Niinistö veti pisteet kotiin. Harkitsen äänestyskäyttäytymistäni. EU:n asiakirja sanoo yksiseliteisesti että Suomen on autettava ja Suomea autetaan kaikin mahdollisin keinoin. Kaikin mahdollisin keinon pitää aina sisällään myös sotilaallisen avun, sen koko laajuudessaan.
Turha asiaa on kierrellä. EU joutuu ottamaan turvallisuudestaan suuremman roolin kun Naton USA joukot vähenevät Euroopasta. Näin on asian todellisuus. Vanhanen ja Halonen puhuvat vstoin todellisuutta, tai sitten he eivät sitä juuri nyt vaalitaktisesti ymmärrä.
Niinistö jälleen oikeassa
11
541
Vastaukset
- =0=
Niinistö perui puheitaan. Hän on aikaisemmin sanonut ja kirjoittanut lehdissä, että EU:ssa muodostetaan sotilasliittoa. Se ei ole mahdollista ollenkaan, koska EU toimii yhteistyössä Naton kanssa. Päällekkäisasettelua ei voi syntyä ja Vanhanen korjasi Niinistöä asiassa ja piikittelikin, että miksi Niinistä on aiemmin sitten sanonut muuta.
Niinistö perui sanansa, joita lehdissä on puhunut: "minut ymmärrettiin väärin" ja kaikki nauroivat tilanteelle. Niinistö mokasi sotilasliitoista puhuessaan. Hän koetti poliittisin keinoin kierrellä tukalan tilanteen ja poliitikkona puhui sen jälkeen, mitä kokouksissa on käsitelty. Tarkoitus on antaa suomalaisille hyvä kuva Amerikan Natosta, jotta suomalaiset luulisivat sen olevan jotenkin kytköksissä ja sekoittuvan tähän "EU-sotilasliittoon", jota ei ole mahdollista edes toteuttaa. - onon
Ihmettelen miksi Halonen ja Vanhanen yrittävät tuota asiaa kiertää, eivätkö he uskalla katsoa totuutta silmiin vai kalastelevatko he vain ääniä.
Tulee jotenkin olo, että meitä petetään. Onneksi Niinistö tuo asioita esille (myös meidän kansalaisten tietoon) sellaisena kuin ne ovat.- simpukka
että asiat eivät ole niin kuin niinistö puhui eu:n sotilasliitosta. hän puhui väärin ja huomasi sen itsekin keskellä lausetta ja alkoi myötäillä vanhasta.
- mulle totuus
simpukka kirjoitti:
että asiat eivät ole niin kuin niinistö puhui eu:n sotilasliitosta. hän puhui väärin ja huomasi sen itsekin keskellä lausetta ja alkoi myötäillä vanhasta.
Kerropas mulle tyhmälle, että miten se asia sitten on? Kun sinä ja Vanhanen sen tunnutte niin hyvin tietävän.
Toivon, että vastaat, koska muutenhan sinä paljastut tietämättömäksi. - 45gstbsv
simpukka kirjoitti:
että asiat eivät ole niin kuin niinistö puhui eu:n sotilasliitosta. hän puhui väärin ja huomasi sen itsekin keskellä lausetta ja alkoi myötäillä vanhasta.
Eiköhän tämäkin keskustelu pitäisi niputtaa yhteen ihan maalaisjärjellä. Jos turvatakuissa on luvattu (tai olisi luvattu jos perustuslaki olisi tullut voimaan) auttaa puolin ja toisin kaikin mahdollisin keinoin, niin miten se poikkeaa oleellisesti sotilasliitosta? Liiton nimi vain on Euroopan Unioni - ydinajatus on ihan sama kuin sotilasliitossa.
Tätä Tarja "mä niinku" Halosen ja Matti "en minä niin ole sanonut" Vanhasen on mahdotonta myöntää. - ----
45gstbsv kirjoitti:
Eiköhän tämäkin keskustelu pitäisi niputtaa yhteen ihan maalaisjärjellä. Jos turvatakuissa on luvattu (tai olisi luvattu jos perustuslaki olisi tullut voimaan) auttaa puolin ja toisin kaikin mahdollisin keinoin, niin miten se poikkeaa oleellisesti sotilasliitosta? Liiton nimi vain on Euroopan Unioni - ydinajatus on ihan sama kuin sotilasliitossa.
Tätä Tarja "mä niinku" Halosen ja Matti "en minä niin ole sanonut" Vanhasen on mahdotonta myöntää.mutta on turhaa sanoa EU:ta sotilasliittoumaksi, koska sitä se ei ole! Vaikka olisi turvatakuissa luvattu, että autetaan toisia puolin ja toisin niin se ei suoranaisesti tarkoita sotilasliittoa. Yksinkertaistettuna: tänne ei tule ketään EU:sta puolustamaan, jos jokin uhkaava tilanne tulisi - EU ei näistä lupauksista huolimatta ole velvollisia tulemaan, koska ei ole olemassa sopimusta eli virallista liittoa. Ja ajatus ei tee liittoa. Ei meillä ole väkeä missään Euroopassa liikkumassa sotilasharjoituksissa EU:n pillin mukaan ja kriisitilanteissa emme myöskään ole velvollisia kokoamaan armeijaa kasaan, jos EU niin vaatii.
Myöskään tällaista liittoa ei voida perustaa, koska EU toimii yhteistyössä Naton kanssa. Toki EU voi kehittää turvallisuuspolitiikkaansa, mutta sotilasliittoutumaa ei EU:sta saa.
Ja tässä asiassa Niinistö oli väärässä, koska on useisiin eri lehtiin sanonut, että EU kehittää sotilasliittoutumaa.
EU:ssa on olemassa monia maita, jotka kuuluvat jo Natoon. Ei ole mahdollista, että kehitettäisiin toinen liitto tuon päälle ja varsinkin EU:n ja Naton yhteistyönkin vuoksi ei Nato sitä hyväksyisi. Nyt Niinistö puhui ja jankkasi ja perui sanojaan. Ja Vanhanen oikaisi - ja korostan, etten ole mikään Vanhasen kannattaja, kun joku tuolla koetti vihjata "sinähän ja vanhanen tiedätte".. ihmeellistä vain, että ihmiset laskivat tuon Niinistön kömmähdyksen Niinistön eduksi. - dgbdg
---- kirjoitti:
mutta on turhaa sanoa EU:ta sotilasliittoumaksi, koska sitä se ei ole! Vaikka olisi turvatakuissa luvattu, että autetaan toisia puolin ja toisin niin se ei suoranaisesti tarkoita sotilasliittoa. Yksinkertaistettuna: tänne ei tule ketään EU:sta puolustamaan, jos jokin uhkaava tilanne tulisi - EU ei näistä lupauksista huolimatta ole velvollisia tulemaan, koska ei ole olemassa sopimusta eli virallista liittoa. Ja ajatus ei tee liittoa. Ei meillä ole väkeä missään Euroopassa liikkumassa sotilasharjoituksissa EU:n pillin mukaan ja kriisitilanteissa emme myöskään ole velvollisia kokoamaan armeijaa kasaan, jos EU niin vaatii.
Myöskään tällaista liittoa ei voida perustaa, koska EU toimii yhteistyössä Naton kanssa. Toki EU voi kehittää turvallisuuspolitiikkaansa, mutta sotilasliittoutumaa ei EU:sta saa.
Ja tässä asiassa Niinistö oli väärässä, koska on useisiin eri lehtiin sanonut, että EU kehittää sotilasliittoutumaa.
EU:ssa on olemassa monia maita, jotka kuuluvat jo Natoon. Ei ole mahdollista, että kehitettäisiin toinen liitto tuon päälle ja varsinkin EU:n ja Naton yhteistyönkin vuoksi ei Nato sitä hyväksyisi. Nyt Niinistö puhui ja jankkasi ja perui sanojaan. Ja Vanhanen oikaisi - ja korostan, etten ole mikään Vanhasen kannattaja, kun joku tuolla koetti vihjata "sinähän ja vanhanen tiedätte".. ihmeellistä vain, että ihmiset laskivat tuon Niinistön kömmähdyksen Niinistön eduksi."Yksinkertaistettuna: tänne ei tule ketään EU:sta puolustamaan, jos jokin uhkaava tilanne tulisi - EU ei näistä lupauksista huolimatta ole velvollisia tulemaan, koska ei ole olemassa sopimusta eli virallista liittoa."
Siis mikäköhän järki tuossa on? Miten niin ei ole sopimusta? EU:n perustuslaki, tai perustuslaillinen sopimus, miten sitä nyt halutaankaan kutsua, on toki sopimus, joka sitoo ja velvoittaa. (Tai siis on jos tulee voimaan. Tässä pitäisi koko ajan puhua konditionaalissa.)
Sillä on ihan turha spekuloida, että "ei ole pakko kasata armeijaa kasaan jos EU niin vaatii". No ei ole pakko ei, mutta mietipä mitä sellaisesta maasta ajatellaan joka ei riennä apuun ja mitkä ovat sen mahdollisuudet saada itse apua seuraavassa kriisitilanteessa?
Jos turvatakuista huolimatta jokin maa ei rientäisi toisen apuun, se olisi poliittinen itsemurha, mikä heijastuisi kaikille elämän osa-alueille ja vuosiksi eteenpäin. - -_-
dgbdg kirjoitti:
"Yksinkertaistettuna: tänne ei tule ketään EU:sta puolustamaan, jos jokin uhkaava tilanne tulisi - EU ei näistä lupauksista huolimatta ole velvollisia tulemaan, koska ei ole olemassa sopimusta eli virallista liittoa."
Siis mikäköhän järki tuossa on? Miten niin ei ole sopimusta? EU:n perustuslaki, tai perustuslaillinen sopimus, miten sitä nyt halutaankaan kutsua, on toki sopimus, joka sitoo ja velvoittaa. (Tai siis on jos tulee voimaan. Tässä pitäisi koko ajan puhua konditionaalissa.)
Sillä on ihan turha spekuloida, että "ei ole pakko kasata armeijaa kasaan jos EU niin vaatii". No ei ole pakko ei, mutta mietipä mitä sellaisesta maasta ajatellaan joka ei riennä apuun ja mitkä ovat sen mahdollisuudet saada itse apua seuraavassa kriisitilanteessa?
Jos turvatakuista huolimatta jokin maa ei rientäisi toisen apuun, se olisi poliittinen itsemurha, mikä heijastuisi kaikille elämän osa-alueille ja vuosiksi eteenpäin.Nato velvoittaa sotilaita kouluttautumaan ja olemaan koko ajan valmiina kriisitilanteita varten - ollaanhan se nähty jo Norjastakin, kun norjan sotilaat joutuvat millon minnekin aina kuin Amerikan pilli viheltää(sekä harjoituksiin että oikeaan toimintaan).
Perustuslaissa ei ole mainintaa sotilasliittoutumasta. Mitäköhän siitäkin tulisi, jos yhtäkkiä pitäisi koota jokin "kasa" eri EU-maista kriisitilannetta varten? Ilman mitään yhteistä koulutusta? Sotilasliittoutuma on eri asia kuin se, että perustuslaissa on maininta, että toista maata tulee turvata kriisitilanteessa. En muutenkaan usko, että nuo Keski-Eurooppalaiset haluaisivat yllättäen tulla tänne Suomeen auttamaan perustuslain apu-pykälän ohella jotain Suomen tuntematonta uhkaa varten. Tämä yhteinen "apu"pykälä on lisätty sinne siksi, että EU vahvistuisi muiden EU:n ulkopuolisten maiden silmissä. Käytännössä tuo pykälä ei tarkoita yhtään mitään, koska ei ole olemassa EU-sotilasliittoa. - sdfvasdvf
-_- kirjoitti:
Nato velvoittaa sotilaita kouluttautumaan ja olemaan koko ajan valmiina kriisitilanteita varten - ollaanhan se nähty jo Norjastakin, kun norjan sotilaat joutuvat millon minnekin aina kuin Amerikan pilli viheltää(sekä harjoituksiin että oikeaan toimintaan).
Perustuslaissa ei ole mainintaa sotilasliittoutumasta. Mitäköhän siitäkin tulisi, jos yhtäkkiä pitäisi koota jokin "kasa" eri EU-maista kriisitilannetta varten? Ilman mitään yhteistä koulutusta? Sotilasliittoutuma on eri asia kuin se, että perustuslaissa on maininta, että toista maata tulee turvata kriisitilanteessa. En muutenkaan usko, että nuo Keski-Eurooppalaiset haluaisivat yllättäen tulla tänne Suomeen auttamaan perustuslain apu-pykälän ohella jotain Suomen tuntematonta uhkaa varten. Tämä yhteinen "apu"pykälä on lisätty sinne siksi, että EU vahvistuisi muiden EU:n ulkopuolisten maiden silmissä. Käytännössä tuo pykälä ei tarkoita yhtään mitään, koska ei ole olemassa EU-sotilasliittoa.Ohessa lainaus Eurooppatiedotuksen sivuilta perustuslakia koskien:
"Ulko-ja turvallisuuspolitiikka
Unionin kansainvälinen asema vahvistuu. Siitä tulee oikeushenkilö ja se pystyy esim. tekemään kansainvälisiä sopimuksia. EU saa nopean toiminnan joukot kriisinhallintatehtäviin. Yhteisiä hankintoja varten perustetaan puolustusmateriaalivirasto. Jäsenvaltiot antavat toisilleen turvatakuut, joilla sitoutuvat autaamaan toisiaan ulkopuolista hyökkäystä vastaan, suuronnettomuuden tai terrori-iskun jälkeen.
Mitä tarkoittavat EU:n turvatakuut?
Ensimmäistä kertaa sopimukseen kirjataan tällainen velvoite. Turvatakuut sitovat jäsenet puolustamaan toisiaan. Tämä on täysin uusi ulottuvuus EU-sopimuksissa."
Ei tossa paljon ole tulkinnan varaa.
Noi "mä en usko" perustelut on vähän hatusta revittyjä. Tolla logiikalla kaikkiin sopimuksiin vois suhtautua tyyliin "vaikka on sovittu niin en mä kuitenkaan usko". - heihei!
sdfvasdvf kirjoitti:
Ohessa lainaus Eurooppatiedotuksen sivuilta perustuslakia koskien:
"Ulko-ja turvallisuuspolitiikka
Unionin kansainvälinen asema vahvistuu. Siitä tulee oikeushenkilö ja se pystyy esim. tekemään kansainvälisiä sopimuksia. EU saa nopean toiminnan joukot kriisinhallintatehtäviin. Yhteisiä hankintoja varten perustetaan puolustusmateriaalivirasto. Jäsenvaltiot antavat toisilleen turvatakuut, joilla sitoutuvat autaamaan toisiaan ulkopuolista hyökkäystä vastaan, suuronnettomuuden tai terrori-iskun jälkeen.
Mitä tarkoittavat EU:n turvatakuut?
Ensimmäistä kertaa sopimukseen kirjataan tällainen velvoite. Turvatakuut sitovat jäsenet puolustamaan toisiaan. Tämä on täysin uusi ulottuvuus EU-sopimuksissa."
Ei tossa paljon ole tulkinnan varaa.
Noi "mä en usko" perustelut on vähän hatusta revittyjä. Tolla logiikalla kaikkiin sopimuksiin vois suhtautua tyyliin "vaikka on sovittu niin en mä kuitenkaan usko".se "mä en usko" -kohta olikin omaa ajattelua,kuten noilla sanoilla yleensä ilmaistaankin, mutta ei teksti sille kokonaisuudessa perustu. Miksi täällä aina puututaan sanamuotoihin?
Ei EU:ta pidä sotilasliittoon sekoittaa.
En jaksa enää väitellä asiasta, koska olen eri mieltä kanssasi, eikä se miksikään taida muuttua..
Mutta kiitos hyvästä keskustelusta, sain paljon ajatuksia - mä painun nukkumaan! - sadvfasdfv
heihei! kirjoitti:
se "mä en usko" -kohta olikin omaa ajattelua,kuten noilla sanoilla yleensä ilmaistaankin, mutta ei teksti sille kokonaisuudessa perustu. Miksi täällä aina puututaan sanamuotoihin?
Ei EU:ta pidä sotilasliittoon sekoittaa.
En jaksa enää väitellä asiasta, koska olen eri mieltä kanssasi, eikä se miksikään taida muuttua..
Mutta kiitos hyvästä keskustelusta, sain paljon ajatuksia - mä painun nukkumaan!Joo kiitos myös sulle ajatustenvaihdosta.
Ai niin, se tärkein: muista äänestää Niinistöä! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238