Eilisiltana nähtyä

mvv

Vanhanen: Televisiouutisissa sanottiin Vanhasen haastaneen Halosen. Toisalta on sanottava ettei Vanhanen halunnut olla mistään erimieltä Halosen kanssa. Jos toimittaja siteerasi jotain Vanhasen antamaa lausuntoa Matti ne kaikki tyrmäsi. Vanhanen ei vieläkään käsittänyt miksi ei ole oikea aika muuttaa Perustuslakia. Vanhasen kädet ja pää sopisivat hyvin 20 cm lyhyemmälle miehelle. Loppuruno ei ollut parhaastapäästä.

Halonen: Ei mitään uutta. On kyllä kansanomainen, siihen kai hänen suosio perustuu. Loppuruno olisi sopinut paremminkin koulutytölle kun Presidentille. Jossakin kohdassa meni aika lähelle Natoa, huomasikohan itsekkään.

Niinistö: On ehdottomasti näistä kolmesta asiantuntevin. Myös Ulkopolitiikka näyttää olevan hallinnassa. Jossakin kohtaa puhui liian pitkään. Loppuruno oli erinomainen, olisi sopinut jollekkin maailmankirjallisuuden suurelle runoilijalle. Niinistö on kai älykäs mies, Vanhanen vaikuttaa vähän tyhmältä, Halonen on siitä väliltä.

Kallis: Hyvä Populisti, tietää varmasti itsekkin puhuvansa joskus mahdottomia. Antaa väriä ja huumoria keskusteluihin.

Soini: Pulaajan Vennamo. Ei näytä tajuavan Presidentin tehtäviä, vaan kuvittelee voivansa toimia kuin ei EU:ta olisi olemassakaan.

Lax: Johdonmukainen mies. Oikea Natokanta.

Lahti: Nyt parempi kun edelliskerralla.

10

574

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meidän televisiossa

      Meidän televisiossa näkyi ja kuului kyllä Niinistön loputon tuppurointi joka asiassa.

      Aina, jos johonkin Niinistö tarttui tai puhui päälle, kuljetti hän kuulijan metsänreunaan asiasta sivuun.

      Ei sellainen ole asiantuntemusta. Se on harhailua - tai kuten ehdokas osaa sen itsekin sanoa - tuppurointia.

      • mvv

        katsonut Kummelia. Vaalikeskustelu, mitä katsoin tuli MTV.3:lta.

        Siinä esiintyi loistava Sauli Niinistö.


      • odotin, milloin
        mvv kirjoitti:

        katsonut Kummelia. Vaalikeskustelu, mitä katsoin tuli MTV.3:lta.

        Siinä esiintyi loistava Sauli Niinistö.

        Ai se ohjelma. Se oli hauskaa katsottavaa kun Niinistön takana oli se nätti neitokainen, jonka silmät meinasivat mennä kiinni väkisin ja uni tulla silmään - aina, kun unilukkari Niinistö alkoi tuppuroimaan.


      • Niinistön blogista

    • Niinistön esiintymisestä

      En voi edes hyvällä tahdolla yhtyä mielipiteeseesi! Varsinkin väite, että myös Ulkopolitiikka näyttää olevan Niinistön hallinnassa, on kaikessa yksinkertaisuudessaan väärä! Hänen ulkopoliittisissa "kannanotoissa" ei kertakaikkiaan ole mitään asiapohjaista konkretiaa! Lienee hämmästyttävintä kuitenkin oli Niinistön vaalitentissä esittämien puheenvuorojen sekavuus. Hänen selityksissään ei oluut mitään tolkkua. Yritti olla mahdollisimman paljon äänessä ja otti myös kantaa asioihin joista hän todellisuudessa tiesi hävyttömän vähän! Välillä niinistö ajautuikin varsin epämiellyttäviin tilanteisiin, kun asiatieto yksinkertaisesti loppui kesken epätoivoisten vastausyritysten. Näihin yleisökin reagoi huvittuneella naurun remakalla, joka sai Niinistön entistäkin vaivautuneemman näköiseksi!

      Huomion arvoista oli Myös Niinistön keinotekoisesti muutettu olemus. Saatuaan kritiikkiä esiintymisestään yle:n vaalitentissä, yrittihän korjata virhettän muuttamalla käyttäytymistään. Järjetön yritys! Teennäisyys paistaa aina läpi! Vain olemalla oma itsensä voi pärjätä, jos nyt on edes mahdollisuutta pärjätä.

      Kameroiden kuvakulma oli Niinistön kannalta myös pahin mahdollinen. Hieman vinosta kulmasta kuvattuna Niinistö näytti enemmänkin elähtäneeltä ukkopahaselta, kuin freesiltä porvariehdokkaalta.:)

      • mvv

        Euroopan on itse otettava vastuu omasta turvallisuudestaan, Yhdysvallat on siihen haluton. Tätä asiaa hän Presidenttinä ajaisi. Sanotaan ettei ole EU:lla joukkoja, ei niitä joukkoja ole Natollakaan, nekin muodostuu jäsenmaiden puolustusvoimista.

        Mitään sekavuutta en hänen puheenvuoroissa huomannut, niissä oli täysin johdonmukainen lokiikka.

        Myöskin Perustuslaki asia tuli hänen puoleltaan selväksi, se on otettava tarkasteluun muutenkin EU:asioden osalta. Tässä vaiheessa riittää poikkeuslaki. Hallitukselta on tapahtunut munaus kun pikaistukssissaan alkoivat muuttamaan yhtä kohtaa.


    • ammattilainen:

      Toiseen tv-vaalikeskusteluun Pasilaan saapui kaksi ehdokasta roolit vaihtaneina. MTV3:n järjestämässä tilaisuudessa Sauli Niinistö jarrutteli, kun Matti Vanhanen aika ajoin hiukan jopa haastoi ja johti keskustelua.

      Viikko sitten Vanhanen otti lukua, oli hiljaa ja varuillaan, mutta entinen epävarmuus oli nyt tipo tiessään. Hän oli aiempaan verrattuna rennompi ja vapautuneempi. Uutta puhtia ja itsevarmuutta ovat ehkä antaneet kaksi hänen kannaltaan suotuisaa mielipidemittausta, joissa hän on kirinyt Niinistön rinnalle.

      Hetkittäin Vanhanen viljeli huumoria. Esittäessään kiivastuneen johtajan elkeitä hän muisti ensi kerran hymyillä. On taito luoda vaikutelma ylimielisyydestä ilman että sitä välttämättä kukaan edes huomaa. Tällaiset pienet mausteet uppoavat osaan äänestäjistä.

      Niinistöä on moitittu liiasta hyökkäävyydestä. Edellisellä kerralla hän kävi Tarja Halosen kimppuun häpeämättä, mutta nyt oli vuorossa hillitympi linja. Hän sovitteli sanojaan ja joutui selvästi pidättelemään.

      Laastari oli tarttunut lujasti suupieleen myös silloin, kun hänellä olisi ollut tilaisuus rökittää Vanhasta. Sen sijaan Niinistö juuttui kinastelemaan täysin väärän ehdokkaan, Rkp:n Henrik Laxin kanssa. Katsojille tällainen viestii siitä, missä sarjassa kilpaillaan.

      Kokoomuksessa on ehkä alettu pelätä äänestäjien alkavan tuntea myötätuntoa Halosta kohtaan, jos hänen päälleen käydään kuin valtionsyyttäjä. Voihan tietysti myös olla, että Niinistö yksinkertaisesti simahti nähtyään uuden mielipidetutkimuksen. Halosen huikea kannatus salpaa karskinkin tyypin hengen.

      Niinistön kannatus on jämähtänyt paikalleen, eikä varovaisuus välttämättä vie häntä eteenpäin. Riskiä pitäisi uskaltaa ottaa ja päästä irti iskulauseiden toisteluilta, jotka sitä paitsi kalskahtavat ulkoa opetelluilta.
      -------------------------------------------------

      Olli Ainolan teksti kokonaan:

      http://blogit.yle.fi/osatvaihtuivat

      • mvv

        Ammattilaisten mielipiteellä ei ole sen kummempaa merkitystä, kunhan suutaan lämpimänä pitävät. Paras esimerkki tästä oli A-Sudion arvio Niinistöstä. Tuntuu ihmeelliseltä kuinka mies, joka tuntuu olevan kaikinpuolin täysin virheellinen on yleensä Presidenttiehdokkaaksi päässyt. Ollut Konsertiivipuolueiden puheenjohtaja. Valittu aikoinaan Euroopassa Vuoden Valtivarainministeriksi. Mihinkään näihin virkoihin , tai vastaaviin ei Halosella eikä Vanhasella olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia.
        Niinisön Ulkopolitiikan tuntemus on ylivertainen Haloseen ja Vanhaseen nähden. Hänellä on suhteet tärkeimpään puolueryhmittymään Euroopassa. Kielitaitoa on enemmän kun kilpailijoillaan.
        Tuollaiset A-Sudion likasangon kaatelut on ihmeellisiä radiolle joka lähettää maksulaput lähes jokaiseen kotiin, kyllä pahaan suuntaan menossa ollaan.

        Punahometta näyttää taas Yleen pesiytyneen, kuten ennen Reporadion aikana.

        Punamullalle olisi loppu tehtävä mahdollisimman pian, muuten on Demokratia jälleen vaarassa.


    • SNK

      Niinistö keskeytti liian usein toisia ja jopa ryhtyi puhumaan näiden puheenvuorojen päälle. Suorastaan häiriköltä hän vaikutti silloin, kun kuva pysyi puheenvuoron saaneessa ja Niinistön päällepuhuminen kuului taustalta. Samoin kiistely Laxin kanssa kuulosti typerältä.

      Niinistön puheenvuorot itsessään olivat sekavia. Tämä näkyy siinäkin, etteivät sanomalehtien toimittajat ole siteeranneet Niinistön mielipiteitä vaalikeskustelun uutisoinnissa. Vain hänen kieltämättä hyvä runonsa on päässyt esille.

      • mvv

        vastattava, oijottava vääriä mielipiteitä.

        Niinistöhän ei kylläkään kiistellyt Laxsin kanssa, kehoitti vaan pitäytymään sanatarkassa lainauksessa eikä puhumaan epämääräisyyksiä.

        Vanhasella näytti olevan pelko Halosta kohtaan, kiisti kaikki vanhat arvostelunsa häntä kohtaan. Kaikki kai kuitenkin muistavat kuinka Vanhanen moitti Halosta juuri siitä ettei Suomen asiaa ole tuotu tarpeeksi esille, koskien lähinnä liikeelämää. Itse sanoi kerran pitäneensä jonkin esitelmän ja huomanneensa että Haloselta on tämä sektori jäänyt täysin unholaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      155
      11938
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      149
      5430
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4477
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2738
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      361
      1601
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1506
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1451
    Aihe