen takana.
Yhdysvallat käyttää sotatoimiensa oikeutuksena ennakoivaa itsepuolustusta: sotatoimet esitetään välttämättöminä, jotta vihollisen mahdollinen hyökkäys voidaan estää. Tällaiselle ennakoivan itsepuolustuksen käsitteelle ei kuitenkaan löydy tänä päivänä tukea kansainvälisestä oikeudesta.
Yhdysvaltain sotatoimet ovat vailla kansainvälisen oikeuden oikeutusta.
Sota on laiton ja uhkaa kansainvälistä oikeusjärjestystä.
Helsingin yliopisto / Erik Castrén -Instituutti
Jan Klabbers (kv-oikeuden vs. professori)
Martti Koskenniemi (kv-oikeuden professori, virkavapaalla)
Tuomas Kuokkanen (kv-oikeuden vs. professori)
Tutkijat
Martin Björklund
Miia Halme
Oliver Kessler
Kati Kulovesi
Jani Leino
Päivi Leino
Anja Lindroos
Jarna Petman
Tapio Puurunen
Samuli Seppänen
Taina Tuori
Lapin yliopisto
Kari Hakapää (kansainvälisen oikeuden professori)
Timo Koivurova (Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin
johtaja)
Tutkijat
Lauri Hannikainen (erikoistutkija, Pohjoisen ympäristö- ja
vähemmistöoikeuden instituutti)
Turun yliopisto
Ari-Matti Nuutila (rikosoikeuden professori)
Tutkijat
Juha Lavapuro
Tuomas Mylly
Sanna Hyttinen
Åbo Akademi / Ihmisoikeusinstituutti
Kristian Myntti (tutkimusjohtaja)
Martin Scheinin (valtiosäännön ja kv-oikeuden professori)
Markku Suksi (julkisoikeuden professori)
Tutkijat
Viljam Engström
Ann-Mari Fröberg
Mikaela Heikkilä
Miko Lempinen
Mats Lindfelt
Katja Luopajärvi
Maija Mustaniemi
Tiina Saaresranta
Kristiina Saravirta
The Graduate Institute of International Studies, Geneve
Riikka Koskenmäki
Lähde: http://www.rauhanpuolustajat.fi/jutut/2003/13_kansainvalisoikeudellinen.html
**************************
Joten kantaa ottivat heti 20.3.2003 Yhdysvaltain aloittaman laittoman hyökkäyksen alettua ja utvan heikosti perustellun ja perusteltavissa olevan kannanmäärityksen jälkeen suomalaiset kansainvälisen oikeuden asiantuntijat.
Muuten olen sitä mieltä, että rauhanpuolustajilla on ei ainoastaan moraalinen oikeus vaan myöskin velvollisuus ottaa aina ja kaikkialla kantaa rauhan puolesta sotaa vastaan - olivatpa sodan lietsojat ja laittoman väkivallan käyttäjät sitten keitä tahansa.
"Ilmeisesti TimoTA kuuluu tuohon järjestöön" on "arveluttava lähde" - nimimerkin epätoivoinen yritys kiinnittää huomio kaikkeen muuhun paitsi olennaiseen .
Sitä paitsi voin tuona "TimoTA:na" ilmoittaa, ettenpä taida tätä nykyä kuulua ainoaankaan järjestöön sen enempää tässä maassa kuin maailmallakaan. Siitä mitä Suomen Rauhanpuolustajat mahdollisesti "siunasi", "hyväksyi" ja/tai "lähetti" nimimerkin mielestä Neuvostoliiton vielä ollessa valtiona olemassa on erinäisiäkin vuosikymmeniä. Itse tuohon aikaan huomattavasti nuorempana ja näitä nykyaikoja merkittävästi aktiivisemmin politiikkaan osallistuttuani uskon tietäväni kyseisistäkin vuosikymmenistä ja tapahtumista ihan riittävästi. Niin että voin toki täydestä sydämestäni ja hyvillä mielin muistella vaikkapa UKK:n taannoista Messuhallin nuoristapahtumassa pitämää vaalipuhetta (1967) esim. seuraavilta osin: "Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan, on yleinen ja yleisimmin epäonnistunut tapa taata rauha."
Kyseinen puheenkohta oli muuten nimenomaisesti kohdennettu tuonaikaisen presidentinvaalikamppailun "sauliniinistölle" eli oikeiston silloiselle "työväen" ehdokkaalle Matti Virkkuselle, joka lienee saanut - esittämistään ennakkoluuloista päätellen - "arveluttavan lähteen" äänen?
Lue enemmän tämän ajan sota- ja ihmisoikeusrikoksista - ja kyseenalaisista suhtautumisista kansanvaltaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000012327838#22000000012327838
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000012211223
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000012347218
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002468877
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002756606
http://www.seura.fi/?id=4195
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004327538 - käsitys
Sivumennen sanoen: parasta, todenmukaisinta, autenttisinta ja kriittisintä informaatiota Thsetshenian sodasta (Anna Politkovskajan ja Matthew Evangelistan kirjat) saa nimenomaan Rauhanpuolustajien ja Liken kustannusyhteistyön ansiosta. Ei ole siis aina koiran karvoihin katsomista.
- wuh wuh
>Mitä "johtajiin" tulee, ei heidän ongelmanaan ole tiedon puute tai näön ja kuulon heikkous, vaan selkärangan tai älyn puute.
Ylen toimittaja kysyi Lipposelta Irakin sodan alettua: "Te olette aikaisemmin kiittäneet Bushia hyvästä johtajuudesta, oletteko edelleen samaa mieltä?" Lipponen vastasi hermostuneena jotakuinkin näin: "Kävin puhelinkeskustelun presidentti Bushin kanssa. Se oli todella hyvä keskustelu, jossa otettiin ja annettiin. Tämä on suuri asia pienen maan pääministerille, eikä näillä asioilla kannatta leikkiä!"
En tiedä, mitä tämä kertoo Lipposesta, mutta se varmaan selittää, miksi Yhdysvallat mainitsee edelleen Suomen Irakin vastaisen koalition tukijamaana.>
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2003_2/2874 - kepututkija
Kepulaiset kokivat Jäätteenmäen tomien paljastumisessa maassamme ennennäkemättömän yhteisöllisen trauman.
Traumasta voi kyllä selvitä ilman pysyviä vaurioita muun yhteisön tuella. Hoitamaton, pitkään jatkuva traumaattinen kriisi aiheuttaa muutoksia ihmisen minäkuvassa, ihmissuhteissa, toimintakyvyss jne, ja näin kapeuttaa ihmisen elämää ja kehitysmahdollisuuksia, johtaa pysyvään persoonallisuuden muutokseen.
Tutkimuksin on selvitetty kuinka traumatisoituneiden ihmisten aivojen joissakin osissa aivokudos on surkastunut verrattuna normaaliin vertailuryhmään.
Teidän kaikkien kepulaisten olisi nyt syytä tukea Timoa pääsemään jaloilleen tuon Annelin pyytämättä ja yllättäen aiheuttaman trauman jälkeen. Emme halua toista Seppoa- Timo Ristimäki
"Kepututkijankin" olisi traumansa syvyydestä ponnistauduttava tutkimaan oikeita asioita.
Pyytämättä ja yllättäen näyttää näet siltä, että käynnissä olevassa presidentivaalikamppailussa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa aiotaan - mm. television vaalikeskusteluissa - käsitellä lähinnä ja vain vienninedistämiskysymyksenä.
Globalisaatiostakin tunnutaan puhuttavan kuin taivaan lahjana - niin suomalaisille kuin kiinalaisillekin. Aivan istuvaa presidenttiä eli vasemmiston yhteistä presidenttiehdokas Tarja Halosta myöten!
Puhumattakaan porvariston parhaista pojista, jotka Matti Vanhasta myöten ylistävät globalisaation auvoittavuutta kolmessa vuorossa.
Etenkin Laxin, Niinistön ja Vanhasen näkemykset presidentin tehtävistä ovat niin kapeat, että herää väkisinkin kysymys, eikö heidän pitäisi presidentin viran asemesta pyrkiä pikemminkin hommiin Finnproon ja /tai suoraan Nokialle tai Elcoteqiin tai vastaaviin firmoihin?
Näinä päivinä, jolloin Suomen talonpoikaisto ja työväki saa EU-huippukokouksen budjettitunnelmien myötä tuta, että niin Lipposen - Niinistön kuin Vanhasen-Heinäluoman hallitusten EU-linja on tuleva rahvaalle kalliiksi, on hyvä muistella aikoja, jolloin sailaita raportteja politiikan yleiseksi oikeistolaistamiseksi oikein sarjassa tuotettiin...
/ Globalisaatiostrategiaa ja "Kina-ilmiötä"
Kirjoittanut: TimoTARistimäki 12.11.2004 klo 12.17 /
"Valtaa saatuaan muuttavat jättiyhtiöt maailmaa mielensä mukaan. Hallitukset kuuluvat niiden palveluskuntaan, vaikka kansa maksaakin palkat."
Samuli Paronen: Testamentti (toim. Hannu Mäkelä, 1999)
Tuommoinen etevän aforistikon eli Samuli Parosen miete vain tuli mieleen, kun Matti Vanhasen hallituksen asettaman globalisaatiotyöryhmän puheenjohtaja Anne Brunila jätti raporttia, joka oli kuin kopio Paavo Lipposen "asettamasta" Sailaksen paperista, joka on kuin Evan esileikkinä "Tiekartta tulevaisuuteen" ja "EU:n etujoukkoihin"...
Liturgina (joissakin yhteyksissä) mm. pastori Tapani Ruokanen, seurakuntana ja maksajana Suomen kansa...
Mutta välillä vähän "asiaakin":
Minulta näytään - tosin kaiketi retorisesti - kysytyn: "Olet Sinä kova poika kirjoittelemaan ja aivan järjestelmällinen tallentamaan entisiä kirjoituksiasi, ja ohessa muidenkin. Mistähän tuollainen pedanttisuus syntyy - -?"
Ensinnäkin "tuollaisesta pedanttisuudesta": eipä mitään kirjoituksia tarvitse - siis sen enempää omia kuin muidenkaan - mitenkään erityisesti talletella. Tietoverkkohan on linkkejä - ja hakukoneita - täynnä!
Leena Krohn lienee kirjoittanut asian tiimoilta pohtivan artikkelin jo mennellä vuosituhannella otsikolla "Netropolis ja hyvä tahto".
Seuraava pätkä - muutaman sivun mittaisen artikkelin häntäpäästä - olkoon kommentti "K.K.Korhosen" seuraavankaltaisen kappaleen mietiskelyihin:
"Mutta onhan tuollaisesta ahkeruudesta ja järjestelmällisyydestä annettava miehelle tunnustusta, vaikka se suuntautuisikin hieman kyseenalaisesti ja olisi tuloksiltaan turhaa - kuten kai meidän kaikkien kirjoittelu täällä."
Näin siis kirjailija Leena Krohn - ja miksenpä siinä siivellä minä itsekin [(hyvin nöyrästi viisaampaa(ni)] siteeraten:
" - - Entä keskustelu uutisryhmissä, ihmisten kohtaaminen? Liian usein vain aikaansa tappavien ihmisten latteuksia, isottelua ja pikkunokkeluuksia, häijyyksiä ja tahallista häiriköintiä, toisin sanoen sitä yhtä ja samaa, mitä itsekukin joutuu kestämään päivästä toiseen työpaikoilla, toreilla ja turuilla.
Mutta ei ainoastaan sitä, vaan sen rinnalla myös oleellisia kysymyksiä, pyyteetöntä apua, altista tiedonjakoa ja syvällistä asiantuntemusta. - -"
Mutta varsinaiseti piti tarjoilemani tässä pätkä oivallista Bisquitia - ja hänen torstain (11.11.2004 IS; "Kina-ilmiö") toivollista arviointiaan Anne Brunilan globalisaatioraportin olemuksesta:
"- - Suomen globalisaatiostrategia seisoo raportissa kolmella jalalla, perinteinen puuraaja ei ole enää mukana kuin tahattomasti. Tulevaisuuden Globaalis-Suomen rakentajiksi on synnytettävä kolme uutta ihmistä. He ovat:
Osaava, avautuva uudistaja.
Avautuva, uudistava osaaja.
Uudistava, osaava avautuja.
Tukena G-ryhmällä on kaikesta päätellen ollut ensiluokkainen, executive nonsentor, puppusanageneraattori Nonsense Generatorin kuljettaja, joka on osannut ottaa masiinasta kaikki tehot irti.
Nonsensgeneraattori on globaalissa nykymaailmassa välttämätön laite, joka on helpottanut oleellisesti myös viiniarvostelijoiden ja henkilöstövalmentajien työtaakkaa."
Lähde (ja kiitokset!): Bisquit: "Kina-ilmiö" (Ilta-Sanomat 11.11.2004)
PS1. Ja jos Leena Krohn ja Netropolis kiinnostavat, ennen kuin koko tietoverkko uhkaa levitä Nekropolikseksi, siitä vaan linkille (s.o. "suosittelen"!):
Lähdelinkki:
http://www.kaapeli.fi/krohn/netropolis.htm
(Leena Krohnin Netropolis-essee on julkaistu Demarissa 16.3.1995)
Lähde:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005338250#22000000005338250
Lue enemmän presidentinvaalikappailussa intoilevista globalisaatiouskoisista vienninedistäjistä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005324149
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005315170
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005337483
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005338499
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005329820
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005323890
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005372345 - Timo Ristimäki
Nimimerkki "Kepututkija" voisi laajentaa traumatologiaansa vaikkapa myös siihen, millainen on Irakin laittoman sodan jäljiltä "tautitilanne" Yhdysvaltain kongressissa ja yleensä amerikkalaisten parissa.
Samalla hän voisi itse tykönään pohtia - luettuaan ensin vaikkapa tämänpäiväisen (17.12.2005) Helsingin Sanomien pääkirjoituksen - minkälaisia traumoja ns. Irakgate onkaan mahtanut jättää suomalaiseen valtamediaan - ja muutamiin jatkuvasti soopaa nimimerkkiensä suojista suoltaviin...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000012617973
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000012640970
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Kansalaisten salakuuntelu kuohuttaa tunteita USAssa/1101981982160
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/1101981982290
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/1101981982288
- Matti Kepponen
Ristimäen kirjoitus on sinänsä ansiokas. En kuitenkaan antaisi Anneli Jäätteenmäen kirjoituksille ja sanomisille minkäänlaista todistus- tms. arvoa. Hän puhuu tietysti omaksi edukseen, mikä on toki sallittua. Mutta jokainen myöntänee, että Jäätteenmäellä on ilmeinen tarve kirkastaa omaa kilpeään.
- Timo Ristimäki
Palkittu tutkiva journalisti ja freelance-toimittaja Mikko
Niskasaari arvioi taannoin (6.8.2004 Journalisti n:o 13/2004) ansiokkaasti Irakgatea ja sitä mitä media siitä kertoi ja mitä jätti kertomatta.
Niskasaaren toimittajien ja mediaväen ammattilehdessä Journalistissa ilmestynyt kirjoitus kannattaa kaikkien "arveluttavia lähteitä" kavahtavien (potentiaalisten) traumaatikkojen lukea - ennen intoutumistaan uusiin hoito-ohjeisiin - itsekriittisesti ja kokonaisuudessaan.
Silläkin uhalla, että muutamat nimimerkkeilijät saattavat paheksuen heitellä arveluttavia kysymysmerkkejään, rohkenen tarjoilla sen Mikko Niskasaaren alkuperäistekstinä:
"IRAKGATE"
– mitä medialta
jäi kertomatta
Pekka Ervasti päättää vauhdikkaan kirjansa "Irakgate" vihjaukseen:
"Irakgaten arvoitus, kuten kaikki suuret arvoitukset, näyttää jäävän
vaille lopullista ratkaisua. Se sopii monille".
Voisiko "Irakgaten" ratkaisematon arvoitus olla se, miksi media pääosin
tuki Paavo Lipposta myös sen jälkeen, kun julkistettu aineisto osoitti,
että juuri hänen lausuntojensa todenmukaisuus oli kaikkein kyseenalaisin?
Yhdysvallat tiedusteli vuoden 2002 lopulla noin 50 valtiolta haluja
osallistua Irakin kriisin jälkihoitoon, jos tilanne päätyy sodaksi. Suomen
hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (UTVA) muotoili
Suomen vastauksen 4.12.2002. Se korosti kriisin ratkaisemista YK:n
päätöslauselman 1441 pohjalta, turvallisuusneuvoston päättämällä tavalla.
Kaikki osallisuus mahdollisen sodan jälkeisiin toimiin kytkettiin YK:n ja
vain YK:n toimintaan.
Viisi päivää myöhemmin pääministeri Paavo Lipponen selosti Suomen
näkemyksiä Washingtonissa ensin presidentti Georg W. Bushille ja sitten
varapresidentti Richard Cheneylle.
Helmikuun viimeisenä päivänä 2003 Yhdysvaltain varaulkoministeri Marc
Grossmanin piti briifaustilaisuuden Irakin tilanteesta noin 30 maan
edustajalle. "Kutsutut edustivat Grossmanin mukaan maita jotka olivat
luvanneet yhteistyötä ja apua Yhdysvalloille Irakin osalta", kertoi UM:n
salainen muistio. Suomen eduskuntavaaleihin oli aikaa enää 16 päivää.
Oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki kritisoi jo tammikuussa 2003 Lipposen
Washingtonin puheiden sisältöä, ja lisäsi vauhtia maaliskuun alussa,
saatuaan tietoja Grossmanin tilaisuudesta. Hän epäili Lipposen kytkeneen
Suomen sotayhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa ja arveli ulkopoliittisen
johdon ainakin olleen asiassa eriseuraisen.
Median yleislinja oli torjua Jäätteenmäen väitteet, jopa agressiivisesti:
"Pitkin matkaa Jäätteenmäen kritiikissä on ollut enemmän kepeitä heittoja
ja puolivillaisia vihjailuja kuin todennettavia asia-argumentteja.
Tähänastinen huippu kuultiin MTV3:n vaalitentissä torstai-iltana.
Keskustajohtaja antoi ymmärtää, että Yhdysvallat pitää Suomea Lipposen
lupausten vuoksi osana Irakin vastaista liittoutumaa", laukoi Turun
Sanomat pääkirjoituksessaen 8.3.2003.
Vielä tuolloin ei ollut tiedossa, mihin Jäätteenmäki kritiikkinssä
perusti, joten toimittajien epäluuloisuus oli perusteltua.
Vuoto
lehdille
Ilta-Sanomat ja Iltalehti saivat 10.3.2003 pyytämättä ja yllättäen kopiot
kahdesta UM:n salaiseksi leimatusta asiakirjasta. Ensimmäinen käsitteli
Paavo Lipposen tapaamisia 9.12.2002 presidentti Georg W. Bushin ja
varapresidentti Richard Cheneyn kanssa. Toinen käsitteli USA:n
varaulkoministeri Marc Grossmanin briifaustilaisuutta.
Myöhemmin poliisikuulustelussa IS:n toimittajat arvioivat lehden saaneen
kokonaiset asiakirjat, ei vain niistä tehtyä muistiota, kuten osoittautui
olleen Jäätteenmäen laita. Ilta-Sanomissa työskennellyt Pekka Ervasti
esittää kirjassaan asian samoin. IL:n toimittaja vetosi lähdesuojaan ja
kieltäytyi vastaamasta poliisin kysymyksiin.
Lehdet uutisoivat 11.3.03, että Bush "ylisti Suomea hyväksi
yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta
koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon". "Lipponen
puolestaan kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa
kansainvälistä koalitiota". Ne kertoivat myös, että "Lipponen kiitti
Bushia globaalista johtajuudesta" terrorismin vastaisessa toiminnassa.
Molemmat selostivat myös Grossmanin tilaisuutta. IS antoi runsaasti tilaa
Max Jakobsonille, jonka mielestä Jäätteenmäen kritiikki "on hakemalla
haettua saivartelua". Grossman-tilaisuus oli Jakobsonin mukaan tavallinen
tiedotustilaisuus: "On hyvä käydä kuuntelemassa, mitä sanotaan. Aivan
typerää on kuvitella, että osallistuminen merkitsisi liittymistä USA:n
liittolaiseksi", hän väitti.
IL oli kriittisempi: "Grossmanin isännöimää tilaisuutta kutsuttiin nimellä
'coalition briefing'. Jo nimitys kertoo, että kyseessä ei ole
tavanmukainen tiedotustilaisuus vaan paremminkin eräänlainen
koordinaatiokokous".
Muut lehdet uutisoivat ja kommentoivat vuotoa seuraavana päivänä.
Jakobsonin lausuntoja IS:ssa lainattiin usein laajemmin kuin tietoja
asiakirjoista. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Paavo Lipponen saivat
selityksensä väärinkäsityksestä läpi kritiikittä.
"Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) mukaan muistio tarkoittaa tilannetta,
jossa Suomi, kuten käytännössä lähes kaikki muutkin maat, liittyi laajaan
terrorismin vastaiseen koalitioon", selosti Turun Sanomat 12.3.03. Kalevan
pääkirjoitus toisti saman Tuomiojan lausunnon, mutta osoitti hieman
ymmärtämystä myös Jäätteenmäelle:
"Jäätteenmäellä ei selvästikään ole ollut tarkkoja tietoja asioista
ainakaan siinä vaiheessa kun hän otti hallituksen tulilinjalle Irakin
tähden. Julkisuuteen vuodettu salainen raportti tekee kuitenkin
Jäätteenmäen kritiikin ymmärrettävämmäksi".
Grossman-tilaisuus selitettiin yleisesti, Jakobsonia mukaillen,
tavalliseksi tiedotustilaisuudeksi. Syntyi vaikutelma, että toimittajat
ajattelivat Jäätteenmäen käyvän vaalikampanjaa ja olevan siksi
epäluotettavan, mutta uskoivat Lipposen ja Tuomiojan puhuvan totta viran
puolesta ja Jakobsonin muuten vain.
Hymyn
paljastus
Helmikuussa 2004 Hymy julkisti koko UM:n muistion Lipposen tapaamisista
Bushin ja Cheneyn kanssa. Ilmeni, että Bushin kiitokset Suomen
liittymisestä koalitoon oli kirjattu Irak-otsikon alle. Irakista
keskusteltaessa "Lipponen kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä
rakentaa kansainvälinen koalitio". Keskustellessaan Cheneyn kanssa
Irakista "Lipponen totesi yhteistyön olevan tärkeää koalition
säilyttämiseksi". Nyt oli kiistatonta, että Tuomiojan ja Lipposen
selitykset väärinkäsityksestä, Irakin sekoittamisesta
terrorismi-koalitioon, olivat täysin perättömiä.
Lipponen kiitti Bushia myös siitä että "Yhdysvallat päätti viedä Irakin
kysymyksen YK:n käsiteltäväksi", mutta silti hänen puheidensa ja UTVA:n
4.12.02 kannanoton välillä on ristiriita. UTVA ilmoittautui mukaan vain
YK:n toimintaan, ei USA:n johtamaan koalitioon.
Vaikka median edellisenä vuonna toistelema väite, "Suomen linja ei ole
missään vaiheessa ollut epäselvä: tuemme YK:ta" (Kaleva 14.3.2003), oli
sinällään tosi, siitä jäi pois se, ettei epäilyksen kohteena ollut Suomen,
vaan Lipposen linja, joka mitä ilmeisimmin oli ollut osin eri kuin muilla
ulkopolitiikan päättäjillä. Myös Pekka Ervasti viittaa kirjassaan
linjaeroon:
"Lipponen laski, että Yhdysvallat hyökkää Irakiin joka tapauksessa, ja
Suomi voi vain tukea hyökkäystä. Hän uskoi, että YK antaa lopulta
valtuutuksen sotilastoimiin. Ulkopoliittisen johdon keskusteluissa
Lipponen vastusti jokaista sellaista ratkaisua, joka oli ristiriidassa
tämän hyökkäysteorian kanssa, eräs asiantuntija tulkitsee".
Tulkinta saa tukea Lipposen puheesta SDP:n puoluevaltuustossa. "Vielä ei
edes tiedetä mitä mieltä [YK:n] turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet
lopulta ovat", hän väitti (Aamulehti 5.3.03). USA:n hyökkäys alkoi vain
pari viikkoa myöhemmin.
Hymy paljasti myös sen, mistä iltapäivälehdet olivat vaienneet, Lipponen
oli kaupannut varapresidentti Cheneylle AMOS-kranaatinheitinjärjestelmää.
Aseviennissä Suomen ulkopolitiikan keskeinen opinkappale on, ettei aseita
viedä kriisialueille eikä sotaakäyviin maihin. Lipponen poikkesi tästä
periaatteesta.
Pekka Ervasti selittää IS:n vaikenemista kirjassaan: "… niiden
kauppaamisesta Yhdysvaltoihin oli tiedotusvälineissä ollut useita juttuja
jo aikaisemmin. Se ei ollut enää uutinen". Selitys on ongelmallinen. Ei
Patrian pyrkimyksiä myydä AMOS Yhdysvaltoihin kovin näkyvästi oltu
uutisoitu. Kun Lipponen tarjosi niitä samassa yhteydessä, jossa osapuolet
kiittelivät toisiaan Irakin vastaiseen koalitioon osallistumisesta,
"korohoro" -tarjous sai aivan uuden merkityksen.
Hymyn paljastus muutti tilanteen lopullisesti, eikä media voinut enää
puolustautua tiedon puutteella. Jäätteenmäki oli osunut
Washington-keskustelujen arvioissaan hyvin lähelle totuutta. Sen sijaan
Lipponen ja Tuomioja olivat antaneet medialle perättömiä lausuntoja,
vastoin parempaa tietoaan. Tästä median valtaosa kuitenkin vaikeni.
Favorinin
lausunto
Lisää tärkeää aineistoa tuli julkiseksi, kun oikeudenkäynti Jäätteenmäkeä
ja Martti Mannista vastaan alkoi 3.3.2004. Esitutkinnassa poliisi kuuli
todistajana UM:n tietohallintojohtaja Martti Favorinia.
Grossman-muistiosta hän totesi:
"Koko asiakirja ja jopa sen olemassaolo on salaista. Tältä osin ei haluta
kertoa edes sitä, että Suomi on ollut mukana tällaisessa tapahtumassa.
Esimerkiksi Ruotsin ei haluta tietävän tällaista, koska siitä saattaa olla
haittaa Suomen ja Ruotsin välisille suhteille".
Favorinin lausunto veti maton Max Jakobsonin väitteiden alta. Sekä
Jakobsonin väittämä "tavallisesta tiedotustilaisuudesta", että Favorinin
lausunto eivät voi olla totta, jompikumpi on väärässä. Favorin puhui
poliisikuulustelussa todistajana, totuusvelvollisuuden sitomana ja
rangaistusuhan alaisena. Jakobsonilla ei liene edes poliittista vastuuta.
Media kuitenkin vaikeni Favorinin lausunnosta lähes täysin. Se oli
kaksinverroin outoa, sillä lausunto on esitutkintapöytäkirjan ainoa kohta,
jossa vuotojen aiheuttamia vahinkoja edes yritettiin perustella.
Elokuussa 2003, pari kuukautta Jäätteenmäen eron jälkeen, Erkki Tuomioja
väitti STT:n haastattelussa, että "Jäätteenmäki olisi saanut Irak-tiedot
pyytämällä" (HS 17.8.03). Olisiko, oli poliisi kysynyt kuukautta
aikaisemmin Favorinilta:
"Vastaus olisi ollut kielteinen", arvioi Favorin. Myös tämän lausunnon
media sivuutti.
Vuoto-
jahti
"Oppositiojohtajana ja pääministerinä Jäätteenmäki on viljellyt pitkin
kevättä puolitotuuksia tai valheita Irak-kiistan ympärillä", väitti
Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen 20.6.2003, Jäätteenmäen
jouduttua eroamaan pääministerin paikalta. Virkkunen oli osin oikeassa,
mutta moralisoinnista vei terän se, että maan suurin sanomalehti oli
katsonut läpi sormien Lipposen ja Tuomiojan pitkin kevättä viljelemiä
puolitotuuksia tai valheita. Median suhtautumisessa toisaalta
demarijohtajien, ja toisaalta Jäätteenmäen vilppiin on dramaattinen ero.
Eduskuntavaalien 2003 jälkeen media keskittyi etsimään vuotajaa. Se vuoto,
joka käynnisti poliiisitutkinnan, eli IS:n ja IL:n saamien asiakirjojen
alkuperä, ei kuitenkaan kiinnostanut. Kaikki vaiva suunnattiin sen
selvittämiseen, mistä Jäätteenmäki sai tietonsa. Tätä tilannetta
Jäätteenmäki ei hallinnut lainkaan, vaan päätyi sekaviin selityksiin, ja
sitä myöten katastrofiin. Jäätteenmäki avustajineen osoitti ällistyttävää
ammattitaidottomuutta, mutta se ei todista median peliä puhtaaksi.
Jäätteenmäen kujanjuoksu alkoi IS:n 8.5.2003 julkaistusta artikkelista
"Salainen Irak-muistio vuoti ensimmäiseksi Jäätteenmäelle?" Asian
esittäminen kohu-uutisena, kuin uutena tietona oli kahdella tapaa
erikoinen ratkaisu. Jäätteenmäki oli kertonut salaisista asiakirjoista jo
ennen vaaleja, ainakin MTV3:n vaalitentissä 6.3.2003, kertoivat lehdet
tentin jälkeen kerrottiin: "Jäätteenmäki perusteli näkemyksiään haltuunsa
saamillaan asiakirjoilla" (Aamulehti 7.3.03). Mitä muuta kuin salaisia
tällaiset asiakirjat saattoivat olla?
Vielä pahempaa, IS uutisoi asian jo 15.3.03 , päivää ennen vaaleja, liki
samalla otsikolla "Jäätteenmäki paljasti ensin tietoja salaisesta
raportista". Otsikko kuvaa hyvin artikkelista välittyvää hätäännystä, joka
saattoi olla seurausta alkavasta poliisitutkinnasta. Artikkeliin oli
haastateltu Anneli Jäätteenmäkeä, jolta lähes kerjättiin Irak-kritiikin
peruuttamista.
Kaikkiaan median vuotajajahti osoitti, että suuri osa toimittajista piti
tärkempänä sitä mistä Jäätteenmäki sai tietonsa, kuin sitä mitä
Washingtonissa todella tapahtui. Tärkeysjärjestystä voi perustellusti
oudoksua. Juha Keskinen totesikin Iltelehdessä 12.3.2003: "Kun
oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki nosti esiin Irak-politiikkamme
ristiriitaisuudet, monet poliitikot ja lehdet kiiruhtivat tuomitsemaan
hänet. Asian selvittämisestä ei niin tuntunut väliä olevan".
Toimittajat osoittivat lisäksi kaksinaismoraalia suhtautumisessa salaisiin
asiakirjoihin. Tiedotusvälineet tuskin ovat jättäneet julkaisematta yhtään
salaista asiakirjaa sillä perusteella, että sen vuotaminen on ollut rikos
– tällaisilla paljastuksilla pikemminkin ylpeillään. Irak-jupakassa asia
oli päinvastoin, vuotajan teon rikollisuudella iskettiin raskaasti
Jäätteenmäkeä. Salaiset asiakirjat julkaisseet iltapäivälehdet olivat
sankareita, Jäätteenmäki roisto. Mitään selitystä tähän epäloogisuuteen ei
ole esitetty.
Professori Keijo Korhonen kommentoi 16.5.2003 kolumnissaan mm. Ilkassa
Jäätteenmäen asemaa: "Kun Lipposen keskustelumuistiot laadittiin,
kansanenedustaja Jäätteenmäki ei ollut hallituksen jäsen. Hän ei ollut
ulkoministeriön virkamies eikä millään muullakaan tavalla
virkavastuuasemassa. On yhdentekevää, vilauttiko hän journalisteille omia
muistiinpanojaan vai suoraa kopiota Lipposen Washingtonin-muistiosta.
Riippumatta siitä, miten Jäätteenmäki oli tiedot haltuunsa saanut, hänellä
oli täysi oikeus saattaa silloinen pääministeri poliittiseen vastuuseen
tekosistaan".
Korhosen argumentti on loogisempi kuin median uusmoralismin perusta. Näin
siitäkin huolimatta, että Jäätteenmäeltä oli ehdottomasti poliittinen
virhe hankkia vuotaja presidentin kansliasta. Hänellä oli täydet
mahdollisuudet päästä pääministeriksi, jonka täytyy pystyä
luottamukselliseen yhteistyöhön presidentin kanssa. Oma tiedottaja
presidentin kansliassa, tämän selän takana, oli siinä tilanteessa
harvinaisen huono ajatus.
Mikko Niskasaari"
Lähdelinkki Journalistiin:
http://www.journalistilehti.fi/journalisti/arkisto/132004/
http://www.journalistilehti.fi/journalisti/arkisto/132004/lyhy/Muut129040.htm
- Ristimäki
Timon kirjoituksessa maistuu sellainen jälkisuomettuminen jota voisi verrata vaikkapa kepulaiseen kannanottaaoon parinkymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin. Solloinhan pieni Grenadan saari ja Afganistan joutuivat hyökkäyksen kohteeksi. Kepu tuomitsi länsivaltojen toimet Grenadassa mutta vaikeni Afganistanin moniverroin tuhoisamman sodan tyystin.
Tälläisten miesten, Timon ja kumppaneiden, kanssa olemme nytkin tekemisissä.
Laitappa Timo joskus USA vastainen jälkisuomettunut asenteesi hyllylle ja tarkastele vaikka Venäjän toimia omassa terrorismin vastaisessa sodassaan
Putin on jatkanut tsetseenien mustamaalausta ilman pitäviä todisteita. Venäjän intressit Tsetsenian hallussapitoon ovat selkeästi öljyputkissa, joita maan läpi kulkee.
Tsetseniassa on järjestetty useita kansanäänestyksiä, joiden puolueettomuutta on vahvasti epäilty, mm. Aly Alhanov (kremlin tukema ehdokas) valittiin uudeksi presidentiksi. Alhanovin vastaehdokas ei saanut osallistua vaaleihin.
Miten kepu on nuo toimet tuominnut. Ei tietenkään mitenkään. - Keskustaporvari
Kun kuuntelee esim. Iranin presidentin puheita, niin luulisi sinullakin olevan hieman muuta ajateltavaa, kuin monen vuoden takaisen USA:n rahtikoneiden lennot Euroopassa.
No, kaikkihan on toki suhteellista.- Timo Ristimäki
Muutamalle viimeksi sotarikoksiin ja ihmisoikeusloukkauksiin perin tarkoitushakuisesti suhtautuvalle tiedoksi: toisaalta voitte kyllä ihan omassa hiljaisuudessanne lukea, että olen vaatinut niiden tuomitsemista aina ja kaikkialla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000104&posting=22000000011962428
Keskustan politiikkaa käsittelevälle palstalle näkyy pesiytyneen yleistä yhteiskunnallista ymmärrystä omaavasti uusia "keskustaporvareita", kepututkijoita" ja "Matti Kepposia" ja heidän ohessaan ja lisäksi muutama muukin kirjoittaja, joiden anti itse käsiteltävien asioiden suhteen tuntuu riittävän siihen, että he keskittyvät kirjoittamaan näekmyksiään ainoastaan muista palstalle aivan vakavassa keskustelumielessä kirjoittavista henkilöistä - ei nimeksikään kulloinkin käsittelyssä olevasta asiasta.
Itse asiassa nimimerkit näkyvät keskittyvän - tai heidän kirjoittelunsa helposti vain johtaa - lähinnä asioiden sensurointiin ja siitä lähtökohdasta, että jossain muualla viestimissä jo aiemmin kirjoitetuilla asioilla tai näkemyksillä ei olisi oikeutta tulla joissakin toisissa keskusteluyhtyeksissä toistetuksi.
Oudoksun moista kuten muutakin nimimerkillistä suhtautumista, josta malliesimerkiksi kelvatkoon seuraavanlainen syvämietelmä:
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
- Petri Rissanen (kesk.)
... Suomen liittämiseen USAn sotakoalitioon. OLen selvittänyt asian, ja yrittänyt saada totuutta läpi jo kahden vuoden ajan. Nyt tein asiasta rikosilmoituksen, kuten voitte tältä saitilta itse lukea.
Noin ksksi viikkoa ennen Lipposen kuuluisaa Bushin vierailua G.B. totesi "Join the coalition" kehottaen näin kaikkia maita liittymään Irakin vastaiseen liittoumaan.
Lipposen vierailun päätteeksi Bush totesi "Welcome to coalition", joten voitte tehdä siitä omat johtopäätöksenne.
Lisäksi Lipposen hallitus karkotti vaalipäivänä USAn pyynnöstä 16.3.2003 kolme irakilaisdiplomaattia perheineen, jotka eivät suostuneet kertomaan tietojaan USAlle.
Paavo kertoi 14.3. suojelupoliisin seuranneen jo kuukausien ajan, että ovatko ko. diplomaatit toimineet diplomaattisen tavan vastaisesti.
15.3. suojelupoliisi kiisti asian, ja ilmoitti USAn pyynnön(!) jääneen ulkoministeriöön.
17.3. lehdissä kerrottiin diplomaattien karkotuksista, ja että suojelupoliisin tiedotus oli keskitetty ulkoministeriöön. SDP sulki suojelupoliisin suun! Demokratiaa parhaimmillaan, eikö vain?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640