Olipas Sauli kesy!

Kumma juttu

Ei sitten esiintynytkään yhtä uhmakkaasti kuin viime kerralla. Mistäs nyt tuulee, kun ei lähdettykään haastamaan Halosta ja puhumaan muiden päälle? Odotin, että koska Sauli iskee, mutta sitäpä ei tullutkaan.

Ja voi, miten kesyltä se Sauli vaikuttikaan sen viikontakaisen hyökkäämisensä jälkeen. Nyt hän vaikutti suurten ennakko-odotusten varjossa kaikkein kilteimmältä. Olisiko kannattanut säästellä paukkuja eka kerralta? Vanhanenkin vakuutti symppikseltä kaikessa "en ole sanonut aivan noinkaan"-hengessään.

Kuinka oikeassa Mauno Koivisto onkaan vanhassa viisaudessaan: "Jos provosoidaan, ei pidä provosoitua." Kukaan ei viikko sitten provosoitunut Saulin provosoinnista, ja nyt vaikuttaa lähinnä nololta yrittäessään taas palata kohteliaammalle ja humaanimmalle linjalle.

Mutta tätä palstaa katsellessa on helppo todeta, että Saulin jutuista provosoituivat eniten paitsi hän itse, myös hänen täällä epätoivoisesti päivästä toiseen muutosta huutavat kannattajansa.

Siksi onkin todella hauskaa huomata, miten Tarja Halonen provosoi esiin voimakkaita tunteita ja fleimauksia täällä suomi24:ssa. Halosta myötäilevät kommentit tungetaan väkivoimalla maanrakoon, eikä räyhääminen tee vaikutusta keneenkään muuhun kuin toiseen kokkareeseen.

Kyllä teidänkin arvon kokoomusnuoret on nyt syytä tehdä kuten esikuvanne Sauli: ottaa lusikka kauniiseen käteen (siihen vasempaan), istua alas, rauhoittua ja opetella Saulin tavoin sellainen hieman alta kulmien katsova nöyrän lempeä katse, jolla ehkä muutama duunari vielä saadaan huijattua uskomaan liituraitahaalari-ihmeeseen. :)

3

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IKÄVÄÄ

      ETTÄ SUN TASOISETKIN SAAVAT ÄÄNESTÄÄ.

      • Ikävää sano

        Onneksemme noita puheenvuoroja kuulee vain kokoomuslaisesta äärioikeistosta, jossa aina on hamuiltu diktaattoreiden perään.

        Kansa valitsee Tarja Halosen ja panee Saulin jäähylle. Olisi nyt mieluummin hoitamassa tehtäviään siellä minne halus. On varmaa ettei yhdelläkään kansainvälisellä pankilla ole mahdollisuutta antaa kakkosmiehensä juoksennella turuilla ja toreilla, kapakoissa ja tupakkitauoilla. Saulia ilman pankki tulee hyvin toimeen ja niin tulee Suomikin.

        Äänestä Tarja Halosta. Valinatasi kohdistuu älynaiseen.


      • Leku
        Ikävää sano kirjoitti:

        Onneksemme noita puheenvuoroja kuulee vain kokoomuslaisesta äärioikeistosta, jossa aina on hamuiltu diktaattoreiden perään.

        Kansa valitsee Tarja Halosen ja panee Saulin jäähylle. Olisi nyt mieluummin hoitamassa tehtäviään siellä minne halus. On varmaa ettei yhdelläkään kansainvälisellä pankilla ole mahdollisuutta antaa kakkosmiehensä juoksennella turuilla ja toreilla, kapakoissa ja tupakkitauoilla. Saulia ilman pankki tulee hyvin toimeen ja niin tulee Suomikin.

        Äänestä Tarja Halosta. Valinatasi kohdistuu älynaiseen.

        Sauli on vain yksi viidestä Investointipankin varapääjohtajasta, jotka vuorossa olevat EU-maat nimittävät aina viideksi vuodeksi kerrallaan.

        Nämä poliittisesti nimetyt "pankinjohtajat" eivät tee päätöksiä, joten ei haittaa, vaikka olisivatkin poissa jaloista vaalityötään tekemässä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe