Tämä huusholli on teinejä täynnä.Kerronpas sitten lyhyesti jos hinkuat teininä äidiksi,ei ole koulutusta ja eroat parikin kertaa.
Tosi asiahan on se ettei teini-iässä solmitut suhteet kestä eikä ne kestänyt minullakaan.
Olen 34 wee,puolet elämästäni ollut äiti ja olen edelleenkin tietenkin,mutta työttömänä ja yhteiskunnan hylkäämänä,kouluttamaton.
Mitään muuta hyvää en ole elämässäni kokenut kuin neljän lapsen synnyttämiset alle 25 vuotiaana.
No omapahan oli valintani enkä sure että lapset tuli nuorena tehtyä,mutta suren että olin ihan väärien tyyppien kanssa.
Kun menee 17 weenä naimisiin eihän siittä mitään tule....sitten koulu jää kesken ja toinenkin muksu saatava,eroat ja yrität uudelleen vielä fiaskomman siipan kanssa ja yli 12 vuotta vielä niin kotileikit on leikitty.
Kun yrittää olla mieliksi toiselle koko ajan ja lopulta menettää hermot..
Onneksi pääsi tuostakin eroon,mutta menetin kaksi lastani exälle.vanhimmat jäivät minulle.Yritä tässä nyt selvitä tämän ikäisenä(34-w)kun vanhin lapsi opiskelee ja toinen haluaa anttilan vaatehyllyt omaksi.Kallis asunto,laskut sun mut maksettavana ja olen vielä elatusvelvollinen.Mitäs 2 vuoden päästä?Molemmat lapseni ovat täysi-ikäisiä,menetän kaikki tuet jos töitä ei löydy,saan kuitenkin tavata nuorimpia muksuja mutta itse maksan viulut.
Yksinhuoltaja jonka tulot ovat alle 950 euroa /kk,vuokra 700 plus muut,eikä sossusta saa senttiäkään panee miettimään elämän tarkotusta....
Onkokaan sitä....?
Tosi asiahan on se ettei teini-iässä solmitut suhteet kestä eikä ne kestänyt minullakaan.
Olen 34 wee,puolet elämästäni ollut äiti ja olen edelleenkin tietenkin,mutta työttömänä ja yhteiskunnan hylkäämänä,kouluttamaton.
Mitään muuta hyvää en ole elämässäni kokenut kuin neljän lapsen synnyttämiset alle 25 vuotiaana.
No omapahan oli valintani enkä sure että lapset tuli nuorena tehtyä,mutta suren että olin ihan väärien tyyppien kanssa.
Kun menee 17 weenä naimisiin eihän siittä mitään tule....sitten koulu jää kesken ja toinenkin muksu saatava,eroat ja yrität uudelleen vielä fiaskomman siipan kanssa ja yli 12 vuotta vielä niin kotileikit on leikitty.
Kun yrittää olla mieliksi toiselle koko ajan ja lopulta menettää hermot..
Onneksi pääsi tuostakin eroon,mutta menetin kaksi lastani exälle.vanhimmat jäivät minulle.Yritä tässä nyt selvitä tämän ikäisenä(34-w)kun vanhin lapsi opiskelee ja toinen haluaa anttilan vaatehyllyt omaksi.Kallis asunto,laskut sun mut maksettavana ja olen vielä elatusvelvollinen.Mitäs 2 vuoden päästä?Molemmat lapseni ovat täysi-ikäisiä,menetän kaikki tuet jos töitä ei löydy,saan kuitenkin tavata nuorimpia muksuja mutta itse maksan viulut.
Yksinhuoltaja jonka tulot ovat alle 950 euroa /kk,vuokra 700 plus muut,eikä sossusta saa senttiäkään panee miettimään elämän tarkotusta....
Onkokaan sitä....?
Vastaukset 16
Vanhimmat
vaikka itse olen nuori äiti, niin olen samaa mieltä kanssasi.
varsinkin mies asioissa.
täällä näillä tytöillä on vain niin paljon sitä omaa pilvilinna maailmaa mukana.
*on kivaa leikkiä aikusta ja kotia*
...mitäs sit ku se leikki loppuu lyhyeen?
ja kodissa ei olekkaan sitä miestä enää?
ja elämä ei olekkaan sitä "ihanaa"?
et silleen.
Miksi maksat 700€/ kk, kun siinäkin voisit säästää?
Kyllä sosiaalitoimisto tukee, jos sinä itsekin yrität ja olet valmis karsimaan menoistasi.
Vai mikä on sosiaalin kanta; mikseivät he tue sinua? Kyllä siihenkin hyvä syy on.
Äidillänikin oli (ja on) 4 lasta alta 24v, ja naimisissa ovat isäni kanssa edelleenkin. Harvinaista se kuitenkin taitaa olla, mutta mahdollista, ihmisistä kiinni.
Toiset on kypsempiä kuin toiset, toiset ottaa vastuun, toiset eivät.
Kuitenkin, kenenkään teinin ei pitäisi hosua, koko elämä aikaa olla ja tehdä. Osoittaa kypsymättömyyttä perustaa perhe, ilman minkään näköisiä (edes) perustukipilareita. Ei hosusmisella pitkälle pääse. Kukaan.
"täällä näillä tytöillä on vain niin paljon sitä omaa pilvilinna maailmaa mukana."
Mikäs sun stoori sitten on?
Itse olen raskaana, mutta en tosiaan aio lopettaa koulun raskauden takia, vaan olen vauvan kanssa niin kauan kotona, kunnes hän kokee olevansa valmis tarhaan.
Itse äitini piti minua 3 vuotta kotona, ja otti minulle leikkikaverin hoitoon aina arkipäivisin ja olemme vieläkin ystäviä. Minusta se ole ainakin mulle, ja veikkaampa että aika monelle lapselle, paras ratkaisu.
Haluan myös muistuttaa alkuperäistä kirjoittajaa, että on niitä jotka ovat löytäneet nuorina toisensa ja ovat yhä yhdessä.
Äitini oli alle 20, kun alkoi seurustella isäni kanssa, ja jokunen vuosi sitten heille tuli seurustelua 30 vuotta täyteen. Naimisissa muistaakseni tulee 27, vuotta täyteen ensi vuonna.
He seurustelivat viisi vuotta, kunnes menivät maistraatissa naimisiin.
Toivon alk.per. kirjoittajalle nyt parempaa elämää jatkossa. Toivottavasti saat raha-asiasi kuntoon, ja pystyisit näkemään myös nuorempia lapsiasi.
..että sinulle on käynyt noin. Mutta ei läheskään kaikille käy noin miten sinä annoit ymmärtää. Tokihan monilla jää ns. "nuoruus" elämättä, mennään naimisiin yms. Mutta kaikille ei vaan käy noin. Tiedän monen monta esimerkkiä. Mutta tiedän myös monta esimerkkiä joille on käynyt noin, ero tullut ym. Ei saa kuitenkaan yleistää että kaikille kävisi noin.
Hei nyt kun sun lapset ovat jo isoja, niin sulla on mahdollisuus hakeutua ns. aikuiskoulutukseen, ota yhteys työvoimatoimistoon ja kysele aikuiskoulutustukea ja koulutusta sieltä. Itse suoritin ammattitutkinnon aikuisikäisenä ja koulunkäynti oli tosi mukavaa ja motivoivaa. Ehkä elämäni parhaat 80 opintoviikkoa, jolla kuittasin 150 opintoviikon opinnot ja sain todistuksen ammattiosaamisestani.
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi.
Tosiasioita ja yleistyksiä aloit sitten kertoa oman kokemuksesi pohjalta. Miten virkistävää, vaihteeksi, se kun on niin pirun harvinainen ilmiö näillä palstoilla =)
"tosi asiahan on se ettei teini-iässä solmitut suhteet kestä eikä ne kestänyt minullakaan." esimerkiksi. vanhempani tapasivat 13(äiti) ja 15(isä) vuotiaina..ovat taivaltaneet yhdessä reilut 20v.. isovanhempani tapasivat alle parikymppisinä,ja yhdessä ovat vieläkin.. tunnen monia jotka ovat olleet kauan yhdessä.ei pidä yleistää.
että otappa huomioon ennen oli ennen ja nyt on nyt.
En tiedä millä vuosituhanella sä elät, mut nyt eletään 2000 lukua
Kyllä, nyt eletään 2000-lukua, mutta mikä siitä tekee niin erilaista kuin esin 50, 60 ja 70-luvuista? Lapset edelleen tarvitsee isän ja äidin ja edelleen ihmisten pitäisi kyetä pysymään perheenä ongelmien edessä. Tuntuu olevan trendi, että erotaan ja lapsia on useammalle kuin yhdelle isälle jne. En tosiaankaan tuomitse eronneita ja uusperheitä, mutta onko nykyajan ilmiö antaa periksi liian helpolla? Vai mistä johtuu, että on enemmän sääntö kuin poikkeus, että perhe ei ole ydinperhe? Eroaminen on helppoa ja avoliitto on nykyaikana suvaittu liitto tehdä lapsia, mutta onko ihminen liian periksiantava ja luovuttava, eikö pahojakin ongelmia voisi jotenkin saada talttumaan? Jos ihminen on totaalisen väärä kumppani niin eikö sen pitäisi selvitä jo ennen lasten tuloa? Tuskin kaikki eronneet puolisot ovat jotain jakautuneita persoonia, jotka yhtäkkiä muuttuvat aivan toiseksi...
Tapasin mieheni 15-vuotiaana (hän samanikäinen). Lapsia tuli alle 2-kymppisenä 2 kpl ja naimisiin mentiin 18-vuotiaana. Nyt olen 24 ja edelleen ollaan tukevasti naimisissa. Ai niin, tuo meidän jutun alkuhan oli kylläkin 1990-luvun puolella. Äh.
Olen 32v, mies 33v. Sain ensimmäisen 17v, toisen 19v, kolmannen 22v ja nuorimmat 27v ja 30v. Olemme edelleen mieheni kanssa onnellisesti yhdessä, teinisuhde on kestänyt. Miehelläni on kaksi ammattia, minulla yksi. Taloudellisesti pärjäämme siinä missä muutkin ikäisemme, maksamme asuntolainaa ja kustannamme lastemme harrastukset.
Ikävä, että sinulle kävi niinkuin kävi. Itse emme ole omaa valintaamme koskaan katuneet. Elämän voi elää näinkin
tuloilla sossusta saa, kelaltakin, jotain.
tietysti jos on omaa syytään työttömänä, ei tartu mihinkään lailliseen, niin raja tulee siinäkin vastaan. Ehkä sä olet tullut siihen pisteeseen, että olet kaikki avut käyttänyt, ehkä ylpeänä ajatellut miten helppo toisilta on nyppiä rahaa, apuja.
Kun sulla on lapset jo isoja, niin sä voisit, jos sulla vaan on normaalia moraalia ja tuntoa, seuraavaksi siirtyä työkkärin sivuille ja katsella mitä mahdollisuuksia sinulla on järjestää elämäsi uuteen uskoon.
Halusta se vaan on kiinni, miten elämänsä käyttää.
Ai nii, älä vaan hankkiudu enää raskaaksi, vaikka sillä keinoin tilanne oleellisesti muuttuisikin.
Turhaan muuten syyttelee toisia kusipäisyydestä, kyllä sitä vikaa löytyy ihan jokaisesta. Minustakin. Mutta entä sinusta ?
Elämään ei ole olemassa ohjekirjaa. Kukaan ei voi sanoa, ettei teinirakkaudet kestä. Asioita tapahtuu suunnittelematta ja joskus ne poikivat hyvää. Joskus joku nuori ihminen voi olla niin fiksu, että tietää mitä puolisoltaan haluaa ja osaa valita juuri sen oikean. Ei kannata unohtaa, että nykyajan nuoret ovat fiksuja ja paljon kokeneita elämässään.
Harmi että sinulla eivät ole asiat oikeen sujuneet. Kadutko silti päätöstäsi? Olisitko silloin pystynyt valitsemaan toisin? Älä kadu, vaan muuta se mikä vielä on mahdollisuus muuttaa.
Muutin itse Tampereelle pari vuotta sitten. Täällä on töitä vaikka muille jakaa ja tekijöistä kova pula. Kuulostaa hullulta, mutta pakkaa kamppeesi ja tule edes yrittämään mitä elämä voi sinulle tarjota. Varmaan löytyy sinulle sopivia töitä... ihan varmaan. Jos et voi lähteä vielä, niin lähde kun lapsesi ovat täysi ikäisiä tai voit vuokrata itsellesi isosta kaupungista jonkun halvan läävän ja nukkua siellä arkiyöt ja ajaa viikonlopuiksi omaan kotiin. Tampereella on paljon työnperässä tulleita yksinhuoltajia, jotkut ihan lapista asti.
Muista... koskaan hätä ei ole tämän näköinen. Aina on olemassa jokin ratkaisu.
Jokainen tallaa tavallaan
ja on ikävä lukee tällästä tekstiä,
nousee mieleen et lapset ois jotenki huono juttu.
Kaikki nykyään maksaa, yksinhuoltajia on helppo sysätä sivuun, sitä tää nykyään on.
Mutta siksi just täytyis enemmän pitää meteliä.
Tää suomi vaan tuntuu olevan hiukka kapinaton maa..