Pitää nyt kaikille muistuttaa, kuinka LUOKATTOMASTI Halonen ja Tuomioja pakenivat vastuuta Tsunami-kriisissä.
Tuomioja tuli esiin vasta 5! päivää Tsunamin jälkeen. Hallitus ei kokoontunut hätäistuntoon. Suomalaisia 24n tunnin lähtövalmiudessa olevia kriisijoukkoja ei lähetetty paikalle. 2 suomalaista ehti kuolla, kun ei päässyt ajoissa tehohoitoon, sitä en osaa sanoa olisiko edes tehohoito heidät pelastanut, muiden kärsimykset pitkittyivät. Edes tulkkeja ei saatu paikalle, vaikka muiden maiden kansalaiset niitä saivat. Ulkoministeriö valehteli kansalle, että kaikki suomalaiset turvassa. 3 puhelinlinjaa oli UMn mielestä riittävä kriisipäivystys. Kriisipäivystys oli osoittautunut riittämättömäksi jo WTC-kriisissä. KUITENKAAN TUOMIOJA EI OLLUT TEHNYT ASIALLE YHTÄÄN MITÄÄN!
Halonen katsoi, että hänen roolinsa oli UUDENVUODENPUHE, jonka hän olisi pitänyt muutenkin. Muuten tätä VASTUUNPAKOILIJAÄMMMÄÄ ei julkisuudessa näkynyt. Heti uudenvuodenpuheen jälkeen lähti välittömästi lomailemaan. Matkakohdetta ei kerrottu. Ehkäpä hänkin golffali Thaimaassa kera Mönkäreen, samaan aikaan, kun suomalaisten ruumiit lojuivat Khao Lakin rannnoilla.
SAATANAN VASTUUNPAKOILIJAT JA MOKAILIJAT! TUOMIOJA JA HALONEN JA TUOLLAISET ONNETTOMAT LUUSERIT SAAVAT TÄTÄ MAATA JOHTAA!

Vastaukset 6
Vanhimmat
..niin, tosiaan, Mönkäre oli työläisittäin Golffaamassa tuolloin.
Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin sdp herra.
Hän kieltää rikkauden hankkimisen, tekee kaikkensa, että tavallinen ihminen ei pääse vaurastumaan. Mutta itse ovat aivan muuta kuin mitä kannattavat. no se siitä..
Halonen on onneton presidentti. Hän sopii sak:n lakimieheksi, valittamaan ja keräämään irtopisteitä itselleen ja urakehitykselleen. Mutta ei suomen presidentiksi.
Toivottavasti Tsunami näytti jotain kansalaisille, osaltaan aika kauhea esimerkki kyvyttömyydestä hoitaa asioita..
ULKOMINISTERIÖSSÄ KÄVI JO LUUTA JA TIEDOTTAMISEN PUUTTEET ON KÄSITELTY MONEEN KERTAAN!
HALONEN OLI ULKOMINISTERIÖN TIEDOTTAMISEN VARASSA, KUTEN SUOMALAISETKIN ENNENKUIN TIETOA VIHDOIN ALKOI TIHKUA JA KATASTROFIN LAAJUUS SELVISI!
ÄLÄ VIITSI ÄMMITELLÄ NAISIA, VAIKKA OLETKIN LIIAN SIVISTYMÄTÖN KOMMARIPELKOINEN TUMPULA KIRJASTON KONEELLA. HANKI TÖITÄ JA ELÄMÄ!
heh heh heh....58% ja 70%...tunnistatko luvut?
..montako ulkoministeriä sai potkut huonon tiedottamisen myötä, tai erosiko presidentti osoituksena huonosta työstä. Ihmisiähän kärsi todistetusti velttoilusta.
Ei mitään hätää...Halonen ei saanut tietoa...jälleen osoitus johtamistaidosta.
Haloselle aina tapahtuu: Tuomioja kirjoittaa lehteen, ulkoministerinä haukkuu euroopan parlamentin. Presidentti ei tee mitään, ei varmaan lukenut turun Sanomia.
Ulkoministeri haukkuu Israelin valtion, millä hirvittävät ongelmat päivittäin...presidentti hymyilee kuvissa Arafat roiston kanssa(mies varasti palestiinalaisilta 6 miljardia euroa)
Peristuslaki keskustelu sama juttu, nyt ei tiedetä kuka päätää ja mistä päättää.
Halonen haukkuu Yhdysvaltain presidenttiä huonosta ulkopolitiikasta, maa mikä on pelastanut euroopan, japanin,korean, venäjän, kiinan, afrikan jne...mut Haloska se vasurina tietää...
varhaiseläkkeelle Yrjö Länsipuro.
unohdat tosiasiat.
Päääministeri Matti Vanhanen useita kertoja on kertonut, että hän sivuutti kaikki muut päättäjät tässä tärkeässä asiassa. Hän ilmoittaa luovuttaneensa heti alkuvaiheessa asoiden hoidon asiantuntijoille. Ja siis kenelle. Keskustalaiselle valtiosihteerille, joka oli tapaninpäivän aamusta alkaen tietoinen katastrofin laajuudesta ja miten se on kohditunut tuhansiin suomalaisiin kaukana Suomesta.
Se koski mm. tasavallan presidenttiä, ulkoministeriä, sisäministeriä jne. Kaikki sosialidemorkaatteja. Kaiken lisäksi hän ei kutstunut koolle valtioneuvostoa, jonka ensimmäinen tehtävä olisi ollut päättää kaikesta kriisinhallintaan kuuluvasta.
Kesti viisi päivää ennen kuin valtioneuvosto kutsuttuun kuulemaan.
Tätä taustaa vasten on hyväksyttävä myös Sauli Niinistön arvostelu toiminnasta. Niinistö tiesi oltuaan valtioneuvoston jäsen, että oli olemassa kriisinhallintajärjestelmä ja , että se toimii valtioneuvoston määräämässä järjestyksessä. Ei siis vain pääministeri Vanhasen.
Kyse olikin tosiasiassa siitä, että Keskustapuolue tarvitsi Vanhasen kuningastielle kivetyksen ja siihen kelpasi tuhannet suomalaiset. Menettely jota keskusta-maalaisliitolaiset ovat aina käyttäneet. Kekkonenkin käytti samaa elementtiä.
..joka eväsi eduskunnan ja hallituksen istunnot...Loma ajalla ei suomalaista sosiaalidemokraatia saa häritä, laatuaika häiriintyy, vaikka kysymyksessä maailman historian suurin katastrofi dinosaurusten häviämisen jälkeen.?