Kuinka ihmiset hyväksyy näin valtavat kaikkinaista sekasortoa / onnettomuutta ja onnettomuuksia aiheuttavat RISTIriitaisuudet. Totuuden ja oikeuden lain vastaisuudet! Eli hyväksyvät kaikenlaiset yhteiskunnan yhteistenkin etujen vastaiset vääryydet ! Jotka koituvat suurelle osalle hirveiksi kärsimyksiksi ja suuriksi turhiksi menetyksiksi, niin koko valtiolle, kuin sen veronmaksajillekin, yhteiskunnan / valtion ylläpitäjille. Josta lähes 95 % lukeutuu Jumalaan uskovaksi ja lähes kaikki tuosta määrästä lukeutuu tähän kristillisyyttä tunnustavaan Ev.Lut. seurakuntaan / yhteiskuntaan, eli koko valtiovallan ylläpitäjiksi. Joka nyt sitten toimii jostain määrätystä syystä, näin hirmuisen RISTIriitaisesti / SEKASORTOISESTI.
Näin kukin toisilleen ja itselleen, että koko yhteiskunnalleen / kansakunnalleen, tuhoksi ja turmioksi Näin tehden ja teettäen valtavasti TURHAA TYÖTÄ ja tuottaen monenlaista onnettomuutta ja onnettomuuksiakin, tuon pahuuden ja vääryyden raskaina seuraamuksina. Tarpeellisen työn ollessa huutavan työntekijä puutteen tähden hirveässä pulassa, kauheassa ahdistavassa ja tressaavassa olotilassa, niin palvelijoiden, kuin palveluksia tarvitsevienkin puolelta. Jossa ei pystytä tyydyttävällä tavalla enää hoitamaan työtä, eikä tyydyttämään kansakuntalaisten TARPEITA.
Kaikkien sitten kärsiessä ja tuskaantuessa. Tällaiseen RISTIriitaisuuteen ja sekaSORTOON, = kaaokseen. Kaikenlaisiin turhiin juoksuttamisiin paikasta toiseen, luukulta luukulle jonottamisiin. Kallista armon aikaa (matkoineen) tuhlaamaan ja vielä kovalla kiireellä. Eikä sittenkään välttämättä ehditä hoitamaan kaikkia asioita yhdellä kertaa. Kun toimipisteetkin ovat vain harventuneet, matkojen sitten pidentyessä, ja näin asioiden hoidon vaikeutuessa; lisäten kuluja ja vaivaa / TUSKAA.
No, kaikellahan on kuitenkin tarkoituksensa ja aikansa, niin tälläkin. Se on: Että ihmiset alkaisivat heräilemään ja tajuamaan / tiedostamaan että, nyt on kyllä jotain pielessä eli VÄÄRÄLLÄ perustalla, ja siten johtamassa väärään, yhä pahenevaan ja kauhistuttavampaan onnettomuuksien arkipäiviin. Ja sen tiedostaessa / tajutessa, ns. hoksaa, että olisi varmaan syytä alkaa etsimään parempaa perustaa ja vaihtoehtoa. Jossa toimittaisiin oikein ja hyvin, eli RISTIriidattomasti ja sekasorrottomasti! Herätys! RISTIriidattomasti JA, SEKASORROTTOMASTI !!!
Vaikuttaako uskomattomalta ? Kaikki mahdollisuudet kuitenkin on olemassa, ja ollut jo lähes 2000 vuotta. Siis kaikki totuuden mukaiset opit, ohjeet, neuvot kaikkine; kaiken oikean ja hyvän mahdollistavine ehtoineen. Jotka on ollutkin koko ajan tarjolla. Jotka jokaisen vain tulee sovittaa itseensä, eli taipua sen verran, että sopii niihin raameihin, ja siten että, kaikki palat sopivat toisiinsa nähden hyvin kohdilleen. Että tuottaisi täydellisen kokonaisuuden. Josta kukaan ei voisi enää löytää valittamisen ja vaikertamisen aihetta, kun ei enää olisi kärsimyksiä tuottavia ongelmia! Eikä voisi osoittaa että voisi olla paremmin. Silloin: Mitä muuta kuin, kaikkia tyydyttävä. Josta kaikki voisivat ainoastaan ylistää ja olla kiitollisia. Tai sitten jos on vääryyteen ihastunut ja halukas katkerana vain hiljaa pysyen, koittaa tulla toimeen omiensa keskuudessa.
Että tällaisen mahdollisuuden ihmiskunta on sukupolvesta toiseen ja vuodesta vuoteen HYLJÄNNEET ja valinneet tämän sekasorron / hirveät kärsimykset. Aivan uskomatonta !
Jäälleen näin kaiken oikean ja hyvän, kaiken laillisen lain edustajan nimessä = totuuden nimessä muistuttaen, jonka lähde Jumala ja ainoasyntyinen pyhä vanhurskas (oikeamielinen ja virheetön), eli täydellinen poikansa, kanssaan on ja edustaa, vähäinen palvelijansa.
Kyllä tästä tallaisesta maailmanloppu hirmuisuuksineen tulee, josta vain todelliset Kristuksen omat, eli vanhurskaat, pelastuvat.
Mitä edessä, kulkeudutko
4
314
Vastaukset
- Syntisäkki Surkea
Hurmahengen on mahdotonta tajuta, että Jumalan valtakunta ja maallinen valtakunta ovat kaksi eri asiaa.
Jumalan valtakunnassa hallitsee Jumalan sana.
Siellä on armo ja rauha ja pelastus Kristuksessa.
Sen kansalaisia ovat uudestisyntyneet.
Maallisessa valtakunnassa vallitsee laki, oikeus ja miekka, synti ja kuolema.
Sen kansalaisia ovat kaikki Adamin lankeemuksen kautta synnin alle myydyt eli vanha ihminen.- Uuno Kailas
En tiedä miten ihminen voikin sekaantua täysin absurdiin maailmanparannusohjelmaan. Eikö mikään kello soita Eskolle että maailma menee nytkin vääjäämättä kohti Jumalan asettamaa päämäärää
helvettiä.
Olisi mielestäni paljon tärkeämpää Julistaa Kristusta Jeesusta niille pelastukseksi, jotka haluavat pelastua tästä helvetistä. Kuin rakentaa tuulelle pesiä ja lapopaikkaa pilven hattaroille. Sinänsä Esko on tietenkin asiassaan vilpitön, valitettavasti sekään ei auta mitään Grapula Mundiin.
- Leeviläinen
Millä ajalla ehdit tällaisenkin saarnan kirjoittamaan? Teitkö viikon töitä ja tallensit esim. Wordiin? Luuletko, tahi oletetko, että jokainen tässä foorumissa poikkeava jaksaa lukea hengentuotteesi loppuun? Tuskin? Joskin minä jaksoin, ihan puhtaasta uteliaisuudeta, mutta ymmärtämättä yhtikäs mitään! Sorry!
- että....
No se osoittaa sitten sen että, lukeudut niin nukkuviin kristittyihin, tai ns. vain nimikristtyihin. Eli ei valveutuneisiin, valveella oleviin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p565735Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752902Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella212137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401925Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611829- 191818
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v51548Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83117281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah69996