Tanja L-K toi esille, että Lestadiolaisuudessa on uskonnollisen ulottuvuuden lisäksi vahva yhteisöllinen ja elämäntapaan liittyvä ulottuvuus.
Ihmekös tuo, sillä useimmiten Rauhanyhdistyksen toiminnan tarkoituksena on "herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä edistää kristillissiveellisten elämäntapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuudessa".
Sekä kristillisen elämän herättämisellä ja elvyttämisellä että elämäntapojen opettamisella hyvä tarkoitus. Ne molemmat tuottavat hyvää elämää, mutta niiden päämäärä on kuitenkin täysin erilainen jo aika -käsitteen valossa.
Sen lisäksi:
-Kristillinen usko korostaa Kristuksen sovitustyötä ja johtaa iäisyyteen taivaassa. Sen lisäksi elävällä uskolla on positiivisia vaikutuksia ajallisen elämään.
-Kristillissiveelliset elämäntavat korostavat ihmisen toimintaa ja tuottavat hyvää elämää pelkästään täällä ajassa. Sen lisäksi ihmisen toiminnan korostaminen on ristiriidassa Kristuksen sovitustyön kanssa ja voi vaikuttaa iankaikkisuuteen. (Pelastuminen on sidottu yksin armoon kenties siitäkin syystä, ettemme me ihmiset pienuudessamme pääsisi kerskaamaan teoillamme ja siten aiheuttamaan kovuudellamme ja kopeudellamme pahaa mieltä)
Mielestäni on haitallista, että yhdistyksellä on kaksi noin merkittävää luonteeltaan täysin erilaista toiminnan tarkoitusta. Haitallisuus syntyy siitä, että ne eivä tue täysin toisiaan, vaan pikemminkin voivat olla toisiaan häiritseviä. Kristillinen usko tukee kyllä hyvän elämän tavoittamista. Sen sijaan elämäntapaopetus saattaa häiritä elävää uskoa. Häiritsevyydestä todistaa jo Raamattu, uskonpuhdistuksen ajan oppiriidat ja jopa tämä palsta. Elämäntapaopetus kiinnittää huomiomme maalliseen, kun taas uskominen olisi tarkoitus kiinnittää iankaikkiseen.
Kumpi meille on tärkeämpää, ajallinen elämä täällä vai iäisyys taivaassa?
Miksi opettaa ollenkaan elämäntapoja, koska se häiritsee päätarkoitusta ja niiden opetusta on kylliksi muutenkin?
Täällä sekamelskan ajassa mielestäni olisi aiempaa tärkeämpää kiteyttää ja korostaa olennaista. Siis Jumalan valtakuntaa ja Kristuksn sovitustyötä. Etenkin kun elämäntapaa menestyksekkäästi kohentavia instituutioita on jo riittämiin. Niinpä mielestäni Rauhanyhdistysten tarkoitukseksi pitäisi määritellä pelkästään kristillisen uskon synnyttäminen ja elvyttäminen. Sillä "etsikää ensin Jumalan valtakunta, niin kaikki muu ohessa annetaan", myös ajallinen hyvä elämä.
Ihmekös tuo, sillä useimmiten Rauhanyhdistyksen toiminnan tarkoituksena on "herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä edistää kristillissiveellisten elämäntapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuudessa".
Sekä kristillisen elämän herättämisellä ja elvyttämisellä että elämäntapojen opettamisella hyvä tarkoitus. Ne molemmat tuottavat hyvää elämää, mutta niiden päämäärä on kuitenkin täysin erilainen jo aika -käsitteen valossa.
Sen lisäksi:
-Kristillinen usko korostaa Kristuksen sovitustyötä ja johtaa iäisyyteen taivaassa. Sen lisäksi elävällä uskolla on positiivisia vaikutuksia ajallisen elämään.
-Kristillissiveelliset elämäntavat korostavat ihmisen toimintaa ja tuottavat hyvää elämää pelkästään täällä ajassa. Sen lisäksi ihmisen toiminnan korostaminen on ristiriidassa Kristuksen sovitustyön kanssa ja voi vaikuttaa iankaikkisuuteen. (Pelastuminen on sidottu yksin armoon kenties siitäkin syystä, ettemme me ihmiset pienuudessamme pääsisi kerskaamaan teoillamme ja siten aiheuttamaan kovuudellamme ja kopeudellamme pahaa mieltä)
Mielestäni on haitallista, että yhdistyksellä on kaksi noin merkittävää luonteeltaan täysin erilaista toiminnan tarkoitusta. Haitallisuus syntyy siitä, että ne eivä tue täysin toisiaan, vaan pikemminkin voivat olla toisiaan häiritseviä. Kristillinen usko tukee kyllä hyvän elämän tavoittamista. Sen sijaan elämäntapaopetus saattaa häiritä elävää uskoa. Häiritsevyydestä todistaa jo Raamattu, uskonpuhdistuksen ajan oppiriidat ja jopa tämä palsta. Elämäntapaopetus kiinnittää huomiomme maalliseen, kun taas uskominen olisi tarkoitus kiinnittää iankaikkiseen.
Kumpi meille on tärkeämpää, ajallinen elämä täällä vai iäisyys taivaassa?
Miksi opettaa ollenkaan elämäntapoja, koska se häiritsee päätarkoitusta ja niiden opetusta on kylliksi muutenkin?
Täällä sekamelskan ajassa mielestäni olisi aiempaa tärkeämpää kiteyttää ja korostaa olennaista. Siis Jumalan valtakuntaa ja Kristuksn sovitustyötä. Etenkin kun elämäntapaa menestyksekkäästi kohentavia instituutioita on jo riittämiin. Niinpä mielestäni Rauhanyhdistysten tarkoitukseksi pitäisi määritellä pelkästään kristillisen uskon synnyttäminen ja elvyttäminen. Sillä "etsikää ensin Jumalan valtakunta, niin kaikki muu ohessa annetaan", myös ajallinen hyvä elämä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä raittiit elämäntavat ja siveys kuuluu kristilliseen elämään.
Kun Laestadius aikoinaan lapissa aloitti käännytystyön, oli hänen ensimäisiä toimiaan puhua raittiista elämäntavoista.
Pelastusarmeijakin tarjoaa soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa ja ne kaikki nivoutuvat yhteen.
Lestadiolaisuudessa on kuitenkin se paha puoli, ettei siellä eletä täysin raittiisti koskien elämäntapoja.
Tupakka on siellä vapautettu raittiuskäsitteestä ja vain alkoholista pidättäytyminen kuuluu raittiuteen.
Kansanraittiuteen kuuluu myös raittius tupakan orjuudesta.
Olisi todella kummallista, jos saarnoissa ei koskaan puhuttaisi ajallisen elämän tarpeista ja ajallisen elämän raittiudesta.
Ihmisille pitää hengen ravinnon lisäksi tarjota myös ajallista ravintoa.
En osaa sanoa, onko edesmenneen Veikko Hurstin tapa tehdä lähetystyötä vain sitä, että paapotaan ihmisiä ilmaisilla ateriolla. Miksi nämä ihmiset ei sitten tee paranusta ja lopeta juomistaan, jolloin heidän elämänlaatunsa kohentuisi ja ei tarvitsisi joka kerta tulla soppajonoon.
Lestadiolaisuudessa tehtävä diakoniatyö on melko vaatimatonta ja varoja käytetään mieluummin uusien komeiden rauhanyhdistysten toimitalojen rakentamiseen, kuin jaettaisiin köyhille, mitä sitäkin Jeesus käski tehdä.
Ymmärrän niin, että lestadiolaisuuden tärkein tehtävä on jakaa ilmaista hengenravintoa, ei ajallista ravintoa, koska se kysyy varoja.
Ja kyllähän lestadiolaiset ovat hyvin toimeen tulevaa väkeä, eivätkä ole sosiaaliluukkujen takana ruikuttamassa.
Elämäntapa koulutus on onnistunut hyvin, eikä köyhyyttä juuri ole.
Lestadiolaisuudessa on tänä päivänä kaikki hyvin.
Kansa voi hyvin, on komeat toimitalot joka paikassa. Eriseuraristiriidat ovat kaukana takanapäin. Organisaatio toimii hyvin ja kansa jaksaa tulla sanankuuloon ja kesäisin suurille suviseuroille. Raha liikkuu ja käy pyydykseen, syntejä saarnataan anteeksi, kansa luottaa johtajiinsa. Epäilyksiä tosin on, mutta niistä puhutaan korkeintaan nurkan takana.
Naiset jaksaa synnytellä isoja lapsilaumoja, mikä takaa sen, että siioni kasvaa sisältäpäin ja jatkuvuus täten turvattu.