Sakea lumisade valaisee
tätä pimeää talviyötä.
Hohtavat hiutaleet
leijailevat maahan,
tuudittaen mieltäni
unien valtakuntaan.
Täältä viltin alta,
muhkeiden tyynyjen keskeltä
niitä on ihanaa tuijotella.
En haluaisi vielä nukahtaa,
viimeinen vuorokausi on ollut
kullanarvoinen, haluan
muistella sitä vielä hetken.
Sinua, minua, meitä.
Yöllisiä avartavia keskusteluja,
helliä kosketuksia, kauniita katseita.
Tuntui pitkästä aikaa sanoin
kuvaamattoman turvalliselta.
Oli vain meidän oma maailma.
Talletan kaiken sydämeeni,
lukitsen kultaisen säpen,
jonne vain Sinulla
on avain sekä lupa
tuoda lisää kauniita
kullattuja muistoja.
Hellin niitä käärimällä
ne kaikki pehmoiseen untuvaan,
sydämeni ytimeen piilotan.
Vain tähdet ovat todistaneet
kauniita hetkiämme.
Kaukaisuudessa tuikkivat
lämpöään meille, tietä osoittavat.
Näen niiden hymyilevän,
tunnen rakkautta lähettävän.
Tuntuvat olevan puolellamme,
oikeiksi aikeemme todistavat.
Kaunis kuutamokin oli eilen,
kuten tänäänkin, kullanhohteinen.
Sen äärelle mieleni matkaa,
sirpin muotoisena se tuolla hohtaa.
Sen kapealle reunalle istahdan
Sinua odottamaan ja katselen
koko kaunista maailmaa, koko universumia.
Havahdun hereille.
Unien matkaan jo lähtenyt olinkin.
Taas onnistuit tämän tekemään,
unelmien ja kultaisten muistojen
äärelle minut viemään, niitä elämään.
Hohdat unissani yhtä kirkkaasti
kuin nuo kauniit tähdet,
olet yhtä kultainen kuin tuo
kaunis kuunsirppi, jolla istuskelin.
Kiitos antamastasi mielenrauhasta.
Sydämeni olet onnistunut sulattamaan,
unelmiani toteuttamaan, onnellisuuden
kirjaan kirjoittamaan uuden sivun.
Ja mitä kaikkea vielä onkaan edessä.
Pidän Sinusta hyvää huolta,
hellästi lemmen nuorassa ohjaan.
Joka ilta rakkain ajatuksin
Sinut uneen saatan, joko vierelläsi
tai kautta taivaan tähtien.
Hyvää yötä Kullanmuru.
tätä pimeää talviyötä.
Hohtavat hiutaleet
leijailevat maahan,
tuudittaen mieltäni
unien valtakuntaan.
Täältä viltin alta,
muhkeiden tyynyjen keskeltä
niitä on ihanaa tuijotella.
En haluaisi vielä nukahtaa,
viimeinen vuorokausi on ollut
kullanarvoinen, haluan
muistella sitä vielä hetken.
Sinua, minua, meitä.
Yöllisiä avartavia keskusteluja,
helliä kosketuksia, kauniita katseita.
Tuntui pitkästä aikaa sanoin
kuvaamattoman turvalliselta.
Oli vain meidän oma maailma.
Talletan kaiken sydämeeni,
lukitsen kultaisen säpen,
jonne vain Sinulla
on avain sekä lupa
tuoda lisää kauniita
kullattuja muistoja.
Hellin niitä käärimällä
ne kaikki pehmoiseen untuvaan,
sydämeni ytimeen piilotan.
Vain tähdet ovat todistaneet
kauniita hetkiämme.
Kaukaisuudessa tuikkivat
lämpöään meille, tietä osoittavat.
Näen niiden hymyilevän,
tunnen rakkautta lähettävän.
Tuntuvat olevan puolellamme,
oikeiksi aikeemme todistavat.
Kaunis kuutamokin oli eilen,
kuten tänäänkin, kullanhohteinen.
Sen äärelle mieleni matkaa,
sirpin muotoisena se tuolla hohtaa.
Sen kapealle reunalle istahdan
Sinua odottamaan ja katselen
koko kaunista maailmaa, koko universumia.
Havahdun hereille.
Unien matkaan jo lähtenyt olinkin.
Taas onnistuit tämän tekemään,
unelmien ja kultaisten muistojen
äärelle minut viemään, niitä elämään.
Hohdat unissani yhtä kirkkaasti
kuin nuo kauniit tähdet,
olet yhtä kultainen kuin tuo
kaunis kuunsirppi, jolla istuskelin.
Kiitos antamastasi mielenrauhasta.
Sydämeni olet onnistunut sulattamaan,
unelmiani toteuttamaan, onnellisuuden
kirjaan kirjoittamaan uuden sivun.
Ja mitä kaikkea vielä onkaan edessä.
Pidän Sinusta hyvää huolta,
hellästi lemmen nuorassa ohjaan.
Joka ilta rakkain ajatuksin
Sinut uneen saatan, joko vierelläsi
tai kautta taivaan tähtien.
Hyvää yötä Kullanmuru.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin todellisen ,tutun tuntuisen runon oot kirjoittannu.
Jälleen kerran,tuo maailan kaikkeus ,kauneudessaan,suo tehdä matkaa,jopa kuunsirpillekki istumaan.
Vain sitä rakkaintaan odottaan,etsimään.
Tunnelmaa ,peiton alla,herkkyyttä ja tähtitaivaan kaikkeudessa.
Kiitos sinulle,tein matkaa kansas,taidettiin yhdessä istuu kuunsirpillä?
Hyvää heräävää päivää,ystävyydellä.
Todellisuudesta on mukavaa kirjoittaa, unelmilla sitä täyttäen, unelmiin sekoittuen. Istuimme yhdessä kuunsirpillä, etkö nähnyt kun Sinulle heilutin..? ;)
Kiitos kauniista sanoistasi, ensi yötä jo odotellen, lumihiutaleita jo tuijotellen! Hiutaleiden hohdetta iltaasi, nautitaan talven tuomasta rauhasta! :)
kaunis runo, kuin "Yön kuningatar" olisi puhjennut kukkimaan, saaden kaipaamaan valittuansa.
Hyvää jatkoa lumileopardi!
jos pidit runoilustani, yöllä ajatukset laukkaavat tähtiin ja unelmiin..:)
Iloa ja valoa iltaasi sinne jonnekin!
Kauniista yöllisistä hetkistä, jää muisto kultainen
Hieno runo, pidin!
Mukavaa kuulla jos pidit runoilustani! Yölliset hetket ovat mystisen kauniita, runosuoni sykkii ja mieli laukkaa kuin villivarsa kesäheinikossa vaikka talvi onkin saapunut. :) On niin kaunista lumen peittäessä maan, rauhaisaa ja onnellista. Nautin tästä niin ja hankien hohteessa on innoittavaa runoilla, haaveilla, muistella, rauhoittua..:)
Toivon Sinun nauttivan näistä illoista myös! Lähetän Sinulle kauniit kiitokseni sanoistasi noiden lumihiutaleiden myötä, jotka ilmassa leijailevat! :)
... pystyy luomaan tällaista. Olen iloinen puolestasi. Hyvää Huomenta Sinulle! :))))
Taisin jäädä kiinni..;) Oikeassa olet, rakkautta saan tuntea, siitä nauttia! Otan nyt kaiken irti onnestani, niin ohikiitävä kun tämä hetki voi olla.. Runoillaan lisää!
Kaunista talviaamua Sinulle täältä lumipyryn keskeltä! Toivon Sinulle onnellisuuden rikastamaa päivää! :)
Huh hoijaa... miten kauniisti kirjoitat...
Todella kauniisti.
Lukeekohan hän...
Rakastat häntä todella paljon...
Toivon teille onnea ja rakkautta
ja kaikkea hyvää!
Nautin eilen sakeesta, ihanasta lumisateesta, lenkkeilin ja tein lumienkeleitä ystävän kaa...
kikatimme kuin pikkulikat... elämä on ihanaa...
Mukava jos voin runollani Sinulle hyvää mieltä tuottaa ja pidät sitä kauniina! Tuollaista hassua tajunnanvirtaa tuolloin tuli ja tuollainen teksti muotoutui. Kyllä hän lukee, lähetin tämän hänelle..
On niin ihanaa koskettaa ihmisiä runoilla ja niiden sanomalla, saavat uskomattomia asioita aikaan niin rakkaissa kuin omassa itsessäkin! :)
Runoilemisiin ja kuun hohteista iltaa Sinulle!