Halonen JYRÄÄÄ!

Halonen hallitsi TV-keskustelua ja osoitti etenkin Salelle kaapin paikan. Ei yhtään mokaa Haloselta, vaan rautaista ammattitaitoa ja sujuvan ihailtavaa ulosantia.

Vanhanen pani Niinistöä pattiin 10- 0 natokeskustelussa, eikä Sale enää muistanut mitä tuli puhuttua aiemmin samassa asiassa Suomen kuvalehden lehtihaastattelussa. Nyt oli takki taas kerran kääntynyt ja jutut olivat muuttuneet.

On yhä varmepaa ja kuin kiveen hakattua faktaa, että Halonen hakkaa mennen tullen muut, joilla on enää statistin osa vaaleissa. Niinistön kannattasi jo omat itsensä vuoksi vaikka "sairastua", että pääsee häviön kokemisen piinasta.

Voitojulat täällä ovat myös täällä jo valmiiksi suunniteltu ja paikat juhlapöydässä varattu vain Halosen kannattajille.

Hitman 1 ja Lahtari Ari www.natikka ym. hemmot saavat tyytyä olemaan jaloissamme pöydän alla. Heittelemme heille silloin tällöin pikku armopaloja ja purtavaa kuten räksyttäville ja hävinneille rakeille kuuluukin.    
3205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Apuvaa!!!

Äänestä

Halosen ns. suosio johtuu siitä että hän on samalla aikaa sekä ateisti että uskovainen, kommari ja porvari, hetero ja lesbo jne. Siis ei mikään takinkääntäjä vaan takki on koko ajan molemmin päin!
hyvät ihmiset: AVATKAA SILMÄNNE!

Äänestä

Halonen se on joka sinne jyrän alle jää... Ei hulluja voi enemmistö kansalaisista olla, joten joku muu voittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ironmikes kirjoitti:

Halonen hallitsi TV-keskustelua ja osoitti etenkin Salelle kaapin paikan. Ei yhtään mokaa Haloselta, vaan rautaista ammattitaitoa ja sujuvan ihailtavaa ulosantia.

Vanhanen pani Niinistöä pattiin 10- 0 natokeskustelussa, eikä Sale enää muistanut mitä tuli puhuttua aiemmin samassa asiassa Suomen kuvalehden lehtihaastattelussa. Nyt oli takki taas kerran kääntynyt ja jutut olivat muuttuneet.

On yhä varmepaa ja kuin kiveen hakattua faktaa, että Halonen hakkaa mennen tullen muut, joilla on enää statistin osa vaaleissa. Niinistön kannattasi jo omat itsensä vuoksi vaikka "sairastua", että pääsee häviön kokemisen piinasta.

Voitojulat täällä ovat myös täällä jo valmiiksi suunniteltu ja paikat juhlapöydässä varattu vain Halosen kannattajille.

Hitman 1 ja Lahtari Ari www.natikka ym. hemmot saavat tyytyä olemaan jaloissamme pöydän alla. Heittelemme heille silloin tällöin pikku armopaloja ja purtavaa kuten räksyttäville ja hävinneille rakeille kuuluukin.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu