Suomen maatalous ja kehitysmaiden köyhät

On suurenluokan hämäystä yrittää puolustaa maatalousprotektionismia sillä, että muutoin hyödyt korjaisi amerikkalainen elintarviketeollisuus. Kehitysmaat ja ns. G20-maat ovat itse vaatineet maatalouskaupan vapauttamista ja pahimpana ongelmana ne näkemät EU:n korkeat tullimuurit, ei niinkään maataloustukia vientitukea lukuunottamatta.

Köyhien maiden ongelma on myös se, etteivät ne kykene resursoimaan asiantuntija- ja neuvottelukapasiteettiinsa riittävää asintuntemusta. Tällaista vapaaehtoista asiantuntemusta niille on tarjonnut Oxfam-järjestö. Myös maailmanpankki on tehnyt paljon selvitystyötä kehitysmaiden näkökulmasta.

Siis jos on halua parantaa kehitysmaiden oloja niiden luontaisesti harjoittamaa maataloutta kehittämällä, siihen on täysi mahdollisuus. Ei sillä että EU puolustaa protektionistisesti vain omaa maataloutta ajeta tippaakaan kehitysmaiden asiaa. Eikä sillä ajeta myöskään omaa asiaa, koska ei pyritä ostokykyisten markkinoiden kasvuun.

EU:n kehitysmaita kohtaan kyyninen ja suorastaan imperialistinen politiikka voi tietysti olla ympäristönsuojelunäkökulmasta hyvä. Tämän ajattelun mukaan on parempi, kun kehitysmaissa kuollaan nälkään kuin että heilläkin olisi varaa autoihin, jääkääppeihin, tietokoneisiin ym. hilavitkuttimin, joista tulee sitten ajan kanssa kaatopaikkajätettä. Lisäksi energiankulutus maailmassa kasvaa, mitä useampaa vauraus alkaa koskettamaan.