Halosen kampanjaväen vastaus avoimuuteen

Kysyin:

Avoimuus ja lähihistoria

Heidi Hautala ja Sauli Niinistö ovat viime aikoina sanoneet, että suomalaisilla olisi oikeus tuntea (nykyista paremmin) lähihistoriansa. Aikooko Halonen avata sitä omalta osaltaan (DDR:n tunnustamiskomitea etc.), että olisi tietoa ehdokkaan NYKYISESTÄ aatepohjasta. Esim. onko hänellä vieläkin länttä vastaan asenteellisia tekijöitä vai harkitseeko hän esim. NATO-jäsenyyttä puhtaasti järkiperustein.

Minulle vastattiin Halosen kampanjatoimistosta:

***********
Hei!

Presidentti Halonen suhtautuu Natoon puhtaasti järkiperustein. Hän on sanonut Natosta, että "Suomella on yhteisesti hyväksytty linjaus: jäsenyys liittokunnassa säilyy Suomen turvallisuuspolitiikan mahdollisuutena jatkossakin".

Halonen haluaisi katsoa Euroopan unionin yhteistyön rauhassa. Hän haluaisi varmistaa sen, että Euroopan unioni omien sääntöjensä mukaisesti hyväksyy erilaiset puolustusjärjestelmät omaavat maat tasa-arvoisesti ja pystyy rakentamaan kriisinhallinnan Eurooppalaisella tasolla itsenäisesti, mutta yhteistyökykyisesti Naton kanssa.

Katsotaan sitten, millä tavalla yhteistyölinkki Euroopan unionin ja Naton välillä kehittyy. Halosen mukaan voidaan harkita, onko aiheellista olla molemmissa, vai onko oma kansallinen puolustusjärjestelmämme osana Euroopan unionin järjestelmää ja yhteistyölinkillä Natoon riittävä.

Kampanjatiimi
*****************

Oma jälkikommenttini:
Eikö erityisesti viimeinen kappale vastauksesta ole suoraan Niinistön kampanjasta, jota Halonen on ollut ampumassa alas. Että tällaista kahdella kortilla pelaamista. Eli siis populismia ja kansan nuoleskelua.
4287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

puolustusvoimien ylipäällikkö ja ulkopolitiikan johtaja. Katsellaan, ehkä niin, ehkä näin, ehkä sittenkin noin.

Äänestä

Vielä jokin aika sitten Halonen piti kiinni Suomen puolueettomuudesta, koska se oli kansan keskuudessa IN. Milloin hän on tehnyt tämän ratkaisevan linjamuutoksen ja milloin hän on siitä presidentillisesti puhunut kansalle???

Tämä on sitä Halosen hyväksi havaittua JOHTAMISTA (tai kansan mielipiteen perässä kulkemista). Että silleen.

Äänestä

Hassua kieltämättä. Ja mitä NATOon tulee niin en tajua miksi sinne pitää väen väkisin änkeä? Ei ole mitään todellista uhkaa tällä hetkellä, tuskin tulevaisuudessakaan ainakaan ihan lähi sellaisessa, enkä näe NATOa ratkaisuna siihen. Kansa on NATOa vastaan pääosin, tai ainakin uskoisin näin, ja silti päättäjämme, meidän valitsemamme edustajat haluavat sinne. EU ei ole mielestäni myöskään puolustusliitto ja suurin osa EU valtioista on NATO valtioita eli jenkkien koiria. Milloin kansalta kysytään, en usko että koskaan, kansanäänestys olisi ainoa oikea vaihtoehto.

Äänestä
  • Yhdysvalloista. Euroopan sotilaallinen turvallisuus kuitenkin lepää maailman ainoan supervallan harteilla, sen myöntävät kaikki. (Balkanin tilanne jne.) Kuka vapautti Euroopan Natseista ja esti totalitaarisen kommunismin leviämisen Eurooppaan?

    Kokonaan toinen juttu on USA:n hallinnon tämänhetkinen politiikka. Se on kuitenkin vain osa koko kansaa. Toisaalta USA on silti ainut demokraattinen suuri valtio tällä planeetalla (Venäjä ja Kiina kaukana siitä). Kun näistä jonkun pitää kuitenkin hallita, se on onneksi USA. Venäjä ei miellytä tässä suhteessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaska L kirjoitti:

Kysyin:

Avoimuus ja lähihistoria

Heidi Hautala ja Sauli Niinistö ovat viime aikoina sanoneet, että suomalaisilla olisi oikeus tuntea (nykyista paremmin) lähihistoriansa. Aikooko Halonen avata sitä omalta osaltaan (DDR:n tunnustamiskomitea etc.), että olisi tietoa ehdokkaan NYKYISESTÄ aatepohjasta. Esim. onko hänellä vieläkin länttä vastaan asenteellisia tekijöitä vai harkitseeko hän esim. NATO-jäsenyyttä puhtaasti järkiperustein.

Minulle vastattiin Halosen kampanjatoimistosta:

***********
Hei!

Presidentti Halonen suhtautuu Natoon puhtaasti järkiperustein. Hän on sanonut Natosta, että "Suomella on yhteisesti hyväksytty linjaus: jäsenyys liittokunnassa säilyy Suomen turvallisuuspolitiikan mahdollisuutena jatkossakin".

Halonen haluaisi katsoa Euroopan unionin yhteistyön rauhassa. Hän haluaisi varmistaa sen, että Euroopan unioni omien sääntöjensä mukaisesti hyväksyy erilaiset puolustusjärjestelmät omaavat maat tasa-arvoisesti ja pystyy rakentamaan kriisinhallinnan Eurooppalaisella tasolla itsenäisesti, mutta yhteistyökykyisesti Naton kanssa.

Katsotaan sitten, millä tavalla yhteistyölinkki Euroopan unionin ja Naton välillä kehittyy. Halosen mukaan voidaan harkita, onko aiheellista olla molemmissa, vai onko oma kansallinen puolustusjärjestelmämme osana Euroopan unionin järjestelmää ja yhteistyölinkillä Natoon riittävä.

Kampanjatiimi
*****************

Oma jälkikommenttini:
Eikö erityisesti viimeinen kappale vastauksesta ole suoraan Niinistön kampanjasta, jota Halonen on ollut ampumassa alas. Että tällaista kahdella kortilla pelaamista. Eli siis populismia ja kansan nuoleskelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu