EROAAKO HALONEN

Halonen on järjestelmälisesti kuuden vuoden ajan jättänyt hoitamatta Suomen johtajan tehtäviin kuuluvia asioita.

Mielipidejohtajana hän ei ole puolustanut suomalaisia lainkaan. Hän ei ole tehnyt mitään vähäosaisten ja työttömien tilanteen korjaamiksi. Suomalaisten etujen ajamisen hän on laiminlyönyt ulkomailla ja kriisitilanteissa hänen toimintansa on ollut jälkijunassa tapahtuvaa jälkijättöistä paikkailua.

Ulkopolitiikan johtajan perustehtävää hän ei ole hoitanut lainkaan: Suomen ulkopoliittista linjaa ei ole ja suhteet suurvaltoihin ovat heikentyneet uhkaavasti. Linjattomuutta voidaan kutsua lyhyesti ajopuutilanteeksi.

Johtajan keskeinen tehtävä on luoda linja ja visio, jolla valtio etenee kohti uusia haasteita. Mikä on Halosen tulevaisuuden missio?

Lisäksi on kyllä syytä kysyä, että toimiiko presidentti arvovaltansa edellyttämällä tavalla, jos hän väittää tekevänsä kaikkea hyvää, mutta ei kuitenkaan tee. Onko oman kansan tahallinen kusettaminen presidentin arvovallalle sopivaa toimintaa?

Tajuaako Halonen pyytää ero presidentin tehtävästä vielä ennen vaaleja?
7660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kommunistimaiden johtajat "eroavat" vasta kuollessaan. Halonen on kovaa vauhtia tekemassa Putineja. Salainen poliisi Supo on sosialistien juoksupojan Nevalan johtama. Kaikki virastot taynna Halosen nimittamia epapatevia sosialisteja ja entisia Stasi-vakoojia.
Erkko ja YLE ovat olleet jo pitkaan sosialistien rautakourassa. Nyt MTV3 on myos lahtenyt sosialistien mukaan. Mika lie takana, mutta vaittelykin oli vain Halosen mainos ennalta annettuine kysymyksineen. Useat porvarit ovat saaneet kenkaa Maikkarilla viime aikoina: Miksi tama viimeisin tapaus? http://www.iltalehti.fi/2005/12/15/200512143849382_uu.shtm

Äänestä

Kukahan noista sitten sen tekisi paremmin ?

Äänestä
  • Ihan kuka muu ehdokas tahansa.

    Äänestä

Niinistö on ehdokkaista todella ilkein!!
Ei sovi kansan pressaksi IKINÄ !!!

Äänestä

Kerrankin joku puhuu täällä asiaa.Plussat nimimerkille ITSE ?.

Äänestä
  • vain sun mielestä, joten lopeta.

    Äänestä

  • Valitan ,kuulut vähemistöön.Puhut itse asian
    vierestä :)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


I T S E ? kirjoitti:

Halonen on järjestelmälisesti kuuden vuoden ajan jättänyt hoitamatta Suomen johtajan tehtäviin kuuluvia asioita.

Mielipidejohtajana hän ei ole puolustanut suomalaisia lainkaan. Hän ei ole tehnyt mitään vähäosaisten ja työttömien tilanteen korjaamiksi. Suomalaisten etujen ajamisen hän on laiminlyönyt ulkomailla ja kriisitilanteissa hänen toimintansa on ollut jälkijunassa tapahtuvaa jälkijättöistä paikkailua.

Ulkopolitiikan johtajan perustehtävää hän ei ole hoitanut lainkaan: Suomen ulkopoliittista linjaa ei ole ja suhteet suurvaltoihin ovat heikentyneet uhkaavasti. Linjattomuutta voidaan kutsua lyhyesti ajopuutilanteeksi.

Johtajan keskeinen tehtävä on luoda linja ja visio, jolla valtio etenee kohti uusia haasteita. Mikä on Halosen tulevaisuuden missio?

Lisäksi on kyllä syytä kysyä, että toimiiko presidentti arvovaltansa edellyttämällä tavalla, jos hän väittää tekevänsä kaikkea hyvää, mutta ei kuitenkaan tee. Onko oman kansan tahallinen kusettaminen presidentin arvovallalle sopivaa toimintaa?

Tajuaako Halonen pyytää ero presidentin tehtävästä vielä ennen vaaleja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu