valtakunta, jonka nimi oli Suomi. Suomessa oli meneillään presidentin vaalikeskustelut. Kaikki ehdokkaat olivat kokoontuneet keskustelemaan omalta näkökannaltaan tärkeistä asioista valtakunnan hoidossa. Kaikki esittivät mielipiteensä siitä miten näitä asioita hoidettaisiin, jos olisi itse presidenttinä. Joukossa oli henkilö (niinkuin monissa muissakin vastaavissa kaskusteluissa on), joka keräsi itselleen kaikkien mielipiteistä mielestään hyvät ratkaisut ja esitti ne omanaan. Tämän siksi, että hän vaikuttaisi kaikkien yläpuolella olevaksi asiat hallitsevaksi ehdokkaaksi. Hän nimittikin itseään kokokansan presidentiksi. Kuinkas ollakkaan hänet tietysti valittiin. Kun sitten tuli vaalilupausten täyttämisen aika. Hän osoittautuikin täysin lupaustensa vastaiseksi. Poliittisesti hän edustikin vain osaa kansasta. Tämän osoitti hänen toimintansa niin ulko- kuin sisäpolitiikassakin. Tämä siksi, että hän oli kytköksissä, jo menneisyydessä tiettyihin tahoihin niin voimakkaasti, että hän oli niiden vanki toimittaessaan virkatehtäväänsä. Hänen ympärillään oleva voimakas samoinajattelevien tukijoukko (tukiverkosto) oli turvannut hänen toimintansa aina mediaa myöten. Suomen kansan ajatukset oli muokattu median kautta uskomaan, että näin oli hyvä. Kansa ei koskaan oppinut uudistumaan. Kansa vain luotti mielikuvaan minkä oli ehdokkaastaan aikanaan saanut. Monet eivät olleet kiinnostuneita politiikasta yleensäkkään. Kävivät kuitenkin äänestämässä tavan vuoksi. Hyvät ehdokkaat jäivät huomiota vaille. Media juuri sopivaan aikaan oli antanut heistä erittäin huonon kuvan.
Vika oli siinä että kansa oli liian nöyrää uskomaan kaiken mitä TV:stä heidän kotiinsa syötettiin. Mitä opimme tästä. Nyt on aika puuttua asioihin vakavasti.
Vika oli siinä että kansa oli liian nöyrää uskomaan kaiken mitä TV:stä heidän kotiinsa syötettiin. Mitä opimme tästä. Nyt on aika puuttua asioihin vakavasti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
....kappalejakoa, niin SATUSI on miellyttävämpi lukea.
ps. näyttääpä vahvasti yhä siltä, ettei toista kierrosta ehkä tarvitakaan!
Kuka oli se uutistoimittaja kuusi vuotta sitten joka sanoi Halosimiin en ole vielä saanut vastausta